Suomessa olemme joskus työkaverien kanssa iltavuoron päätteeksi vitsailleet, ettei enää puutu kuin se, että pitäisi lähteä jakamaan lehdet. Täällä nonprofit-lehdessä työskennellessä on tullut koettua sekin. Eikä vain jakelu, vaan kävimme myymässä lehteä kadulla ohikulkijoille.

San Francisco Public Press on vielä startup-vaiheessa, vaikka se on ollut olemassa jo muutaman vuoden. Lehden idea on täydentää paikallista uutistarjontaa, joka on heikentynyt samalla kun 43 prosenttia toimittajien työpaikoista on hävinnyt San Francisco Bayn alueelta kymmenen viime vuoden aikana. Alueen valtalehtien, San Francisco Chroniclen ja San Jose Mercury Newsin, palkkalistoilla oli yli tuhat työntekijää vuonna 2000, nyt alle 300. Tyypillisin toimittaja, jonka täällä tapaa, onkin työtön tai vähintään alityöllistetty toimittaja. Loput ovat todella stressaantuneen näköisiä. 

Public Pressissä näkee toimittajien lähes koko kirjon – paitsi ylityöllistettyjä kuukausipalkkalaisia. Monet työkaverini valmistuivat juuri collegesta, ja he yrittävät saada jalan oven väliin työmarkkinoille. Osa on kokeneita freelancereita, jotka yrittävät pysyä alalla ja tekevät juttuja muuallekin. Lehden tavoitteena on pystyä maksamaan toimittajille, mutta tähän asti suurimman osan on pitänyt tehdä työtä vapaaehtoispohjalta tai pientä vaivanpalkkaa vastaan. Jos oma juttu julkaistaan yhteistyökumppanin sivulla, siitä maksetaan parinkympin palkkio. Toimittajat voivat myös hakea jutuilleen rahoitusta spot.us-yhteisörahoituspalvelun kautta, mutta se on hidas ja epävarma tapa kerätä rahaa. Voi vain ihmetellä, miten osa toimittajista saa ansaittua elantonsa. Kaikki eivät oikein saakaan; yksi kollegoistani on ollut useamman kuukauden vailla vakituista asuntoa. 

SFPP poikkeaa useimmista lehdistä siinä, ettei se myy ilmoituksia. Varat lehden pyörittämiseen tulevat erilaisista apurahoista, yksityisiltä lahjoittajilta ja irtonumeroiden myynnistä. Tarkoitus on, että tulevaisuudessa kaksi kolmasosaa varoista tulisi vakituisilta lahjoittajilta (eli jäseniltä) ja lehtien myynnistä. Näin toimintaan tulisi jatkuvuutta, sillä apurahat on yleensä tarkoitettu vain tietyn juttuprojektin rahoittamiseen. Paperilehti on ilmestynyt tähän mennessä kolmasti. Nettisivuille pyritään saamaan yksi uusi juttu päivässä, mutta aina se ei toteudu. 

Public Pressin toimitus on suurin piirtein niin kaukana Helsingin Sanomien lasitalosta kuin voi olla. Toimituksessa on kolme huonetta, joista yksi on vuokrattu ulkopuolisille freelancereille. Pienemmässä huoneessa istuvat pomot, isommassa huoneessa yhden pöydän ääressä toimittajat. Joinain päivinä paikalla saattaa olla toimittajista vain minä, toisena päivänä meitä voi olla viisi tai kuusi. Silloin myöhemmin tulleet saavat tehdä työtään “keittiön” pöydän ääressä. Huonekalut on hankittu tai saatu käytettynä. Toimitus sijaitsee samassa korttelissa kuin Chronicle, mutta sen “väärässä päässä”. Juuri tästä alkaa huonompi alue, mutta sijainti on silti keskeinen. 

Itselleni Public Press on ollut hieno kokemus – osaksi juuri siksi, että se poikkeaa niin paljon vakituisesta työpaikastani organisaation osalta. Työkaverit ovat todella mukavia ja työ on itsenäistä. Ja täällä jos missä voi ulkomainenkin “harjoittelija” todella kokea vaikuttavansa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Menestyksekäs bisnesmalli - 26.04.2011
• Angry Birds on Piilaakson Beatles - 15.02.2011