Havaintoja vaalisyksystä Yhdysvalloissa
Olen viettänyt syksyä Yhdysvalloissa osana World Press Instituten kansainvälistä toimittajaohjelmaa. Osallistun ohjelmaan yhdeksän eri puolilta maailmaa kotoisin olevan toimittajan kanssa.
World Press Instituten stipendiaattiohjelmassa kansainväliset toimittajat matkustavat ympäri Yhdysvaltoja ja tutustuvat amerikkalaiseen yhteiskuntaan laajasti yhdeksän viikon ajan. Olemme kiertäneet osavaltioita Minnesotasta Floridaan. Tätä tekstiä kirjoitan Miamista, josta meidän on seuraavaksi tarkoitus siirtyä Phoenixiin Arizonaan.
Olemme muiden stipendiaattien kanssa saaneet kertoa jo useasti erilaisissa paneeleissa, mitä kotimaissamme ajatellaan Yhdysvaltain vaaleista.
Syksyn kuumin puheenaihe ovat luonnollisesti tulevat presidentinvaalit, ja onkin ollut etuoikeus saada seurata vaaleja ruohonjuuritasolta käsin. Kansainvälisenä toimittajajoukkona olemme saaneet avata useasti, miksi Yhdysvaltojen vaaleja pidetään tärkeinä omissa kotimaissamme. Olemme saaneet myös usein suoraan vastata tivauksiin siitä, kumman presidentin voittoa omassa kotimaassamme pidettäisiin parempana.
Lisäksi olemme keskustelleet vaaleista niin paikallisten poliitikkojen, virkamiesten, tavallisten ihmisten kuin tutkijoiden kanssa. Kuvaavaa on ollut se, että gallupeita pidetään tällä hetkellä niin tiukkana, että kukaan ei ole uskaltanut veikata meille varmaa voittajaa.
Teemoissa vaaleja ovat hallinneet talous, maahanmuutto, aborttioikeus ja myös kansainvälinen politiikka. Samaan aikaan tämän vuoden vaalit ovat olleet yllätyksiä täynnä, ja jokin yksittäinen asia voi vielä kääntää epävarmojen äänestäjien mielen. Näin meille arvioi muun muassa Yhdysvaltojen politiikasta kiinnostavan luennon pitänyt politiikan tutkimuksen professori David Schultz Hamlinen yliopistosta. Hänen arvionsa mukaan lopulta vaalit tulee ratkaisemaan pieni joukko äänestäjiä eli noin 150 000–200 000 äänestäjän joukko kuudessa eri vaa’ankieliosavaltioissa.
Schultzin mukaan tulevissa vaaleissa ratkaisee muun muassa se, lähtevätkö kaksi äänestäjäryhmää vaaliuurnille: lähiöiden college-tason koulutuksen saaneet naiset ja Yhdysvaltain mustat, ruskeat ja muut ei-valkoiset väestöryhmät. Olennaista on se, vaivautuvatko nämä kaksi ryhmää ollenkaan vaaliuurnille vai jäävätkö he kotiin. Etenkin aborttioikeudesta käytävä keskustelu voisi Schultzin mukaan kannustaa lähiöiden naisia ääniuurnille, mikä olisi eduksi demokraateille. Entinen presidentti Barack Obama taas on pyrkinyt kannustamaan etenkin mustia ja latinomiehiä vaaliuurnille Kamala Harrisin puolesta. Demokraattien huolena on ollut, että nämä jäävät vaalipäivänä joko sohvalle tai hyppäävät republikaanien Donald Trumpin kelkkaan.
Kansainvälisen politiikan osalta erityisesti Lähi-idän tapahtumat voivat vielä vaikuttaa tuloksiin. Eräs kokenut amerikkalainen politiikan toimittaja arvioi meille taustakeskustelussa, että demokraattien Harris saattaa menettää etenkin muslimiäänestäjien ääniä, koska tämän koetaan suhtautuvan liian lempeästi Israelin toimiin Gazassa. Vaikka Trumpia pidettäisiinkin huonompana vaihtoehtona, osa äänestäjistä kokee myös, ettei Harriskaan heidän ääntään ansaitse.
Vaalien lisäksi meitä paljon puhuttanut ilmiö on ollut polarisaatio, josta tunnutaan kärsivän kaikkialla maailmassa. Aihe on noussut niin monta kertaa tapetille, että olemme alkaneet muiden osallistujien kanssa pitää vitsillä kirjanpitoa siitä, kuinka usein kuulemme tai itse lausumme sanan ohjelmamme aikana.
Amerikkalaiset ilmaisevat poliittisia kantojaan muun muassa pihalleen asetettujen kylttien avulla. Tämä kyltti viittaa Trumpin varapresidenttiehdokas JD Vancen ”lapsettomat kissanaiset” -kommenttiin.
Yhdysvalloissa poliittisen keskustan katoaminen on ollut maan politiikkaa jo pidempään vaivaava ilmiö, joka on viime vuosina kärjistynyt. Professori Schultzin mukaan vielä joitain vuosikymmeniä sitten republikaani- tai demokraattiäänestäjä saattoi löytää myös toisesta puolueesta itselleen sopivan ehdokkaan. Tänä päivänä edes kaikkein liberaalein republikaaniehdokas tai konservatiivisin demokraattiehdokas ei todennäköisesti saa toisen puolueen äänestäjän tukea. Samalla moni poliitikko itse lietsoo ja pyrkii hyötymään polarisaatiosta, eikä poliittiseen keskustaan asettuminen Schultzin arvion mukaan ole välttämättä ehdokkaalle erityisen hyödyllinen strategia vaalitaistossa menestymisessä.
Myös kongressitasolla puolueiden välinen yhteistyö oli vielä muutama vuosikymmen sitten normaalia, ja yksittäiset republikaani- tai demokraattiedustajat saattoivat asettua myös toisen puolueen aloitteiden tukijoiksi.
Täällä Floridassa polarisaatio näkyi masentavalla siinä, miten osavaltiota muutama viikko sitten tuhoisasti riepotelleet Helene- ja Milton-hurrikaanit politisoituivat julkisessa keskustelussa. Molemmista levitettiin myös erilaisia salaliittoteorioita. Trump muun muassa esitti, että hurrikaanin pelastustöihin tarkoitettuja rahoja olisi ohjattu laittomille siirtolaisille. Lisäksi muutamat republikaanipoliitikot esittivät väitteitä, että hurrikaaneja olisi jopa tarkoituksella ”ohjattu” republikaanivoittoisiin osavaltioihin vaalitulokseen vaikuttamiseksi. Kumpikaan väitteistä ei pidä paikkaansa, mutta disinformaatio johti jopa uhkauksiin hurrikaaneista kertoneita meteorologeja kohtaan.
Poliittinen polarisaatio puhuttaa myös monien kurssikavereideni kotimaissa. Vaikka Suomessakin ilmiö on kasvussa, maailmanlaajuisesti verrattuna monet asiat eivät ole vielä onneksi kärjistyneet niin pahoiksi kuin monissa muissa maissa.
Omien kurssikaverieni keskuudessa esimerkiksi suomalainen vaalivalvojaisperinne ja puoluejohtajien kohtaaminen vaali-iltana herätti ihastusta ja ihmettelyä. Moni koki, ettei tällainen olisi heidän kotimaissaan mahdollista.