Köyhä mutta seksikäs
JanneSundqvist
– Berlin ist arm aber sexy, lausui kaupunkia pitkään johtanut Klaus Wowereit Focus Money -lehden haastattelussa vuonna 2003.
Vuosien mittaan kaupunginjohtajan heitosta on tullut slogan, jolla markkinoidaan Berliiniä turisteille ja puolustaudutaan sitä tosiasiaa vastaan, että Saksan muut osavaltiot maksavat pääkaupungin köyhyyden. Asiaa ei muuta edes se, että Berliini on vuosi toisen jälkeen kolmanneksi suosituin matkakohde Euroopassa.
Ulkopuolelta tulevalle Berliiniin köyhyys merkitsee ennen muuta halpuutta. Länsi-Euroopan muihin kaupunkeihin verrattuna hintataso on todella matala. Pari kuukautta sitten Suomessa käydessäni järkytyin sitä, että saksalainen ”erikoisolut” maksoi kolme kertaa enemmän kuin sama perusolut olisi maksanut nykyisessä kotikaupungissani.
Pelkkä halpa hinta ei kuitenkaan riitä. Köyhyyden ohella Berliini on kuin onkin seksikäs. Tunnelmalliset kahvilat, kirpputorit ja romukaupat, viihtyisät puistot ja lasten leikkipuistot sekä mitä hämärämpiin paikkoihin piilotetut yökerhot odottavat löytäjäänsä sellaisissa määrin, mistä muut suurkaupungit voivat vain haaveilla.
Koko kaupungissa vallitseva kotikutoinen meininki on kuitenkin olemassa vain siksi, että sen ylläpitäminen on niin halpaa. Yksi syistä on se, että berliiniläisen keskimääräinen tuntipalkka liikkuu viiden ja kuuden euron välillä. Matalalla palkalla on helppo pitää yllä koko boheemi infrastruktuuri niin kauan kuin sitä ei yritetä ulkopuolelta siistiä.
Berliini onkin kuin vahingossa kääntänyt köyhyytensä ja halpuutensa asukkaidensa voitoksi. Paikallisten sanojen mukaan vähän pienemmät palkat eivät haittaa, kun hinnatkin ovat alhaalla ja elämä stressitöntä. Turistikin voi siis huoata helpotuksesta – ainakin hetkeksi.
Turisti voi nimittäin itse olla uhka. Berliinissä vierailevat tai työn, opintojen tai yöelämän perässä muuttavat nostavat tärkeiden alueiden asuntojen hintoja tasaisesti ylöspäin. Kalliimpi alue puolestaan leviää syövän lailla Berliinin keskeltä kohti laitoja. Tällä hetkellä vielä kaksi vuotta sitten pahamaineisena pidetty Neuköllnin lähiö on sekin jo reunoiltaan siisti, kallis ja (jos muiden alueiden merkit pitävät paikkansa) enenevässä määrin persoonaton.
Edellä kuvattu, gentrifikaatioksi kutsuttu ilmiö, ei itsessään kuulosta niin pahalta. Ikävä puoli koko hommassa on kuitenkin se, että monilla berliiniläisillä itsellään ei ole enää varaa asua kaupungin hyvillä alueilla. Niillä, joilla rahat riittävät, eivät välttämättä hermot kestä. Mitten kaupunginosassa raportoitiin viime vuonna parin kadun täyttyneen turisteille vuokrattavista asunnoista, joissa viikon läpi ja vuorokauden ympäri pidetyt juhlat häiritsevät taloihin asumaan jääneitä perheitä.
Silti juuri Berliinissä pidempään asuvat ovat niitä, jotka työllään pitävät kaupungin omalaatuisen infrastruktuurin pystyssä. Tulevat vuodet tulevat näyttämään, syökö tuo omalaatuisuus itse itsensä eli tuleeko Berliinistä rikas ja tylsä, rikas ja seksikäs vai pysyykö se kenties köyhänä ja seksikkäänä niin kuin se on jo ainakin sata vuotta ollut.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Äpit, pädit ja lehdistön (t)uho - 12.08.2011
- Pikku-Bursan turkkilaiset markkinat - 16.05.2011
- Vaaleja odotellessa - 12.04.2011
- Muurin viimeiset varjot - 11.03.2011
- Jonottamisen perusteita - 11.02.2011
- Jos jouluna on lunta - 10.01.2011
- Kuinkas sitten kävikään - 07.12.2010