Syvällä Los Angelesin terveydenhuoltojärjestelmässä
Juuso Määttänen
Loppuvuoteni Los Angelesissa ei ole sujunut aivan sillä tavalla kuin olin alun perin ajatellut. Jos jotain hyvää tästä haluaa löytää, ainakin kokemukseni on avannut aitiopaikan siihen, mitä kaikkea opiskelijana maksettavilla terveysmaksuilla ja sairausvakuutuksilla Yhdysvalloissa todella saa. Moninaiset käänteet alkoivat hieman ennen marraskuun puoliväliä.
Olen syksyn aikana kärsinyt välillä niska- ja hartiasäryistä, joita minulla on ollut vuosien ajan toisinaan ja joihin olen jossain määrin jo tottunut. Siksi en ajatellut, että tälläkään kertaa luvassa olisi mitään erityisempää, kun yhtenä aamuna heräsin täällä niska ja hartian alue ikävästi jumissa. Seuraavina päivinä olo tuntui palaavan jo aika lailla normaaliksi, joten päätin mennä tavalliseen tapaani treenaamaan. Eipä olisi kannattanut.
Kesken treenien kipu niskan ja hartian alueella alkoi yltyä todella pahaksi, mutta jatkoin (typeryyttäni) silti korkean intensiteetin cardio-tuntini loppuun saakka. Todennäköisesti tunnin aikana kropassa oli sen verran adrenaliinia, ettei kipu tuntunut edes kunnolla vielä tässä vaiheessa. Vasta kotiin päästyäni aloin todella ymmärtää, että kyse on jostain muusta kuin tavallisesti niska- ja hartiasärystä. Kipu oikean niskan ja hartian alueella paheni tunti tunnilta, eivätkä särkylääkkeetkään lievittäneet oloa merkittävästi. Päätin jo tässä vaiheessa, että menisin seuraavana päivänä yliopistoni kampuksella olevaan terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle. Illan aikana kipu kuitenkin yltyi niin sietämättömän pahaksi, etten pystynyt nukkumaan.
Tässä vaiheessa on ehkä hyvä käydä lyhyesti läpi, miten terveydenhoito järjestetään University of Southern Californian opiskelijoille. Kuten monet tietävät, Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä on hyvin toisenlainen kuin Suomessa. Valtaosa amerikkalaisista maksaa (jos heillä on vain siihen varaa) sairausvakuutusta, jonka avulla he pääsevät tarvittaessa lääkärin vastaanotolle. Ilman sairausvakuutusta varsin tavallinenkin lääkärikäynti voi käydä todella kalliiksi.
USC veloittaa kaikilta opiskelijoiltaan jokaiselta lukukaudelta erillisen terveydenhoitomaksun (noin 600 dollaria lukukaudelta), minkä lisäksi opiskelijoiden on lähtökohtaisesti hankittava koulun kautta saatava sairausvakuutus (noin 1500 dollaria lukukaudelta), ellei heillä ole jotain muuta sairausvakuutusta, jonka avulla voivat välttää tämän päällekkäisen sairausvakuutuksen hankkimisen. Käsitykseni on, että esimerkiksi HS-säätiön stipendillä USC:hen opiskelemaan tulleet suomalaiset ovat tuon sairausvakuutuksen hankkineet, eli suomalainen matkavakuutus ei todennäköisesti kelpaa perusteeksi jättää tuota sairausvakuutusta hankkimatta. Itse en tosin tätä vaihtoehtoa edes kokeillut, vaan maksoin kiltisti sairausvakuutuksen. Summat ovat ihan merkittäviä, ja stipendiaatin on hyvä ottaa nämä kulut myös huomioon koko vuoden budjettiaan laskiessa.
Käytännössä näillä maksettavilla summilla on kaksi eri funktiota. Koululle maksettava terveydenhoitomaksu takaa sen, että opiskelija pääsee nimenomaan koulun omaan terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle ilman maksua. Terveydenhoitomaksu mahdollistaa myös esimerkiksi käynnit yliopistolla työskentelevällä psykiatrilla. Sairausvakuutus puolestaan kattaa esimerkiksi mahdollisista lääkehankinnoista koituvista kuluista valtaosan, ja sitä tarvitaan ennen kaikkea tilanteessa, jossa tarvitsee päästä äkillisesti sairaalaan, kun yliopiston oma terveyskeskus ei ole auki.
Minulle tällainen akuutti tarve tuli nimenomaan yönä, jolloin kärsin sen verran piinallisista niska- ja hartiakivuista etten pystynyt nukkumaan. Soitin ensin USC:n omaan terveysneuvontanumeroon, josta minua kehotettiin lähtemään ensiapuun. Ajoin Los Angelesin Downtownissa olevaan sairaalaan, jota suositeltiin USC:n sivuilla akuutteihin tilanteisiin.
Käynti Downtownin yöllisessä päivystyksessä muistutti kokemuksena aika paljon viikonloppuyötä Malmin sairaalan päivystyksessä. Menoa ja meininkiä riitti, mutta olo oli sinänsä ihan turvallinen. Aulaan mentiin toki metallinpaljastimien läpi, missä ei sinänsä ole täällä mitään tavatonta. Erikoisempaa sen sijaan oli se, että monen tunnin mittaiseksi venyneen käynnin aikana en tavannut lääkäriä ollenkaan. Kävin kahteen otteeseen näkemässä sairaanhoitajaa, joka kirjasi ylös tietoja tilanteestani, ohjasi minut röntgenkuviin (joista ei paljastunut mitään) ja lopulta antoi minulle injektiona vahvaa ibuprofeiinia, jota lääkäri oli hoitajan kirjaamien tietojen perusteella määrännyt minulle annettavaksi. Kukaan ei esimerkiksi tunnustellut niskan ja hartian aluettani tai yrittänyt paikantaa, missä kipu eniten tuntuu. Injektiona annettu kipulääke auttoi kipuun aluksi vähän, muttei vienyt sitä lähellekään pois. Piikin lisäksi sain reseptin normaaliin ibuprofeiiniin, minkä jälkeen minut lähetettiin kotiin. En nukkunut mainittavasti tämänkään jälkeen.
Koska käynti päivystyksessä oli enimmäkseen yhtä tyhjän kanssa, menin seuraavana aamupäivänä USC:n terveyskeskukseen, jossa olen seuraavien viikkojen aikana saanutkin sitten ravata näkemässä useita lääkäreitä ja fysioterapeutteja. Moninaisten vaiheiden jälkeen minulla todettiin olevan hermopinne. Koska en ole lääketieteen ekspertti, koska jokainen minua diagnosoinut henkilö on selittänyt vamman minulle hieman eri tavoin ja koska kaikki nämä lääketieteelliset keskustelut on käyty kanssani englanniksi sanastolla, jota en ole aiemmin elämässäni tarvinnut, en ala selittää tämän tarkemmin sen syitä ja lääketieteellisiä yksityiskohtia. Seurauksena oli kuitenkin se, että ensimmäisten päivien piinallisen niska- ja hartiakivun jälkeen kipu alkoi siirtyä ennemminkin oikeaan käteeni, jonne hermo kulkee. Myös oikea peukaloni puutui pitkäksi aikaa. Samalla kipu tosin myös alkoi lieventyä, mihin toki varmasti vaikuttivat myös minulle määrätyt lihasrelaksantit ja lopulta myös hermosärkyyn saamani erityinen kipulääke.
Varsinainen apu tilanteeseen alkoi löytyä lopulta sen jälkeen, kun sain yhdeltä tapaamistani USC:n lääkäreistä lähetteen fysioterapeutille. Tämä fysioterapeutti puolestaan lähetti minut eteenpäin toiselle, erityisesti urheiluvammoihin erikoistuneelle fysioterapeutille. Hänen kanssaan olen viime viikkoina kuntouttanut tätä vammautunutta aluettani, ja pikkuhiljaa päivä päivältä olo on käynyt normaalimmaksi ja normaalimmaksi. Lääkkeiden syömisen pystyin lopettamaan muutama päivä sitten. Edelleen kipua on, eikä oikeaa kättä pysty käyttämään vielä normaalisti (sen puristusvoima on vielä noin puolet siitä mitä sen pitäisi olla). Olen kuitenkin päässyt jo takaisin salillekin treenaamaan fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti, joten suunta on oikea.
Mikä siis on tarinan opetus ja syy, miksi päätin kirjoittaa tästä tähän blogiin? Syy kirjoittamiseen on ensisijaisesti se, että tämä asia on hallinnut ajatuksiani viime viikot aika tehokkaasti samalla, kun olen yrittänyt suoriutua syyslukukauden viimeisistä viikoista ja lopputehtävistä. Luennoilta olin pahimpien kipujen aikana poissa vajaan viikon, mutta muuten olen onnistunut suorittamaan opinnot liki normaalisti. Pian alkava joululoma tulee tämän puristuksen päätteeksi ihan tarpeen.
Tarinan opetus olkoon se, että stipendiaattivuotta ajatellessa kannattaa aidosti varautua myös siihen vaihtoehtoon, että jonkinlaisten terveysongelmien kanssa voi joutua kamppailemaan. Itselleni tämä oli hetki, jolloin ensimmäistä kertaa kaipasin aidosti Suomeen, jossa kaikki olisi mennyt itselleni tutummalla ja ainakin helpommalta tuntuvalla tavalla. Nyt lopputulos on täälläkin – tämän hetken fiiliksen perusteella – ihan hyvä, kiitos yliopistolle maksettavien tuhansien dollarien suuruisten maksujen.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Mitä Yhdysvalloissa tapahtuu seuraavaksi? - 18.11.2024
- Kulttuurijournalismia viihdeteollisuuden keskittymässä - 17.10.2024
- Uusi elämä, uudet sosiaaliset ympyrät - 18.09.2024
- Miksi muuttaa kaoottiseen Los Angelesiin? - 09.08.2024