Syksy jona Donald Trump voitti vaalit ja minä opettelin koodaamaan
Jos joku olisi pari vuotta sitten kysynyt kumpaa pidän todennäköisempänä, Trumpin toista presidenttikautta vai itseäni opiskelemassa New Yorkissa koodausta, luultavasti en olisi suostunut vastaamaan. Olisin kuitannut molemmat skenaariot liian epätodennäköisinä. Mutta niin vain kävi, että tänä syksynä sain todistaa Trumpin uudelleen valintaan johtaneen vaalikamppailun New Yorkissa samalla kun opin skreippaamaan verkkosivuja ja siivoamaan tietokantoja.
Donald Trumpin vaalitilaisuus Madison Square Gardenissa New Yorkissa.
Hieman ennen vaalipäivää osallistuin Trumpin vaalitilaisuuteen Madison Square Gardenilla. Menin tilaisuuteen, koska halusin ymmärtää paremmin Trumpin valtavaa suosiota. Ensin jonotin tuntikausia Make America Great Again -lippiksiin pukeutuneiden Trumpin kannattajien joukossa. Kun jonottaa vieretysten pitkään, ehtii käydä elämäntarinaa ja poliittisia näkemyksiä läpi yllättävän syvästi. Suomalainen toimittajaopiskelija herätti kiinnostusta. Esittelin puhelimeltani satunnaisia kuvia Suomesta, ja vastineeksi sain syvällistä analyysia Amerikan tilasta.
Kun vihdoin pääsimme sisään areenalle, ennen itse Trumpia ohjelmassa oli useamman tunnin ajan julkkiskannattajien puheita. Lavalle nousivat mm. New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani, lapsuuteni iltapäivätelevisiosta tuttu julkkispsykologi Dr. Phil ja Trumpin uusi bestis Elon Musk. Näin livenä, miten koomikko Tony Hinchcliffe kutsui Puerto Ricoa kelluvaksi roskakasaksi. Myöhemmin Trump otti pesäeroa lausuntoon, mutta livenä Madison Square Gardenilla juuri punchlinen jälkeen yleisö ympärilläni taputti Puerto Rico -vitsille hurmioituneena.
Donald Trump puhumassa kannattajilleen täpötäydellä areenalla. Tulijoita olisi ollut enemmän kuin paikkoja, joten kaikki tilaisuuteen jonottaneet eivät mahtuneet sisään.
Kaiken keskellä pohdin, miten iso merkitys Trump-ilmiössä on nimenomaan fanittamisella: pidetään oman joukkueen lippiksiä, heilutetaan lippuja ja huudetaan tuttuja iskulauseita. Minä kuulin puheenvuoroja, joista moni oli täynnä vihaa ja suoranaisia valheita. Samalla ymmärrän heitä, jotka kuulivat samoissa puheissa toivoa, yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin.
Trumpin voiton jälkeen moni on kysellyt, miten oma yliopistoyhteisöni otti tuloksen vastaan. Leimaava tunne on suuri epävarmuus, mikä kaikki muuttuu? Joulukuussa osa amerikkalaisista yliopistoista kehotti lomalle lähteviä kansainvälisiä opiskelijoita palaamaan kampukselle ennen Trumpin virkaanastujaispäivää. Itse en ole tällaisia varoituksia kuullut, mutta on selvää että uuden hallinnon uudet lait saattavat tarkoittaa vaikeampia aikoja esimerkiksi kiinalaisille opiskelijoille. Viisumikäytännöt voivat muuttua nopeastikin, tai sitten eivät. Kukaan ei tiedä.
Toimittajaopiskelijoiden keskuudessa huolta aiheuttaa myös se, miten suoran vihamielisesti tuleva presidentti suhtautuu mediaan. Myös minä sain vaalitilaisuudessa todistaa, miten Trump kohdisti mediavastaista puhetta suoraan lehdistöaition suuntaan: Trump haukkui mediaa, viittoili kohti toimittajia ja hänen kannattajansa hurrasivat. Ei helpoin olosuhde aloittaa journalistin uraa Yhdysvalloissa.
Columbia Journalism School sijaitsee yliopiston pääkampuksella tässä Pulitzer Hall -rakennuksessa.
Samaan aikaan paluu opintojen pariin työelämässä vietettyjen vuosien jälkeen on ollut hyvin erilaista kuin ennalta odotin. Ennen lukukauden alkua aiemmat stipendiaatit ja Columbian henkilökunta varoittelivat edessä olevasta työmäärästä. Olin osannut varautua siihen, että lähes kaikki aikani täällä tulee todella menemään opintoihin. En kuitenkaan osannut etukäteen stressata asiasta liikaa. Olenhan viime vuodet tehnyt töitä todella intensiivisesti. Tottunut arkeen, jossa pitkät työpäivät ja intensiiviset viikot seuraavat toisiaan, tehnyt vuorotyötä aamuohjelmassa ja yllättävissä uutistilanteissa laittanut omat aikataulut uusiksi, joskus tullut vapaalta töihin. Lisäksi toimittajan työ on jatkuvaa uuden opettelua, aina pitää opiskella tietoa uusista aiheista ja omaksua uusia teknisiä taitoja. Myönnän pohtineeni, voisiko opiskelu todella olla merkittävästi kuormittavamapaa kuin työ uutis- ja ajankohtaistoimituksissa?
Nyt tiedän, että kyllä voi. Jokainen nopearytmistä journalismia tekevä oppii taidon, jossa otetaan nopeasti haltuun uutta tietoa ja sitten tehdään juttuja, tv-ohjelmia, podcasteja, mitä milloinkin. Kun on vuosia kehittänyt pääasiassa tätä nopeaa mutta myös kovin pinnallista tapaa käsitellä tietoa, voi unohtaa millaista on opetella täysin uusia taitoja.
Ennen tänne tuloa minulla ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta koodaamisesta, joten olen todella opetellut vaativaa teknistä taitoa nollasta. Siinä missä journalismin etiikan, medialain tai uutistyön kursseilla voin nauttia työelämässä kehittyneestä kyvystä omaksua paljon uutta nopeasti, koodausläksyjen kanssa tuo taito ei auta. Tuntuu kuin olisin palannut peruskoulun matikan läksyjen, uuden kielen sanakokeiden tai instrumentin sormiharjoitusten pariin. On pakko sietää sitä, että taidot kehittyvät hitaasti ja kehitys vaatii paljon toistoja.
Ohjelmoinnin opettelu on käytännössä ollut koodin rakenteiden opettelua ulkoa ja ohjelmoinnin logiikan omaksumista. Juuri nyt tunteeni ovat ristiriitaisia: koodauskurssit ovat olleet vaikeampia kuin olisin koskaan uskonut, ja samalla olen oppinut muutamassa kuukaudessa enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut. Läksyjen teko on samaan aikaan turhauttavaa ja inspiroivalla tavalla energisoivaa: Mitä, kaikkien näiden error-viestien ja epäonnistumisten jälkeen tämä vihdoinkin toimi!!
Tähän mennessä olemme tehneet datakursseilla lähinnä harjoitustehtäviä, jotka ovat enemmän uusien taitojen kanssa leikkimistä kuin varsinaista journalismia. Siksi odotan tammikuussa alkavaa kevätlukukautta suurella innolla. Silloin pääsen vihdoin soveltamaan oppeja aidosti journalistisiin projekteihin. Ensimmäisen lukukauden jälkeen alkaa myös kirkastua se, mikä juuri minulle tulee olemaan tämän vuoden mittaisen maisterikoulutuksen suurin anti. Vaikka pyrin pääsemään teknisten taitojen kanssa mahdollisimman pitkälle, lienee selvää ettei kukaan muutu journalismikoulussa 12 kuukaudessa nollasta koodariksi. Samalla on jo nyt varmaa, että tämä vuosi tulee muuttamaan ajatteluani perustavanlaatuisella tavalla.
Columbian yliopiston Butler-kirjaston lukusalit ovat avoinna 24/7. Etenkin lukukauden viimeisillä viikoilla opiskelijat todella viettivät siellä valtavia tuntimääriä päivittäin.
Varsinaisten käytännön taitojen lisäksi minulla on koko ajan ollut kaksi isoa tavoitetta. Ensinnäkin haluan oppia ymmärtämään, miten voimme kehittää journalistisia työtapoja teknologian avulla. Kun ymmärtää ohjelmoinnista edes perusasiat, on huomattavasti helpompi innovoida uusia ratkaisumalleja yhdessä ammattikoodareiden kanssa. Tulevaisuudessa tulemme varmasti käyttämään tekoälyyn perustuvia työvälineitä paljon laajemmin kuin tällä hetkellä teemme, niiden kehittämiseen tarvitsemme eri ammattikuntien yhteistyötä. Toiseksi haluan oppia tekemään parempaa journalismia aiheista, jotka liittyvät teknologiaan. Vaikka koodaamisen käsityötaidot kehittyvät hitaasti, kyky ajatella avartuu päätä huimaavalla nopeudella. Jo nyt pystyn näkemään mahdollisuuksia sekä journalististen työtapojen kehittämisen että teknologiaan liittyvien juttuideoiden suhteen suunnissa, joihin en olisi ennen ymmärtänyt edes katsoa.
Yliopiston pääsisäänkäynneille johdattavien puiden jouluilme toi kaivattua valoa pimeisiin joulukuun iltoihin.
Syventääkseni datakurssien antia valitsin kevään valinnaiseksi kurssiksi informaatiosotaa käsittelevän kokonaisuuden. Käsite information warfare ymmärretään kurssilla laajasti. Kevään aikana tulemme pohtimaan mm. sitä, mikä on journalistisen median rooli taistelussa alati kasvavaa mis- ja disinformaation tulvaa vastaan.
Täälläkään ei maailma tullut valmiiksi jouluun mennessä, ja luentotauon aikanakin saan viimeistellä yhtä kirjoitustehtävää. Hengähdystauko koodausharjoituksista ja pitkistä luennoista tulee kuitenkin enemmän kuin tarpeeseen. Olen nimittäin havainnut myös yhden merkittävän eron työelämän ja opiskelun välillä. Siinä missä umpiväsynyneenäkin voi tsempata yhden uutispäivän lisää, syväoppiminen uuvuksissa on mahdotonta. Aivot tarvitsevat aikaa palautua ja käsitellä viime kuukausien aikana omaaksumaansa valtavaa tietomäärää. Innon (ja kauhun) sekaisin tuntein odotan, mitä sellaista, jota en olisi koskaan uskonut tapahtuvan, vuosi 2025 tuo tullessaan sekä henkilökohtaisessa elämässäni että maailman politiikassa.