Eräänä perjantai-iltana kävelin lasten kanssa bussipysäkiltä kotiin, kun paikallisesta juottolasta purkautui kadulle ryhmä iloisesti huutelevia ihmisiä. ”Tanskalaiset ne aina hoilottaa ja loilottaa”, minä sanoin. Viisivuotias esikoinen vastasi terävällä analyysillä: ”Tanskalaiset aina vaan istuu tuolilla ja juhlii syntymäpäiviä, vaikka ei edes ole kenenkään syntymäpäivä!”

Totuuksia Tanskasta: hygge on totta! Lastenkirjoissa, kodeissa, työpaikoilla, jopa yliopistolla hyggeillään eli tehdään olo mukavaksi. Eräällä yliopiston kurssilla syötiin kakkua joka tapaamiskerralla.

Nauratti. Lapsen päätelmään saattoi vaikuttaa se, että asumme Aarhusissa miltei keskustassa ja suoraan pubin yläpuolella. Alueella on useita pieniä, perinteisiä bodega-baareja, joissa katsellaan jalkapalloa ja poltetaan tupakkaa sisällä. Jukeboksissa soi Sweet Caroline ja kaikki hoilaavat. Tanskalaiset ovat kovaäänisempiä juhlijoita kuin suomalaiset mutta hyväntahtoisia.

Kotinaapurustomme Frederiksbjerg Aarhusissa.

Olemme asuneet Aarhusissa puoli vuotta, ja mietin, mitä olen tästä maasta oppinut. Constructive Institutessa puhumme paljon Tanskasta ja tanskalaisesta mediasta, koska minä olen ryhmässä ainoa ulkomaalainen. Kollegat ovat välillä ihmetelleet, miten en nukahda tylsyyteen. Mutta olen myös kiinnostunut tästä kulttuurista ja yritän tavoittaa sitä, mikä täällä mahtaa olla erilaista kuin Suomessa.

Olen alusta asti ajatellut, että Tanska on yllättävän erilainen kuin Suomi tai vaikkapa Ruotsi. Pohjoismaan kyllä tunnistaa kirjastossa, sairaalassa ja päiväkodissa, mutta jollain lailla Tanska tuntuu eteläisemmältä, eurooppalaisemmalta. Mistä vaikutelma tulee? Ehkä osin Aarhusin arkkitehtuurista, vanhoista punatiilitaloista ja mukulakivikujista. Ehkä ihmisistä, jotka kävelevät kadulla hymyillen ja sanovat itsevarmasti mielipiteensä. Ja ehkä jostain rentoudesta sääntöjen suhteen: ei sen niin väliä, vaikka pyöräilisi välillä väärään suuntaan tai pitäisi koiraa vapaana rannalla. Kaupoissa myydään olutta ja viiniä jo 16-vuotiaille, ja baarissa tupakanhaju jää tukkaan.

Kuin pohjoinen Ranska, totesi mieheni. Hän tarkoitti muun muassa sitä, että tanskalaiset ovat niin ylpeitä Tanskasta. Tanskan lippuja ripotellaan syntymäpäiväkakkuihin ja joulukuusiin, ja myös ravintolaa varatessa isänmaan lipun voi tilata pöytään juhlan merkiksi.

Kun menimme jouluaattona Aarhusin tuomiokirkkoon, yllätyimme poliiseista ja ihmisjoukosta, joka tuntui odottavan jotain. Sitten oven eteen kaarsi autosaattue, ja autosta nousi joulukirkkoon tullut kuningas Frederik X. Väkijoukosta huudeltiin hyvän joulun toivotuksia. Kuninkaalliset ovat täällä ilmeisen suosittuja, ja monarkin jokavuotinen puhe on uudenvuodenaaton kohokohta.

Vanhan Euroopan tuulahdusta on siinäkin, että tanskalaiset eivät kainostele rakkauttaan lihaan. Minut on yllättänyt se, miten outoa ja hankalaakin täällä on olla kasvissyöjä. Kasvisruoka on usein vähärasvaista dieettiruokaa. Kahviloissa tarjoillaan falafeleja ja hummusta kuin Suomessa viisitoista vuotta sitten. Olemme pari kertaa käyneet Saksan vegehyllyillä tuulettumassa, sillä siellä kasviproteiinien valikoima on paljon laajempi. Tanskalaiset kollegani arvelevat, että syynä ovat ruokaperinteet ja Tanskan sikatalous: Tanska on maailman suurimpia sianlihan viejiä, ja sianlihalla on kulttuurisesti suuri merkitys.

Saksalaisen supermarketin vegehylly herätti kateutta suomalaisissa kohtalotovereissa, jotka yrittävät pärjätä kasvissyöjinä Jyllannissa.

Jollain lailla minusta myös vaikuttaa, että Tanskalle on tärkeää olla olematta Ruotsi. Tämä tulee mieleen esimerkiksi, kun puhutaan maahanmuuttopolitiikasta. Tanskan maahanmuuttopolitiikka on ollut Euroopan tiukimpia jo vuosikaudet. Alun perin oikeistohallitusten ajamat lainkiristykset ovat sulautuneet politiikan valtavirtaan. Myös nykyinen sosiaalidemokraattinen pääministeripuolue on pitänyt tiukkaa linjaa ja toteuttaa muun muassa pöyristyttävää ”gettolakia”. Laki on käytännössä luokitellut maahanmuuttajavaltaiset lähiöt ongelma-alueiksi ja pakottanut ihmisiä muuttamaan niistä pois. Pikkulapset joutuvat osallistumaan opetusohjelmaan, jossa opetetaan ”tanskalaisia arvoja”.

Olen miettinyt, onko Tanskassa kyseenalaisillakin linjauksilla hiljaista hyväksyntää, koska täällä on niin vahva ajatus, että Tanska on erityinen. Tanska on yksi maailman onnellisimmista maista, ja sosiaalinen luottamus on korkealla. Maahanmuutto aiheuttaa kai pelkoa siitä, että Tanska muuttuisi peruuttamattomasti – pahimmassa tapauksessa Ruotsiksi, jonka lähiörikollisuutta pidetään varoittavana esimerkkinä. Tanskalaisten mielestä ruotsalaiset hymistelevät liikaa ja peittelevät ongelmia, kun taas Tanskassa ”uskalletaan puhua suoraan”. Paikallinen politiikan toimittaja arveli minulle, että tähän se kiteytyy: vähän tylyä, mutta ainakaan emme ole Ruotsi.

Koiramme Råbjerg Milen hiekkadyyneillä Pohjois-Jyllannissa. Tanskassa koiran kanssa on hankalampaa kuin Suomessa: useimpiin asuntoihin ei saa tuoda lemmikkiä, koirat eivät tavallisesti pääse kauppoihin ja bussissa koira pitää panna kassiin. Toisaalta vapaana kulkevaan koiraan suhtaudutaan rennosti.

Toinen kiinnostava esimerkki maiden eroista on Journalism Practice -lehdessä julkaistu tutkimusartikkeli siitä, miten media käsitteli #metoo-ilmiön alkuaikoja Tanskassa ja Ruotsissa. Jo volyymissa oli valtava ero: ensimmäisen kolmen kuukauden aikana syksyllä 2017 Ruotsin suurimmat sanomalehdet julkaisivat 3332 #metoo-aiheista juttua, kun Tanskassa juttuja ilmestyi 594. Tutkijat Jannie Møller Hartley ja Tina Askanius kirjoittavat, että #metoo käynnisti Ruotsissa voimallisen feministisen liikkeen, joka pyyhki kaikkien alojen läpi mediaa unohtamatta. Tanskan mediassa taas koko ilmiötä jarruteltiin ja kyseenalaistettiin. Tanskassa toimitukset näkivät tärkeämpänä tavoitella #metoon suhteen jonkinlaista objektiivisuutta ja tasapuolisuutta, mikä johti siihen, että huomattava osa jutuista oli kirjoitettu miesten näkökulmasta tai miesten puolustamiseksi.

Artikkelissa tanskalaisen sanomalehden Ruotsin-kirjeenvaihtaja kertoo, että tanskalainen työnantaja pyysi häneltä usein juttuja, jotka vahvistivat vallitsevaa kuvaa ”hysteerisistä ruotsalaisista”. Miten tasa-arvokysymykset ovat menneet liian pitkälle Ruotsissa ja niin edelleen.

Tutkijat toteavat, että Tanskassa on taipumusta pitää sukupuolten välistä tasa-arvoa jo saavutettuna tosiseikkana. Ruotsissa sukupuolten välinen tasa-arvo on sulautunut osaksi politiikkaa ja instituutioita, kun taas Tanskassa feminismiä on viime vuosikymmeninä depolitisoitu ja marginalisoitu. Niinpä kun #metoo solahti Ruotsissa jo käynnissä olevaan keskusteluun, Tanskassa se tärähti ilmapiiriin, jossa sitä pidettiin tarpeettomana ja liian aktivistisena, sanovat tutkimukseen haastatellut toimittajat.

Toisaalta jostain kertoo sekin, että tanskalaiset toimittajat itse kritisoivat median toimintaa niin kärkevästi. Tanskassa uskalletaan olla eri mieltä. Tutkimuksessa ruotsalainen toimittaja toteaakin, että Ruotsin media juoksi turhankin kritiikittömästi yhden pallon perässä, kunnes tuuli kääntyi ja kaikki juoksivat toiseen suuntaan. ”Tanskalaiset ovat parempia rähisemään”, hän sanoo.

Mieheni syntymäpäivänä marraskuussa päätimme hurvitella ja käydä uimassa meressä. Luulimme olevamme ainoita, mutta sitten rannalle alkoi lappaa porukkaa. Osa tuli suoraan juoksulenkiltä, heitti kaikki vaatteet pois ja hyppäsi alastomana mereen. Viikinkikansaa!

Entä sitten Suomi? Sitä mietin usein, kun minusta tuntuu, että olen saavuttanut pinnallisen ymmärryksen Tanskasta. Vieraasta kulttuurista on helpompaa tehdä röyhkeitä yleistyksiä kuin omastaan. Huomaan myös, että en ole välttämättä käynyt saman tason keskusteluja Suomessa varsinkaan näinä vuosina, kun ystävillänikin on pieniä lapsia eikä mitään lausetta ehdi loppuun. Siinä mielessä opiskelu Constructive Institutessa on suuri etuoikeus, vaikka se monesti olisikin ”vain” keskustelua: hitaasti esiin kaivautuu joitakin yhteiskunnallisia, kulttuurisia tai henkilökohtaisiakin möhkäleitä, joista en aiemmin ole ollut tietoinen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Miten lukijat kiinnostuisivat ilmastojournalismista? - 13.11.2024
• The Danish Way eli lapsiystävällinen Tanska - 12.09.2024