Uusi kartta ja vanha pyörä
reettaraty
Aloitetaan perusteista, ihan niin kuin täällä Fudanin yliopistolla Shanghaissa, jossa monet kursseistani ovat nimeltään Introduction to….
sitten jotain Kiinan ja/tai Itä-Aasian kulttuurista, yhteiskunnasta, kv-politiikasta, elokuvista, kielestä (!!!) , demografiasta tai vaikka buddhalaisuudesta.
Mitä sinä siellä Shanghaissa teet?
En niin mitään monikanavaisuuteen, mediatalouteen, johtamiseen tai verkkojournalismi-innovaatioihin liittyvää. Opiskelen Fudanin yliopistossa Chinese Society –nimisessä jatkotutkimusohjelmassa.
Vuoden mittainen ohjelma on nimensä veroinen: luennot ja luentosarjat käsittelevät kiinalaista yhteiskuntaa eri näkökulmista.
Kansainvälisen politiikan ja diplomatian kursseilla on aika klassinen kv-politiikan ote ja termistö, aiheina mm. Kiinan nousu, ydinasepelote, Itä-Aasian maiden tasapainoilu Kiinan ja USA:n kanssa.
Mutta näkökulma – ja maailmankartta – on minulle uusi. Piristävää olla kv-politiikan luennolla, jossa ei sanota yhtään kertaa Nato, Pakistan, Balkan tai terrorismin vastainen sota. On niin paljon muutakin tarkasteltavaa, kuten pari miljardin ihmisen kansakuntaa, Kiina ja Intia.
Osalla kursseista mennään yksilötasolle. Yhden lapsen politiikkaa, naisten asemaa, kulutusyhteiskuntaa tai vaikka siirtolaisuutta (maan sisäistä, maalta kaupunkiin) tarkastellaan esimerkiksi demografisten muutosten tai vaikka kiinalaisten elokuvien kautta.
Kaikenlaista muutakin: historiaa, taloutta, kirjallisuutta, kieltä, uskontoja, ympäristöasiaa. Luentoja ja luettavaa on aamusta iltaan, ihan aasialaiseen työtahtiin tässä kyllä pääsee.
Väkeä täällä on järjettömästi, mutta yliopistolla on ihmeen pienet ryhmät ja vilkkaita, keskusteluun rohkaisevia, kiinalaisia (mies)professoreita. Englanninkielisillä kursseilla näyttää tosi erilaiselta kuin kampuksella muuten. Tuhansien kiinalaisten sijaan vieressä istuu opiskelijoita Ukrainasta, Koreasta, USA:sta, Ruotsista, Sveitsistä, Intiasta, mistävaan.
Ainakin näin alussa tämä yhdistelmä on lähinnä hengästyttävä: Kokea Kiinaa arjessa, ja saada siihen samaan aikaan selitystä, taustaa, jonkinlaista kehystä ja akateemista analyysia. Alaviitteenä pitää varmaan mainita yleisesti hoettu lause – se että Shanghai ei ole Kiina.
Miltä tuntuu opiskella?
Opiskelu on tuntunut hyvältä, ja ihmeen palkitsevalta. Päivän jälkeen pää on ihan täynnä. Kerrankin tuntuu siltä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pitkän Hesarissa tehdyn työputken jälkeen olen nauttinut ihan vaan siitäkin, että nyt joku muu johtaa puhetta, päättää, opettaa, auttaa, vastaa, selvittää sotkuja ja väärinkäsityksiä. Minä kysyn, luen, odotan, yritän ajatella, pyydän selittämään, harhailen etsimässä oikeaa rakennusta, kerrosta, toimistoa, byroota, exitiä.
Kuukauden byrokratiarumban päätteeksi minulla on pankkikortti, lukujärjestys, ruosteinen keltainen pyörä (että löytäisin sen yliopistorakennusten eteen muodostuvista harmaista polkupyörämeristä), hedelmäkauppias ja koti. Lapsella on koulupaikka, ja toisella toivottavasti kohta – vielä pari leimaa, sertifikaattia ja paperia – päiväkoti. On arki, ja arjen rutiinit.
Byrokratia ja paperityön määrä tänne tullessa on uuvuttava, varsinkin kouluikäisen lapsen kanssa, ilman kielitaitoa ja ensimmäisenä stipendiaattina tässä ohjelmassa. Mutta se nyt on vain punaisia leimoja ja jonottamista. Tämä puolestaan on yliopiston kampus, pieni puistonpenkki ja ihan hiljainen aamu Shanghaissa. Etsin rakennusta numero 10, löysin sen, mutta toimisto ei ollut auki, vaikka sen ehkä olisi pitänyt olla, tai sitten ei. Tiedän nykyään suunnilleen, miltä numero 10 näyttää, ehkä, ja nyt yksi vahtimestari viittilöi siihen malliin, että voisi auttaa minua selvittämään, mistä saan opiskelijakortin. Luultavasti ensin jonotetaan yhdelle tiskille yläkerrassa, näytetään passia, erästä tärkeää leimattua lomaketta ja/tai opiskelijanumeroa, maksetaan ja allekirjoitetaan lappuja joista en tajua mitään, sitten mennään lappujen kanssa toiselle tiskille alakerrassa, saadaan leima, ehkä palataan johonkin toiseen huoneeseen yläkerrassa ja sitten – joko viikon, kuukauden tai minuutin kuluttua – kortti on valmis ja kaikki on hymyilevät. Kas näin!
Introduction-luennotkin päättyvät conclusion-osuuteen. Näin tällä kertaa: En tiedä, olenko koskaan oppinut mistään mitään näin paljon yhdessä kuukaudessa. En tiedä, olenko koskaan tajunnut näin selvästi, kuinka paljon on asioita, joista en tiedä yhtään mitään.
Seuraavissa kirjoituksissa käsittelyssä mm. näitä teemoja: Miltä tuntuu Shanghai? Onko opetus propagandaa? Ehkä joku sana journalismistakin.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Haudoillahan tässä tanssitaan - 30.05.2012
- Vieraat ajatukset ja yhteinen sateenvarjo - 17.04.2012
- Tämä aika ja tämä maa - 06.03.2012
- Professori, mikä joki on totta? - 20.02.2012
- Onhan tää nyt spessua - 30.01.2012
- Taas pitää sanoa hyvästi - 09.01.2012
- Kukahan täällä on aivopesty? - 12.12.2011
- Yksi kuài ajatuksistasi - 10.11.2011
- Lieviä levottomuuksia luentosaleissa - 19.09.2011