Entinen tabloidtoimittaja Richard Peppiatt:

Minusta tuli toimittaja viisi vuotta sitten, kun törmäsin pariin paparazziin baarissa Los Angelesissa. Tein silloin hanttihommia ja he ehdottivat, että alkaisin työskennellä heille. Aloin jahdata Britney Spearsia videokameran kanssa ympäri kaupunkia. Oli se helpompaa kuin ruumiillinen työ.

Kun palasin Britanniaan, kävin kolmen kuukauden toimittajakurssin ja aloin tehdä hommia Daily Starille. Se on vähemmän kunniallinen julkkistabloid, mutta sitä myydään 600 000 kappaletta joka päivä.

Tehtäväkseni annettiin seurata prinsessa Beatricea, joka oli juuri aloittanut yliopistossa. Teeskentelin olevani opiskelija ja hankin tutorilta hänen viikkoaikataulunsa valehdellen, että olin hukannut omani. Kävin kaikilla Beatricen luennoilla ja lähetin lehteen juttuja, että hän näyttää krapulaiselta eikä vaikuta työskentelevän kovin ahkerasti, mikä tietysti raivostutti lukijoita. Beatricen turvamiehet etsivät vuotajaa, mutta eivät koskaan osanneet epäillä minua.

Siihen aikaan ajattelin, että tämä on hauskaa tabloidtyötä. Tunsin itseni lippalakkipäiseksi James Bondiksi.

Sitten menin The Sun-lehden veteraanitoimittajan kanssa haastattelemaan somaliturvapaikanhakijaa, joka asui viiden miljoonan punnan talossa – tai niin me kirjoitimme, mutta emme koskaan tarkistaneet summaa. Päivystimme talon ulkopuolella kaksi päivää ja käytännössä pidimme häntä vangittuna sisään. Hän ei tullut kertaakaan ulos eivätkä hänen lapsensa käyneet koulussa, ja hänelle tuotiin noutoruokaa. Halusimme häneltä juttuun sitaatin tyyliin ”Otan kaikki mitä irti lähtee – ei minua kiinnosta”.

Palasin tyhjin käsin toimitukseen, mutta seuraavana päivänä The Sunissa oli häneltä sitaatti ”Otan kaikki mitä irti lähtee – ei minua kiinnosta”. En ymmärtänyt, miten se oli mahdollista, koska tyyppi ei ollut tullut kertaakaan talosta ulos. Tajusin, että The Sunin toimittaja oli keksinyt sitaatin.

Minulle sanottiin, että ensi kerralla minunkin pitää olla ovelampi. Ovelampi. Eihän turvapaikanhakija ole sellainen, joka voi valittaa lehdistön käytöksestä, hänellä on suurempiakin ongelmia!

Vähitellen aloin tuntea oloni töissä epämukavaksi. Erityisesti minua häiritsi Daily Starin tapa raportoida muslimeista. Heitä syytettiin kaikesta, mikä Britanniassa on vikana, ja usein väitteet keksittiin.

Kerran uutispäällikkö päätti, että tehdään juttu siitä, kuinka ostoskeskukseen rakennetaan veronmaksajien rahoilla kyykkyvessoja muslimeille. Kun kaupunginvaltuusto sanoi, ettei tieto pidä paikkaansa, juttu julkaistiin silti. Se oli kuin pyöreiden palasten tunkemista neliömäisiin reikiin.

Aloin tajuta, että asioilla, joita kirjoitan, on seurauksia todellisessa elämässä. Monet jutut saivat äärioikeistolaisen EDL:n (English Defense Leaguen) vaikuttamaan maltilliselta osapuolelta islaminvastaisessa taistelussa. Kun kysyimme lukijoidemme mielipidettä, 99 prosenttia heistä kannatti EDL:ää. Olin osallinen siinä, että maltillisista ihmisistä kehittyi äärioikeistolaisia.

Kun erosin Daily Starista maaliskuussa 2011, päätin vuotaa erokirjeeni The Guardianille, koska muuten Daily Star olisi vain löytänyt jonkun muun tilalleni jatkamaan samaa rataa.

Tämä on ollut minulle eksistentialistinen kriisi. Olenko minä ollut toimittaja? Yksi toimittajan määritelmä on se, että hän kertoo asioita, jotka ovat uusia, tärkeitä ja relevantteja. Ei se kuvaa ollenkaan sitä, mitä minä tein. Monta kertaa kärjistin monimutkaiset kysymykset mustavalkoisiksi niin, että lukijat ymmärsivät asiasta todennäköisesti enemmän ennen kuin he lukivat juttuni kuin sen jälkeen.

Ellen ollut ollut toimittaja, mitä sitten olin ollut?

Kaikki, mitä kirjoitin, vetosi tunteisiin, ei järkeen. Kaiken, mitä kirjoitin, oli määrä vahvistaa ennakko-oletuksia, ei haastaa niitä. Olin ollut viihdyttäjä, tarinankertoja.

Journalisteja sitovat totuudellisuuden säännöt, viihdyttäjiä eivät. Viihdyttäminen on aina yksi lehtien tehtävistä, mutta sen pitäisi olla toissijainen tehtävä. Jos viihdyttämisestä tulee tiedonvälitystä tärkeämpää, sillä on seurauksia.

Esimerkki on Chris Jeffries, joka oli viime jouluna murhatun nuoren ja kauniin Joanna Yeatesin vuokranantaja. Jeffries oli eläkkeelle jäänyt opettaja, jonka kaikki naapurustossa tunsivat, mutta hän sattui olemaan myös hieman erikoinen tyyppi. Ennen kuin Yeatesin oikea murhaaja löydettiin, The Sun, The Daily Mail ja Daily Mirror ehtivät tehdä Jeffriestä täydellisen hirviön. Häntä nimitettiin otsikossa ”Tirkistelijä-Tomiksi” ja hänestä tehtiin outo pervertikko. Lehdistö tarvitsi tarinaan pahiksen ja Jeffries sopi siihen rooliin. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli täysin syytön.

Tabloidien jutut muistuttavat usein tosi-televisiota siinä, että ihmisten elämä on vain puoliksi totta ja puoliksi fiktiota. Hahmot kirjoitetaan tarinaan sopiviksi, ja tarinoista tulee todellisuutta suurempia. Pahikset alkavat muistuttaa Hollywood-elokuvan pahiksia. Nyt islamista on tullut kiintiöpahis, mikä ei perustu todellisuuteen vaan tähän todellisuutta suurempaan tarinaan, jonka tehtävä on synnyttää lukijoissa ahdistusta ja pelkoa.

Monet toimittajat, jotka yleensä ajattelevat itseään ihmisinä, jotka kyseenalaistavat kaiken, ovat nielleet tämän todellisuutta suuremman tarinan. He ajattelevat julkkiksia ”reiluna riistana”, jota saa ahdistella. Ihminen, joka on ollut televisiossa, ei enää ole todellinen ihminen, jolla on elämä ja tunteita ja perhe, ja johon tabloidjutut vaikuttavat.

Lehdistön tehtävä on haastaa vallanpitäjiä, kuten vaikka The Guardian tekeekin. Mutta tabloidlehdet potkivat heikkoja, kuten siirtolaisia tai rikosten uhreja. Tabloidjournalismi on liikkunut lähemmäs mainoksia kuin journalismia, koska se ei palvele yleistä etua, vaan omaa etua eli lehden myyntiä. Näin kapitalismi kampittaa journalismin.

Lehdistön itsesäännöstely ei toimi, eivätkä monet lehdet ansaitse sitä. Tabloidit itse jakavat hanakasti tuomioita ja vaativat syyllisiä vastuuseen. Nyt on niiden vuoro maksaa siitä, että ne ovat käyttäneet systeemiä järjestelmällisesti väärin.

Tämä kirjoitus on tiivistelmä Richard Peppiattin puheesta, jonka hän piti Oxfordin yliopistossa keskiviikkona 30.11. Edellisenä päivänä hän oli ollut kuultavana Britannian lehdistön epäeettistä toimintaa tutkivan Leveson-komitean edessä Lontoossa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kylmää kyytiä kollegoille - 20.06.2012
• Ennen seksi oli häpeä, nyt seksin puute - 04.06.2012
• Uutisten lapsilukko - 16.04.2012
• Islamin alkeita - 03.04.2012
• On outoa olla paras - 10.01.2012
• Nai oikein - 15.11.2011
• Toimittajien itsensäkin pitäisi tietää jotain - 04.11.2011
• Oikean ja väärän kadun lapset - 14.10.2011