Opiskeluryhmässämme on kaksi kreikkalaista toimittajaa, Katerina ja Angie. Alkuvuosi on ollut heille sokki. Eikä sokki tullut sen takia, että Berliinissä on nyt lunta ja pakkasta. Oltuaan vuodenvaihteessa Ateenassa kumpikin on pikkuhiljaa todennut, ettei halua mennä takaisin kotimaahansa. Kreikasta on tullut muutaman kuukauden aikana eri maa kuin se, josta he lähtivät Saksaan syyskuussa. Surullinen, epätoivoinen, väkivaltainen, populismin kylvettämä.

”Yhtäkkiä tämän kevään tärkeimmäksi tehtäväksi on tullut keksiä, mitä teen elämälläni. Mitä työtä teen, miten elätän itseni Saksassa. Kreikkaan en halua mennä takaisin”, Katerina sanoo.

Kreikassa viestintäalan työttömyysaste on nyt noin 40 prosenttia ja se nousee koko ajan. Toistaiseksi kolme maanlaajuista sanomalehteä ja yksi televisiokanava on joutunut haketumaan konkurssiin . Yksi lehdistä oli Eleftherotypia, sanomalehti, joka oli yksi parhaiten menestyneistä laatulehdistä diktatuurin jälkeen. Lehdet ja kanavat säästävät työntekijöistä sen, minkä vain voivat. Yksi tapa on palkkojen ja freelancereiden palkkioden maksun lykkääminen hamaan tulevaisuuten, toinen palkkojen leikkaaminen ilmoitusasiana.

Katerinan toimittajakavereiden pomot sanovat alaisilleen, että nyt on todennäköisempää saada potkut kuin koskaan. Angien radiotoimittajaystävä, 38-vuotias kahden lapsen äiti, sai lopputilin tammikuun puolivälissä. Toimituksissa jäljellä olevat yrittävät tehdä niin paljon töitä ja niin hyvin kuin mahdollista. Jälkimmäinen on vaikeaa, kun mielessä pyörii, koska töitä ei ole ollenkaan.

Niin kuin Kreikan taloudessa muutenkin, myös viestintäbisneksessä on poksahtanut suuri kupla. Yhdentoista miljoonan asukkaan maassa oli 20 maanlaajuista sanomalehteä, 20 urheilulehteä ja 17 maanlaajuista tv-kanavaa. Ne kannattivat, koska omistajat saivat pankeilta anteliasta lainaa. Hallitus tuki tätä lainamekanismia. Lisäksi hallitus osti merkittävän määrän ilmoitustilaa lehdiltä. Monilla mediamoguleilla oli paljon enemmän rahaa kuin lehden tai televisioaseman pyörittäminen vaati. He eivät lähteneet kehittämään lehtiään ja kanaviaan. He sijoittivat projekteihin, joilla ei ollut mitään tekemistä journalismin kanssa: esimerkiksi Ateenan vuoden 2004 olympialaisten rakennusprojekteihin.

Kustantajat eivät todellakaan kannustaneet toimittajiaan vallanpitäjien kriittiseen tarkasteluun. Kreikkalaiset kollegani ruoskivat itseään ja ylipäätään kreikkalaisia toimittajia siitä, että kukaan ei kunnolla kaivanut oman alan mädännäisyyttä ¬– tai mediayritysten ja valtion tiivistä suhdetta kunnolla esiin. Oman kuplan puhkaiseminen ei ole helppoa.

Muutamia vuosia sitten paksu sanomalehden sunnuntainumero, mukana kaksi tai kolme aikakauslehtimäistä liitettä, neljä cd:tä ja kaksi dvd:tä maksoi 3 euroa. Tarjous myi, journalistista sisältöä ei tarvittukaan niin paljon. Nyt kriisin keskellä lukijat, katsojat ja kuuntelijat syyttävät journalisteja epäluotettaviksi systeemin kätyreiksi. Miksi poliitikot saivat puhua taloudesta omiaan ja suuri osa toimittajista nieli sen? Lukijat ovat valitettavasti enemmän oikeassa kuin väärässä.

Angie ja Katerina näkevät kriisissä hyvänä sen, että viestintäyritykset joutuvat vihdoin ottamaan avioeron valtion rahoista. Kriittiset äänet ovat jo nyt saaneet paremmin palstatilaa. Palstatila ja lähetysaika Kreikassa sinänsä vähenevät absoluuttisesti, osan viestimistä täytyy kuolla. Kreikassa on pian jopa tuhansia toimittajia, jotka joutuvat keksimään itselleen uuden ammatin ja työn.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Start up (your life) in Berlin - 04.05.2012
• Sanavalmis berliiniläinen - 19.03.2012
• Rentouttavaa joulua Frau Merkel! - 21.12.2011
• Biosfäärissä Berliinissä - 21.10.2011