Olen vasta täällä ymmärtänyt, että en ollut koskaan lukenut hyvää tai edes keskinkertaista pitchiä, saati kirjoittanut sellaista itse. Pitch on suoraan käännettynä myyntipuhe, jolla vakuutetaan esimies tai juttua ostava lehti idean erinomaisuudesta. Amerikkalaisissa aikakauslehdissä koko sisältöprosessi pyörii niiden ympärillä, mutta ne ovat tavallisia myös sanomalehdissä – sekä kirjoittajat että kuvaajat pitchaavat ideoitaan kirjallisesti.
En muista, että olisin koskaan toimittanut pomolleni kirjallista ehdotusta jutuksi. Opiskeluaikana lähetin tietysti juttuideoita eri lehtiin, ja muistaakseni sain niitä aika hyvin läpikin. Tarjoomusteni rakenne oli aina sama: haluaisin tehdä jutun tällaisesta aiheesta, ajattelin haastatella näitä tyyppejä, kiinnostaisiko teitä ostaa? Aika usein lehtiä kiinnosti. Jenkeissä sellaisen viestin kohdalla painetaan deleteä. 

Tänä syksynä olen kuullut parinkymmenen aikakauslehden editorin näkemyksen hyvästä myyntipuheesta. Kaikki neuvovat samoin: aloita samalla tavalla kuin aloittaisit pitkän jutun aiheesta. Jos kirjoittaa superhyvin, esittelee mahtavan päähenkilön ja saa editorin kiinnostumaan tai jopa nauramaan, on jo voiton puolella. Sen jälkeen pitää enää kyetä erittelemään miksi juuri tämä ihminen tai asia on kiinnostava, mitkä ovat jutun jännite, käännekohta ja päätelmä, miksi juttu pitäisi julkaista juuri nyt ja mitä aiheesta on kirjoitettu aiemmin.
Viisitoista vuotta samalle aikakauslehdelle kirjoittanut toimittaja kertoi pitchaavansa edelleen jokaista ideaansa 300–500 sanalla. Luennolla käsiteltävänä olleesta olympiaurheilijan henkilökuvasta hän kertoi saaneensa 3,25 dollaria sanalta, joten palkkio 6 000 sanan jutusta oli 19 500 taalaa.

Suurten aikakauslehtien palkkalistoilla olevien toimittajien sopimus edellyttää kuulemma tyypillisesti tiettyä kappale- ja sanamäärää vuodessa. Tavallinen vaatimus on neljä viisi pitkää juttua, yhteensä esimerkikisi 30 000 sanaa. Tyypillinen alkupalkka tällaiselle toimittajalle on 90 000 dollaria vuodessa.

Ajattelen näitä summia joka viikko, kun noukin New Yorkerin postilaatikosta. Se kannetaan minulle kotiin taalalla numero. Lehti maksaa toimittajalle hyvinkin kolme kertaa enemmän yhdestä ainoasta sanasta. Kun tilasi New Yorkerin, sai kerran kuussa ilmestyvän Wiredin viidellä taalalla puoleksi vuodeksi. Viikoittainen juorulehti People kolahtaa postiluukkuun syyskuussa ostettujen konserttilippujen kylkiäisenä. Vaikea nähdä, että tällaiseen tottunut yleisö yhtäkkiä kiinnostuisi maksamaan sisällöstä.

Aikakauslehtien lisäksi meillä on San Francisco Chroniclen ja New York Timesin yhdistelmätilaukset. Arkisin luemme uutiset mobiilista, sunnuntaiaamuisin pihatielle mätkähtää kaksi monsteripakettia. Sanomalehtien lisäksi niistä kuoriutuu lisää aikakauslehtiä: viikoittainen New York Times Magazine, kahden viikon välein tuleva T Style Magazine ja kerran kuussa julkaistava California Sunday Magazine. Viimeksi mainittu on syksyn tulokas ja bisnesmalliltaan erityisen kiinnostava. 400 000 kappaleen painos jaetaan ilmaiseksi San Francisco Chroniclen, Los Angeles Timesin ja Sacramento Been välissä postinumeroalueille, joilla asuu erityisen paljon “luovaa luokkaa ja teknologia-orientoituneita nuoria ammattilaisia”. Lehden ansaintalogiikka perustuu tähän isoon, kohdennettuun yleisöön. Päätoimittaja Douglas McGray totesi Columbia Journalism Review’lle, että isot mainostajat eivät edes keskustelisi ilmoittamisesta tilauspohjaisessa lehdessä, jolla olisi tässä vaiheessa arviolta 50 000–75 000 tilaajaa. California Sundayn ihka ensimmäisessä numerossa mainostivat muun muassa Google ja Lexus.

Kun tämän mediadieetin päälle lasautetaan netin ilmaistarjonta ja loputtomat somelinkkaukset, ihana yltäkylläisyys lipsahtaa aika usein ähkyn puolelle.

Silloin ajattelen, että olisipa ihanaa jos olisi yksi sivusto, joka keräisi ja suodattaisi journalismia maailmasta juuri minulle: loisteliaita pitkiä juttuja, tärkeimmät uutiset, parhaiten kirjoitetut analyysit, kuumimmat julkkisjuorut, päivän somekohut, tapahtumat lähellä minua.  Mikä hullu ajatus! Eihän maailmaa voi aggregoida! Ja silti juuri se on journalistien työtä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Täytyy lähteä, jotta voi palata - 03.06.2015
• Kirja on toimittajabrändin peruskivi - 23.04.2015
• Mikä tekee opettajasta hyvän? - 11.03.2015
• Astronomiaa ja merigeologiaa, koska miksi ei - 23.01.2015
• Poliisi on (joidenkin) ystävä - 02.01.2015
• Kannattaa olla tähtiainesta - 21.10.2014
• Tämä on alku - 23.09.2014