Saksalaisten sanomalehtien laatujournalismi on katoamassa netistä. Esimerkiksi Frankfurter Allgemeine Zeitung ei ole enää kiinnostunut panostamaan online-sisältöihin niiden vähäisen tuottavuuden takia. Yksi sanomalehden julkaisijoista, Werner D’lnka, valotti stipendiryhmällemme lehdistön takakireää suhtautumista internetiin kesäkuun toimitusvierailulla.

D’lnkan mukaan lehdistön kriisi on ensi tilassa lehtien itsensä syytä. Virhe tehtiin jo heti 2000-luvun alussa, kun sanomalehdet ryntäsivät tarjoamaan sisältönsä ilmaisena verkossa. Ryntäyksen pysähdyttyä on pikku hiljaa tajuttu, että internetin pienet mainostulot eivät riitä korvaamaan sanomalehdestä saatujen tulojen vähenemistä. 

Sanomalehden asema suurimpana ja tärkeimpänä journalistisena mediana on pian historiaa. Sen myöntävät myös F.A.Z:n pomotkin. Kun netti ei enää kiinnosta, rahaa etsitään epätoivoisesti jokaisesta vastaan tulevasta äpistä ja pädistä. Vain ilmaisuuteen tottuneiden käyttäjien valloittamaan nettiin ei haluta enää katsoa. 

Oikeastaan ei ole mikään ihme, että internet ei enää kiinnosta tuottoa hakevia sanomalehtiyrityksiä. Toisaalta selän kääntäminen netille muuraa kiinni tietä, jota joukkotiedonvälityksen olisi kaiken järjen mukaan kuljettava jos se pyrkii vielä puhuttelemaan massoja. 

Kulttuurijournalismin puolella pienten, muiden julkaisemia sisältöjä kokoavien sivustojen menestys on näyttänyt mallia saksalaisen nettijournalismin mahdollisesta tulevaisuudesta. Nämä sivustot, kuten Perlentaucher.de ja Nachtkritik.de, toimittavat muiden medioiden online- ja offlinesisällöistä käteviä paketteja. Ne eivät ole vielä haastaneet siteeraamiaan isoja sivustoja, mutta F.A.Z:n mallin mukainen kuoreen vetäytyminen voi hyvinkin viedä kehityksen siihen suuntaan. 

Mediatalojen paniikki onkin ainakin osittain liioiteltua. Ylivetoja tulee tuon tuostakin – keväällä Saksan yleisradioyhtiö ARD:n uusi johtaja väläytti idean maksullisista appeistä, joissa julkaistaisiin jo kertaalleen tv-maksuilla kustannettuja sisältöjä. Kuten arvata saattaa, puheet jouduttiin perumaan varsin pikaisesti, eikä asiasta ole sen jälkeen keskusteltu. 

Myös alussa esitetyssä D’lnkan retoriikassa on aukko. Jos sanomalehdet eivät olisi 2000-luvun alussa rynnänneet nettiin, olisivat niiden sisällöt löytäneet tiensä ilmaiseen tarjontaan esimerkiksi juuri aggregaattorien kautta. Journalismilla ei ole tekijänoikeutta, joten sitä on helppo tarjota ilmaiseksi. Etenkin tämä koskee tietysti uutista, mutta viime vuosien oikeudenkäynnit ovat johtaneet Saksassa tilanteeseen, jossa myös esimerkiksi kritiikkien ydinsisällöt ovat yleistä henkistä omaisuutta. 

Kritiikkien suhteen annettu vapauttava päätös on tehnyt toimitetuista kulttuuriaggregaattoreista entistäkin suositumpia. Myös muissa journalismin lajeissa vastaavanlaiset nettiä äärimmilleen hyödyntävät sivustot lienevät vain ajan kysymys.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Köyhä mutta seksikäs - 14.06.2011
• Pikku-Bursan turkkilaiset markkinat - 16.05.2011
• Vaaleja odotellessa - 12.04.2011
• Muurin viimeiset varjot - 11.03.2011
• Jonottamisen perusteita - 11.02.2011
• Jos jouluna on lunta - 10.01.2011
• Kuinkas sitten kävikään - 07.12.2010