”Mitähän siitäkin tulee?”, muistan jonkun sanoneen, kun kerroin perheemme muuttavan yhdeksäksi kuukaudeksi Oxfordiin. Silloin mietin, että mitä ihmettä. Kuinka joku voi ajatella tuolla tavalla? Pakataan vain lapset, mies ja aupair mukaan ja lähdetään seikkailemaan Englantiin. Sukellan akateemiseen maailmaan kokonaisen talven ja kevään ajaksi, josta palaan Suomen tasapaksuun arkeen vasta ensi kesänä. Ei se sen kummempaa ole.

Mutta kun englantilainen flunssa jäytää kolmatta viikkoa, esikoinen elää toista uhmakauttaan ja nuorimmainen kasvattaa poskihampaita, tulee mieleen, että pitikö lähteä. Miten ihmeessä halusinkaan ulkomaille, kun arki täällä ei poikkea kotioloista muuta kuin sillä, että on vähän vielä hankalampaa.

Kas näin viikko Oxfordissa menee. Herätään aamulla hyvissä ajoin, syödään kaurapuuroa, viedään esikoinen kouluun, opiskellaan päivä, haetaan lapsi koulusta ja kiirehditään balettitunnille, tehdään ruokaa ja käydään kaupassa, leikitään ja luetaan, vaihdetaan kuopukselle vaippoja, tiskataan, pestään pyykkiä ja siivotaan. Illalla mennään nukkumaan. Viikonloppuisin levätään, hoidetaan huushollia eikä jakseta paljon mitään muuta, koska seuraavalla viikolla pitää taas jaksaa opiskella, tehdä tutkimusta, käydä töissä ja pyörittää arkea. Mutta toisaalta sitähän se lapsiperheen elämä on eikä se muuksi muutu, vaikka kuinka muutetaan ulkomaille. Ihan samat hankaluudet, mutta myös ilot ovat mukana uudessa maassa.

Ulkomailla on vaikea elää perhe-elämää ja olla samanaikaisesti turisti. Ennen muuttoamme kuvittelin, että olisimme viikonloppuisin aina matkalla milloin missäkin päin Englantia. Ranskassa pyörähtäisimme muutaman päivän reissuilla silloin tällöin ja Lontoossakin harva se viikko, vaikkapa ostosreissulla, teatterissa tai jollain keikalla. Tähän mennessä olemme käyneet koko perheen kanssa Lontoossa tasan yhden kerran. Siinä koko syksyn matkustussaldo. Sen sijaan olemme tutustuneet Oxfordin leikkipuistoihin, käyneet syöttämässä sorsia läheisellä Isis-joella, pyöräilleet ympäriinsä, vierailleet luokkakaverin luona leikkimässä, istuneet lähikahvilassa iltapalalla ja pubissa ranskalaisia syömässä. Vaikka elämä ei olekaan ollut niin sähäkkää kuin kuvittelin, olemme tykänneet kovasti ja kotiutuneet.

Sen vuoksi meidän perhe ei myöskään lähde tänä jouluna koti-Suomeen. En nimittäin millään jaksa haaskata sitä ainoaa matkustusenergiaa koko perheen pakkausrumbineen Suomen matkaan. Lähden mieluummin turistiksi Pariisiin.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Take care, Oxford! - 07.07.2014
• Mitä tulen kaipaamaan - 28.04.2014
• Salsaa ja saksan kieltä - 07.03.2014
• Tämähän alkaa sujua - 31.01.2014
• Jouluna ei tapahdu mitään - 02.01.2014
• Alkusäädön jälkeen valmiina opintoihin - 23.10.2013