Terveiset saksan tunnilta. Istun täällä pienessä tunkkaisessa luokassa Alexanderplatzin laidalla, tankkaan kielioppisääntöjä ja harjoittelen keskustelemista kurssitovereideni kanssa. En alun perin aikonut mennä yksityiseen kielikouluun intensiivikurssille. Oletin, että saksa lähtisi luistamaan muutamassa viikossa samaan tapaan kuin kaukaisina opiskeluaikoina, jolloin vietin kesiä kielikursseilla ja kansainvälisissä vaihdoissa.

Pimeä ja kolea marraskuun ilta. Matkustan metrolla itään. Juna kiitää kolisten kohti Pankowia, ja tutut asemat vilisevät ohi: Märkhiches Museum, Mendelssohn Bartholdy Park, Potsdamer Platz… Katselen niitä välinpitämättömästi kuten muutkin matkustajat. Suurkaupungissa kuuluu olla niin kuin ei olisikaan. Vilkaisen kelloa. Vielä tunti ennen kuin olen perillä. Freie Universität sijaitsee Dahlemissa kaupungin eteläkärjessä – vanhassa lännessä …

”Te ette ainakaan ole opiskelija”, sanoi yliopiston kuppilan töykeä kassa, kun halusin ostaa häneltä ruokailukortin. ”Kyllä vaan”, vastasin. Vastahakoisesti hän suostui myymään minulle Mensa-kortin, johon sai ladata rahaa ja ostaa lounasta, kahvia ym. välipalaa päivän mittaan. Tietysti olin paljon vanhempi kuin kaksikymppiset opiskelijat.. Freie Universitätin käytäviä kävellessäni huomasin, että he eivät näyttäneet juuri omia lapsiani …