Milloin tulettekaan takaisin, vai tuletteko? Liki kaikki kysyvät paluustamme samalla tavalla, joten moni kaiketi odotti, että jäämme tälle reissulle. Emme me jää.
Tänä keväänä Berkeleyn journalismikoulussa on ensimmäistä kertaa tarjolla kurssi kirjan kirjoittamisesta (How to write a book). Viimeinkin, moni opiskelijoista huokaisi, kun uudesta kurssista kerrottiin syksyllä. Kurssilla ei työstetä mitä tahansa romaania, vaan nonfiktiivistä teosta, joka synnytetään journalistisin periaattein. Tapahtumia tai hahmoja ei keksitä omasta päästä, vaan materiaali kerätään haastattelemalla, lähteitä lainaamalla ja havainnoimalla. Kurssille päästäkseen …
UC Berkeleyssä olen jatkuvasti fiiliksissä mahtavista opettajista. Kysyin kolmelta huippuluennoitsijalta heidän näkemyksiään hyvästä opettamisesta.
Olen jo tottunut siihen, että Berkeleyssä jalkakäytävällä saattaa yllättäen olla parinkymmenen sentin kohouma tai karmea kuoppa. Tai että pihat ovat kaikilla vähän sinne päin. Että taloissa on yksinkertaiset ikkunat ja kaasulämmitys, jota tyypillisesti käytetään panemalla se päälle kun sisällä villapaidasta huolimatta tulee vilakka. Joululomalla kylään tulleille perheenjäsenille se oli yllätys. “Maailman mahtavin maa, ja tällaisia …
Joulukuussa menetin luottamukseni täkäläiseen poliisiin. Valamiehistö oli juuri päättänyt, että heinäkuussa Staten Islandilla Eric Garnerin kuoliaaksi kuristanutta poliisia ei syytetä. Viikkoa aiemmin oli julkistettu, että myöskään elokuussa Fergusonissa Michael Brownin ampunutta poliisia ei syytetä. Amerikkalaiset protestoivat päätöksiä osoittamalla mieltään lukuisissa kaupungeissa. Berkeley liittyi joukkoon Garnerin kuristajan päästyä pälkähästä.