Ajoin viimeisen koulupäivän päätteeksi takaisin kotiin samaa tuttua moottoritietä. Aurinko oli juuri laskemassa, taivas loimotti oranssin utuisena ja tie oli ruuhkaton. Enkelten kaupunki siinä näytti parhaan puolensa – ja ikävä alkoi kaihertaa jo valmiiksi.

Kevätloma luikahti ohi huomaamatta. Spring break on tällä puolella maailmaa kuulu niistä kosteista Meksikon juhlistaan, joihin alle 21-vuotiaat college-opiskelijat matkustavat juomaan halpaa tequilaa. Meillä graduate schoolissa margaritat kuitenkin jäivät kaukaisiksi haaveiksi vain: erikoisjournalismin opiskelijoiden lopputyön virallinen jättöpäivä oli nimittäin loman jälkeinen maanantai.

“No niin, sitten rattaat riviin ja punnertamaan!” opettaja huikkaa hikipäisille mammoille. Olen ensi kertaa vaunuharppojien eli Stroller Stridersien tunnilla, jossa juostaan ja jumpataan lastenvaunujen kera. Äidit ähkivät kun ohjaaja laulaa lurittelee rattaissa kököttäville lapsille. Minun on vaikea pysyä tahdissa mukana.

Ensimmäinen puolikas USC Annenbergin Specialized Journalism-opinnoista on nyt takana. Täällä Los Angelesissahan opiskellaan päämääränä maisterintutkinto, joka hyvällä lykyllä on kainalossa jo ensi keväänä.

Kulttuurijournalismin professori lentää perjantaisin Seattlesta Los Angelesiin opettamaan ja sitten takaisin. Hän käy joka ilta nukkumaan kello 23 ja herää tekemään töitä kello 03. – Paitsi nyt, kun on kiire. Herään puoli kahdelta, hän kertoo naureskellen. – Ja käyt nukkumaan yhdeltätoista? – Niin juuri. Kun urheilee, pysyy virkeänä.