Olin juuri metsästämässä asuntoa Oxfordista, kun sain linkin amerikkalaisen kirjailijan blogimerkintään. Tekstissä kirjoittaja kertoo, mitä olisi halunnut tietää Oxfordista ennen kuin muutti sinne. Kirjailija oli tutkijamiehensä kanssa palaamassa akateemisen vaihtovuoden jälkeen Yhdysvaltoihin, ja halusi nyt jakaa vuoden aikana oppimiaan asioita muiden kanssa. Sain blogista hyviä vinkkejä nettisivustoista, joista etsiä asuntoja.
Olen joutunut pahaan koukkuun. Kyseessä on vaarallinen huume nimeltä politiikka, ja oireita aiheuttaa se, ettei saa äänestää. Ei näissä kunnon hard core -vaaleissa ainakaan, nimittäin parlamenttivaaleissa. Jostain minulle tuntemattomasta syystä Oxfordin County Council haluaa minun äänestävän paikallisvaaleissa. Ja paikallinen Labourin ehdokas, joka kolkutti ovelle eräänä sunnuntaina. Kerroin miellyttävälle rouvalle, etten ole vielä päättänyt, käytänkö ääneni. …
Yliopisto on jälleen jättänyt meidät viikkokausiksi heitteille, joten mielessä on nyt päällimmäisenä vapaa-aika tutkimuksenteon sijaan. Oxfordin mystisen lukukausisysteemin vuoksi en nyt kirjoita juuri mitään opinnoistani, vaan aiheena on tällä kertaa ”mitä olen oppinut Englannista ja englantilaisista, osa 1”:
Säätiön porukka kävi taannoin Oxfordissa. Esittivät oikein hyvän kysymyksen: Minkä luulet jäävän päällimmäisenä mieleen tästä vuodesta? Jo nyt helmikuussa on helppo sanoa, mikä on stipendiaattivuoden mieleenpainuvin anti. Se on tämä ainutlaatuinen kansainvälinen tunnelma.
Sanomalehden toimittajana ei varsinaisesti pääse rikastumaan, saati apurahatutkijana. Niinpä olen viimein keksinyt lottoamista varmemman keinon pyrkiä yhteiskunnassa seuraavalle askelmalle, esimerkiksi omistusasujaksi. Loistavan bisnesideani toteuttaminen on ikävä kyllä ihan liian vaivalloista, joten voin kai saman tien jakaa sen täällä. Ajatukseni nimittäin on alkaa tuoda talvirenkaita Suomesta tänne Britanniaan. Juuri nyt niitä voisi myydä vaikka missä tienposkessa, …