Kun saavuin helmikuun alussa innovaatiojournalismin oppiin Kalifornian Palo Altoon, huomioni kiinnittyi kahvilakulttuuriin, joka erosi suomalaisesta melkoisesti. Kahviloissa istui keskittyneen näköisiä ihmisiä, jotka tuijottivat hiljaisesti kannettavien tietokoneidensa ruutuja. Kun siirryin keväällä Bostonin seudulle, totesin, että sama ilmiö oli vallalla myös valtakunnan itärannikolla. Eräänä iltana innovaatiokurssimme kansainvälinen ryhmä sattui ruokailemaan Palo Altoa halkovan kauppakadun, University Avenuen varrella …

Täällä Amerikan raitilla olen joutunut huomaamaan, että minuun suhtaudutaan vähän niin kuin olisin kotoisin Ruotsi-Suomesta ellen peräti Pohjolan unionista. Kävimme Stanfordin yliopiston innovaatiojournalismin kurssimme kanssa kuuntelemassa paikallista rakentajaprofessoria. Kysyin häneltä, että minkälainen on ekologisesti paras rakennus, jonka kalifornialainen talonrakennustekniikka pystyy tuottamaan. Professori vastasi, että teillä Pohjoismaissa osataan varmaan tehdä ekologisempia rakennuksia kuin meillä Kaliforniassa.

Istuimme pöydän ääressä newyorkilaisen taivaita hipovan pilvenpiirtäjän sisuksissa. Kuuntelimme Susan Kingiä, joka huolehtii Carnegie-säätiön viestintäpuolesta. Säätiö jakoi viimekin vuonna hyviin tarkoituksiin yli sata miljoonaa dollaria. Vastapäisestä ikkunasta avautui huikea näky: pilvenpiirtäjäkolossit kurottautuivat taivaalle, jota verhoava pilviharso vaimensi auringon paistetta. Tuolla jossain tulivat kaksoistornit jylisten alas vajaa kymmenen vuotta sitten. Oloni oli huomattavasti tavallisuudesta poikkeava.

Kävelen kohti Kendallin aukiota, koska olen sopinut tapaavani Hemang Daven, paikallisen yrittäjän, kello 11.50 Au Bon Pain -kuppilassa. Kendallin aukio on Cambridgen kaupungissa Bostonin vieressä. Aukioon rajautuu MIT:n tähtiyliopisto, jonka vertaista laitosta EU yrittää koota Euroopan huippuyksiköistä. Askeleeni nousee kepeästi, kun kävelen hyvillä mielin kohti tapaamista. Onhan luvassa mielenkiintoinen haastattelu.

Työni uuden ajan uutishuoneisiin lukeutuvassa Xconomyssa on avartava kokemus. Astelin Xconomyn ovelle ensimmäinen maaliskuuta, soitin summeria, kiipesin rappuset ylös ja esittäydyin kolmelle paikalla olleelle ihmiselle, jotka osoittautuivat onnekseni perin ystävällisiksi. Neljän kuukauden työjaksoni on osa Stanfordin yliopiston innovaatiojournalismin ohjelmaa.