Vuoden aikana opin ymmärtämään amerikkalaisia edes hitusen paremmin. Parhaiten kuitenkin ymmärsin, kuinka ristiriitaisia Amerikka ja amerikkalaiset ovat.
Oman yliopistoni USC:n opiskelijat ovat todella saaneet raportoimisen tulikasteen – moni heistä raportoi tapahtumista yötä päivää.
Amerikkalaiset ovat kovin ylpeitä toimittajien vapaudesta, mutta Mark Schoofsin mukaan laki ei käytännössä suojaa heitä, vaan kyseessä on maan tapa, joka voi muuttua uuden presidentin astuessa valtaan.
Puolessa vuodessa olen tajunnut, että osaan ja pärjään ja opin.
Tijuana ei vaikuttanut erityisen kiinnostavalta kaupungilta turistimielessä.