Juutalaisen seurakunnan naiskanttorilla on viisi korvarengasta ja kantava ääni. Hän rykäisee ja aloittaa laulun hepreaksi. Seisomme hyytävässä viimassa Rosenstrassen muistomerkin luona. Patsas esittää itkeviä naisia ja lapsia. Se on omistettu niille saksalaisnaisille, jotka aloittivat mielenosoituksen Gestapon toimia vastaan maaliskuun alussa 1943.

Nyt se löytyi. Historianopiskelijan taivas. Se sijaitsee yliopiston historianlaitoksen kellarissa, kopisevien portaiden ja kiemurtelevien käytävien päässä. Haju on raskas ja tunkkainen, mutta näky ei: kymmeniä ja taas kymmeniä hyllymetrejä kirjoja toisesta maailmansodasta.

3. maaliskuuta 1943 Sally Wisch ja hänen äitinsä kuljetettiin Auschwitzin keskitysleiriin. Sally oli vasta 2-vuotias. Sallyn perhe asui kotini viereisessä talossa täällä Berliinissä. Samasta talosta vietiin seitsemän muutakin juutalaista eri keskitysleireille. Kukaan heistä ei jäänyt henkiin. Tiedän tämän, koska naapuritalon eteen katuun on kiinnitetty pieniä metallisia muistolaattoja, jotka kertovat näiden ihmisten kohtalosta. Näitä Stolperstein-laattoja on …

Berliini on joulukaupunki, joten jouluihmisen on ihan pakko kirjoittaa vähän joulusta. Olen käynyt kuudella joulutorilla (se on aivan liian vähän) ja ihmettelemässä KaDeWe-tavaratalon vaaleanpunaista muovikuusta. Stollenit, lebkuchenit ja marsipaanimöykyt tulivat kauppoihin jo lokakuussa. Ah autuutta.

Wenn dein Leben mehr Rock’n’roll braucht. Näin luki mainoksessa U-Bahnin seinällä, ja varastin lauseen heti omaan käyttööni. Sillä siitä Berliinin-vuodessanikin on kai kysymys – tarkoituksena on saada tuoreita ajatuksia ja uusia kokemuksia, siis enemmän rokkenrollia elämään.