nikonurminen

Niko Nurminen opiskeli lukuvuoden 2009 - 2010 University of Southern Californian Annenberg School for Communicationin M.A. in Specialized Journalism -ohjelmassa.

USC:llä on mukava tapa päästää promootioon mukaan myös sellaiset opiskelijat, jotka eivät ole saaneet gradujaan viimeisteltyä. Meillä oli viime perjantaina promootio, joka sisälsi paljon kaapuja, viittoja, nelikolkkahattuja, torvensoittoa ja monenmoisia juhlallisuuksia. Ilman joustavaa valmistumistulkintaa tämäkin promootio eli commencement olisi kärsinyt ainakin Specialized Journalism-väen puutteesta, sillä luokkamme vähemmistö taitaa olla luovuttanut lopputyönsä yliopistolle ennen ensimmäistä deadlinea …

Ajelin päättyneellä viikolla kampukselle ja liikenne tökkäsi parisataa metriä ennen yliopiston parkkirakennus B:n porttia. Siinä tuli jökötettyä vartin verran, joten avoimista autonikkunoista kyselin ohiskeittalevilta USC-opiskelijoilta, että mikä maksaa.  ”Pommiuhka kampuksella” oli yksi vastaus. Toinen väitti, että ”mies on hyppäämässä kirjaston katolta” ja kolmas tiesi, että jonkun aikomuksena olisi ”räjäyttää ydinpommi USC:n porttien sisäpuolella”.  Kolmas lähde …

Terveisiä elokuvasymposiumista. Kaikenlaisen teoretisoinnin ja journalismi-tieteilyn ohella ammattikoululaisen ohjelmistossa on yksi kepeämpi palanen. Opiskelukavereiden kanssa tulimme siihen tulokseen, että olisihan se kummallista opiskella Los Angelesissa vuosi  leffoja juuri katselematta ja tietämättä filmiteollisuudesta hölkäsen pöläystä. Hollywood pyörii muutaman kilometrin päässä kampukselta ja kaupungilla on helppo törmätä kadunpätkän vallanneeseen tuotantoryhmään.

Vakava lapsellisuus

Kun opintosuunnitelmat tänään alkavalle kevätlukukaudelle on tehty, voikin alkaa katua valintojaan. Minäkin olisin voinut jättää järjenmukaiset poiminnat USC:n opinto-oppaasta vähemmälle, sillä ”Specialized Journalism”-ohjelma olisi mahdollistanut kokemuskenttään ihan uusia tuulia. Kurssin löyhä pakollisten aineiden lista sisältää tulevina kuukausina vain perjantaisen seminaarin, jolla mietiskellään journalististen valintojen seurauksia ja vaikutuksia. Ja oikeastaan kaikki on muutenkin mielenkiintoisempaa kuin journalismi. 

Bloggaaminen on jäänyt vähiin, koska on ollut vähän kiire koulussa. Yhden bloggaajan vajaus ei tietenkään ole harmittanut ketään muuta kuin minua itseäni, koska aiheita näillä kulmilla kyllä riittäisi.  Vein roskat ja roskalaatikolla ollut kulkuri alkoi kertoa yksityiskohtia vastapäättyneestä vankilaelämästään. Olin myöhästyä koulusta. Herralla ei ollut varaa maksaa 1500 dollarin sakkoja ja joutui sitten kahdeksi viikoksi …