pekkapekkala

Pekka Pekkala opiskeli University of Southern Californiassa Los Angelesissa, Specialized Journalism -maisteriohjelmassa lukuvuoden 2009 - 2010.

Gradu vaiheessa

Opinnot alkavat kääntyä loppusuoralle Los Angelesissa. Viimeiset tentit ovat toukokuun alussa, samaan aikaan olisi tarkoitus palauttaa myös gradu. Lukuvuosi on ollut aika huikea. Ja valitettavan lyhyt. Omalla kohdalla parasta antia ovat olleet journalismin liiketoimintamalleja ja yrittäjyyttä koskeneet kurssit niin journalistiikan kuin bisneskoulun tunneilla. Isolla kielialueella asiantunteva blogi voi kasvaa oman alansa erikoisjulkaisuksi. Myös hauskanpidolla ja …

Syömään!

Varmasti puolet ystävistäni muistutti lähtiessä, että “varo sitten sitä lihomista siellä Amerikassa”.  Varoitus oli toki paikallaan: kun olin edellisen kerran täällä vuoden, lihoin kymmenkunta kiloa.  Nyt jaksoin stressata syömistä ensimmäisen kuukauden ajan, ja laihduin pari kiloa. Mutta heti kun huomio herpaantui, painoa alkoi kertyä lisää. 

Ai mikä Suomi?

Reissatessa tapaat usein ihmisiä, joille olet ensimmäinen heidän tapaamansa suomalainen. Yleensä sinulta osataan kysyä kylmästä, pimeydestä tai juopottelusta. Jos uusi ulkomaalainen tuttavuutesi on tavannut aiemmin suomalaisia tai on jopa käynyt Suomessa, kysymykset koskevat yleensä Nokiaa, talvisotaa tai juopottelua. Joka tapauksessa huomaat olevasi varsin eksoottinen tyyppi.

Syyslukukausi on vihdoin takana ja nyt nautitaan lähes kuukauden joululomasta. Tosin lopputyötä ohjaava proffa varoitteli, että joululoma pitäisi käyttää graduntekoon. Ensimmäistä versiota odotellaan luettavaksi jo tammikuun lopussa. Joten viimeistään ensi viikolla alkaa jonkinasteinen työteko: alan järjestää paikallisten uutisbloggaajien haastatteluita. Haluan tietää, miksi he tekevät ilmaiseksi sellaista työtä, josta joskus maksettiin journalisteille.  

Los Angelesin tunnetuin nähtävyys Hollywood-kyltin jälkeen on todennäköisesti liikenne. Massiiviset eritasoliittymät ja korotetut moottoritiet halkovat maisemaa läpi kaupungin. Kun niitä pääsee ajamaan ruuhkattomana aikana, tajuaa miksi auto on ollut aikoinaan niin suosittu kulkuväline. Matka kaupungin toiselle puolelle taittuu hetkessä ja suoraviivainen katuverkko tekee suunnistamisesta helppoa.