Kun muutin perheeni kanssa syys-lokakuun vaihteessa Berliiniin, lapseni oli yhdeksän kuukauden ikäinen ja vanhempainvapaani juuri loppumassa.

Vauvan kanssa ulkomaille muutto ei ole ikinä ihan pikkujuttu, ja etukäteen jännitin monia asioita. Miltä suurkaupungissa asuminen tuntuisi? Sopeutuisiko lapsi? Suostuisiko hän syömään saksalaista ruokaa?

Jännitin turhaan.

Lapsen kanssa on ollut yllättävän helppo solahtaa suurkaupunkielämään.

Menomatkalla lentokoneessa vauva nukkui koko matkan, vaikka olin varautunut kahden tunnin taukoamattomaan huutoon. Saksalaiset ruuat ovat maistuneet hänelle jopa suomalaisia paremmin. Nyt lapsi on vauhdikas yksivuotias, joka taapertaa leikkipuistossa uteliaana muiden lasten luo ja hymyilee. Se on hyvä alkusysäys paikallisiin vanhempiin tutustumiselle.

Olen viettänyt Berliinissä paljon aikaa jo ennen stipendivuotta, mutta en koskaan lapsiseurassa. Kaupungin lapsiystävällisyys olikin positiivinen yllätys. Leikkipuistoja on joka paikassa, ja ne ovat upeita. Niissä on korkeita kiipeilytelineitä, jyrkkiä liukumäkiä ja laajoja juoksenteluun sopivia nurmikenttiä. Suomalaisiin turvakaiteisiin tottuneisiin silmiini jotkut kiipeilytelineet näyttävät liiankin hurjilta, mutta lapset rakastavat niitä.

Villit leikkipuistot ovat kiinnostavassa ristiriidassa järjestelmälliseksi ja turvallisuushakuiseksi mielletyn saksalaisen kulttuurin kanssa. Ilmeisesti puistot kuitenkin rakennettu aivan tietoisesti sellaisiksi, että ne opettavat lapsille riskienhallintaa.

Leikkipuistot ovat Berliinissä suosittuja ajanviettopaikkoja talvellakin.

On ollut hauska huomata, ettei leikkipuistoja ole rajattu pelkästään lapsille, vaan varsinkin viikonloppuisin kokonaiset perheet ja ystäväporukat kokoontuvat niihin viettämään aikaa. Lapset leikkivät, teini-ikäiset pelaavat pingistä tai koripalloa ja aikuiset tapaavat tuttujaan. Monet tilaavat puistoon ruokaa ja juovat ehkä sunnuntaikaljat.

Suomessa kaljanjuonnin yhdistäminen leikkipuistovisiittiin taitaisi johtaa, jos ei nyt lastensuojeluilmoitukseen niin ainakin avoimeen paheksuntaan. Berliiniläiseen vanhemmuuteen liittyykin rentoutta, jota Suomesta puuttuu.

Täkäläisten leikkipuistojen ainoa miinus on, että oman lapseni ikäisille taaperoille on niissä vähänlaisesti tekemistä. Harvoihin pikkulasten keinuihin pitää aina jonottaa, ja jos ei pidä puoliaan, keinuvuoro voi mennä ohittelijalle. Saksalainen vanhempi myös antaa lapsensa keinua niin pitkään kuin tämä haluaa, vaikka vieressä olisi jonoa. Suomalainen kiltteys ja kohteliaisuus pitääkin täällä joskus unohtaa. Ehkä tietty kyynärpäätaktiikka kuuluu aina suurkaupunkielämään?

Saksassa leikkipuistojen kiipeilytelineet ja liukumäet ovat hurjempia kuin Suomessa.

Kun suuri joukko ihmisiä haluaa samaa asiaa, paikastaan auringossa pitää olla valmis taistelemaan. Berliinissä on tarjolla jopa näin korona-aikana paljon lastenkulttuuria ja -harrastuksia, mutta ryhmät, tapahtumat ja esitykset täyttyvät salamannopeasti. Olenkin oppinut varaamaan liput hyvissä ajoin etukäteen.

Saksaan sopeutumisessa ovat auttaneet suomalaiselle tutunoloiset kulttuuri, ilmasto ja ruoka. Meidän tilannettamme on lisäksi helpottanut se, että puolisoni hoitaa lasta kotona stipendivuoteni ajan. Meidän ei siis tarvinnut hakea lapselle täältä Kita- eli päiväkotipaikkaa. Niistäkin käydään Berliinissä kovaa taistelua – tietysti.

Pidän siitä, ettei Berliinissä lapsia suljeta muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Muutaman kuukauden kokemuksella lapset ovat Berliinissä lämpimästi tervetulleita ravintoloihin, kahviloihin, museoihin ja gallerioihin. Lähes kaikkialta löytyy syöttötuoleja ja vaipanvaihtohuoneita, ja henkilökunta jaksaa hymyillä ja jutella lapsille mukavasti.

Naapurustomme kierrätyspisteeltä olemme löytäneet ilmaiseksi esimerkiksi leluja ja lasten kuvakirjoja.

Lapsiperheiden keskuudessa vallitsee aktiivinen kierrätyskulttuuri, mikä on helpottanut elämäämme monta kertaa. Syöttötuolin ja pinnasängyn saimme paikalliselta tutulta, ja naapurustomme kierrätyspisteeltä olemme löytäneet esimerkiksi leluja ja lasten kuvakirjoja.

Esteettömyydessä Berliini sen sijaan voisi petrata. Kaikilla metroasemilla ei ole hissejä, ja yksin rattaiden kanssa liikkuessani olen ollut välillä pulassa. Välimatkat ovat myös Helsinkiin verrattuna hengästyttävän pitkiä, ilma saastuneempaa ja liikenne kaoottisempaa. Vaikka puistoja on paljon, ”oikeaan luontoon” päästäkseen pitää matkustaa kauas kaupungin laitamille.

Plussat voittavat kuitenkin miinukset. Lapsen kanssa olen nähnyt Berliinistä sellaisia puolia, joihin en olisi lapsettomana koskaan törmännyt.

Harmittelen ainoastaan sitä, ettei yksivuotiaani tule muistamaan Berliinin-vuodestamme mitään. Toivon kuitenkin, että tunnetasolle hänelle jää olo siitä, että maailma on avoin ja suuri paikka, jonne hän on aina tervetullut.

Lähteet:

Berliinin leikkipuistot rakennetaan hurjiksi – luottavatko saksalaiset lapsiin riskinotossa enemmän kuin suomalaiset? https://yle.fi/uutiset/3-12169032

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Auf Wiedersehen, Berlin! Mitä stipendivuodesta jäi käteen? - 12.08.2022
• Vanhempi mies asiantuntijana on Saksassa yhä normi, jota ei kyseenalaisteta – ja stipendiohjelmamme luentosarja on tästä räikeä esimerkki - 11.05.2022
• Sodan mielettömyys ei pääse unohtumaan Berliinissä hetkeksikään - 03.03.2022
• ”Köyhä mutta seksikäs” oli Berliinin tunnuslause, mutta onko se enää totta? - 17.12.2021
• Elämä palasi Berliiniin – kaupungissa aistii kuitenkin vielä tiukkojen koronarajoitusten aiheuttaman trauman - 01.11.2021