Lumeton tammikuu on Berliinissä suoraan sanottuna ruma. Likaisenruskea, paikoin haiseva. Päivällä valo on alakuloista, sameaa, ikään kuin päättämättömän ahdistunutta (onko nyt talvi, kevät, syksy…), ja jo kello viiden aikaan on säkkipimeää, sillä katuvaloissa säästetään joulutorien tunnelmavalaistusten jälkeen niin, ettei ulkona näe edes omia käsiään.

Pieni kävelyretki lähikortteleihin tuo kuitenkin energiaa, sillä harmautta ja jatkuvia sadekuuroja voi paeta kirjoihin.

Buchhandlung Auerbachissa myydään sulassa sovussa kirjoja ja viinipulloja.

Niin. Kirjakaupat. Niiden määrä ja laatu yllättävät miltei joka päivä. Asun rauhallisessa Steglitzissä, joka on iäkkäämpien ihmisten suosiossa, joten kirjakauppojen määrä saattaa myös osin johtua siitä. Kirjakauppojen omaleimaisuus on miltei jokapäiväinen ilonaihe. Kirjat ovat ehdottomasti niissä pääasia, mutta niihin voi myös istahtaa lukemaan. Osa liikkeistä on antikvariaattien ja kirjakauppojen sekoituksia. Joissain saa kahvia ja kakkuja. Toisissa tarjoillaan aamupalaa sunnuntaisin, yksi lähiliikkeistäni on yhtä aikaa kirjakauppa ja viinipuoti, jossa järjestellään myös viininmaistajaisia. Keskustan kirjakaupat ovat oma lukunsa, on kirjojen visuaalisuuteen painottuva Do you read me?

Sekä Charlottenburgin ranskalaiskortteleiden hienostuneet kirjaputiikit.

Olen tällä hetkellä viehättynyt vähemmän cooleista paikoista, sillä niissä voi tarkkailla kortteleiden vakioasiakkaita eikä turisteja. Sellainen on kahden kilometrin päässä kotoani sijaitseva kirjakauppa-kahvila Buchhandlung Friebe mit Cafe.

”Sylvia Plathinkin syntymästä sitten tuli kuluneeksi jo 90 vuotta!” sanoi myyjä kuuluvasti kaikille kaupan asiakkaille, kun selailin puolihuolimattomasti kaupan tarjontaa. En ole käynyt kirjakaupassa koskaan aikaisemmin, mutta ilmeisesti minusta näkee, että aikoinani luin Plathin päiväkirjat moneen kertaan ja että ne ovat hyllyssäni kunniapaikalla.

Lauantaina Lichterfeldin kirjakaupan ovi käy suhteellisen tiuhaan. Suurin osa harmaista panttereista hakee jo valmiiksi liikkeeseen tilaamansa kirjan tai kysyy jotain itselleen sopivaa. Niin, tässä meillä on uusimmat poliittiset teokset, myyjä opastaa vanhempaa herraa. Berliinin tulevat vaalit näkyvät pienissä kirjakaupoissa siten, että poliitikkojen muistelmat ja vaalikirjat ovat heti kassan vieressä. Niin, teille krimejä, mutta ei pohjoismaalaisia. Joo, en tykkää niistä, asiakas painottaa. Asiakkaisiin kuuluu myös nuoria ja keski-ikäisiä. Lastenkirjojen määrä on suuri, tuntuu että kaikkea löytyy vitsikirjoista väitöskirjoihin, vaikka tilaa on vähän.

Kirjakaupat pitävät huolta monimuotoisuudesta

Saksassa kirjakauppojen elinvoiman yhtenä takaajana toimii Buchpreisbindung, joka takaa sen, että kirjan hinta on aina sama – osti sen sitten netistä tai pienestä kivijalkaliikkeestä. Ja Saksassa kun ollaan, niin tämän lain merkitystä on tutkittu pieteetillä. Tieteelliset tulokset osoittavat, että Saksassakin kirjakauppojen määrä on vähentynyt nettikirjakauppojen myötä, mutta huomattavasti vähemmän kuin niissä maissa, joissa kirjan saa halvemmalla netistä. Ja vaikka kirjakauppoja on nyt vähemmän kuin vuonna 1995, niin joka tapauksessa lähtötaso on ollut täysin toinen kuin USA:ssa, jossa kirjakauppojen määrä on siitä huolimatta vähentynyt huomattavasti enemmän. Saksassa kirjakauppojen määrä suhteessa asukaslukuun on yli kaksi kertaa suurempi kuin USA:ssa.

Vertailu osoittaa, että Saksassa kirjakauppojen määrä takaa tarjonnan laajuuden. Myynti ei ole siirtynyt nettiin kuin vain tiettyjen nimekkeiden osalta. Kiinnostava tutkimustulos on, että kun kirjakauppa katoaa, loppuu myös kirjojen ostaminen. Ostaminen ei siis siirry nettiin vaan lakkaa kokonaan. Tuntemattomammat kirjailijat ja tuntemattomammat nimekkeet hyötyvät erityisen paljon kirjakauppojen näkemyksellisestä kuratoinnista. Kirjakauppojen merkitystä sivistykselle korostetaan monessa paikassa. Esimerkiksi kulttuuriministeri myöntää vuosittain palkinnon parhaalle saksalaiselle kirjakaupalle.

Oman asuinpaikkani lähellä on noin kilometrin säteellä neljä kirjakauppaa. Kirjakauppiaat tuntevat asiakkaansa toisin kuin algoritmit. Siitä on seurannut pelkkää hyvää niin lukijoille, kirjailijoille kuin kustantajille. Ja en voi olla ajattelematta vanhuksia, jotka rollaattoreillaan pääsevät kätevästi lähikirjakauppaan, mutta kauemmas he eivät pääsisi millään. Lähipalvelut ovat satsaus vanhusten hyvinvointiin. (https://www.boersenverein.de/politik-positionen/buchpreisbindung/)

Korona on kuitenkin iskenyt myös kirjakauppoihin, ja juuri korona-aikaa ennen julkaistu tutkimus kirjakauppojen tilanteesta onkin joiltain osin jo vanhentunut. Saksassa kirjakauppojen kirjailijavierailut, lukupiirit ja keskustelutilaisuudet ovat tärkeä vetoneula, mutta vaikka koronarajoitukset ovat löystyneet (huom. eivät poistuneet, esimerkiksi kaikissa julkisissa liikennevälineissä, useissa museoissa ja muissa julkisissa tiloissa, samoin kuin monilla yliopiston luennoilla), FFP2-maski on edelleen pakollinen. Ja kun kirjakauppojen tilaisuuksien yleisöstä iso osa on ikääntyneempää, ei tilaisuuksia oikein voida vieläkään järjestää yhtä paljon kuin ennen.

Sasha Marianna Salzmann. Kuva: Maxim Gorki -teatteri.

Mutta mitä Saksassa ja Berliinissä sitten oikein luetaan tammikuussa 2023?

Tässä kolme poimintaa lähikirjakauppojen tarjonnasta:

Yksi puhutuista kirjoista on tällä hetkellä Versöhnungstheater-niminen teos, jossa käydään kriittisesti läpi Saksan tapaa muistaa ja puida menneisyyttään. Juutalaistaustaisen kirjoittajan poleeminen teos piikittelee saksalaista tapaa muistella koko ajan menneisyyttä. Hänen mielestään se on teatteria, jossa juutalaiset joutuvat koko ajan toimimaan ikään kuin saksalaisten hyvän omantunnon takaajina ja vahvistamaan saksalaisten kykyä tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Versöhnungstheater eli vapaasti suomennettuna sovintoteatteri on kirjoittajan mukaan kuitenkin pikemmin fetissi kuin todellista tilintekoa oikean menneisyyden kanssa. Siksi saksalaiset tarvitsevat juutalaisia, jotka katsovat tätä teatteria ja tuovat heille hyvän omantunnon sen sijaan, että menneisyyden läpikäyminen tarkoittaisi todellista tilintekoa oman menneisyyden kanssa. Kirja on saanut verrattain hyvät arvostelut, esimerkiksi täällä.

Toinen paljon esillä oleva kirja on Sasha Marianna Salzmannin teos Im Menschen muss alles herrlich sein. Tšehovin Vanja-enon repliikistä nimensä lainannut teos käsittelee ukrainalaistaustaisen kirjailijan kipeää ja vaikeaa suhdetta omaan kotimaahansa, jonka muistoille ei ole kieltä. Läsnä on vahvasti neuvostoajan raunioittaman äidin ja hänen liberaalin queer-tyttärensä tulehtunut suhde. Jälleen saksalaisen kirjallisen kentän moniäänisyys yllättää. Salzmannin teos julkaistiin ennen sodan syttymistä, mutta se käsittelee voimakkaasti juuri niitä syitä, minkä vuoksi sota syttyi eli ukrainalaisten vuosisatojen ajan kokemaa sortoa, jota Neuvostoliitto ja sitä ennen Venäjä on pitänyt aivan tavallisena ja oikeutettuna toimintatapana. Millaisia jälkiä se on jättänyt ihmisiin ja eri sukupolvien ihmissuhteisiin?

Kolmas kirjakauppojen ikkunoissa itseoikeutetusti paistatteleva teos on Ingeborg Bachmannin ja Max Frischin kirjeenvaihdosta julkaistu teos, joka fasinoi ainakin kirjallisuustoimittajia. Bachmannin ja Frischin on-off-suhde on taltioitunut kirjeenvaihtoon. Kahden kirjailijan intensiivinen rakkaus ja intohimo kirjoittamiseen vaikuttaa saavan saksalaiset kirjallisuustoimittajat hurmioon. Romantiikasta ollaan kirjallisuusjutuissa avoimen innoissaan, mikä ilahduttaa yleensä niin hillityn ja hallitun saksalaisen kulttuurijournalismitarjonnan keskellä. 297 kirjettä sisältävä mammutti on bestseller, joka paljastaa uusia asioita myös siitä, millainen vaikutus kirjailijoilla oli toistensa teoksiin ja miten he konkreettisesti auttoivat toisiaan. Frisch oli Bachmannin elämän rakkaus, mutta mies valitsi toisen puolison. Tätä ja muitakin yksityiskohtia on puitu kirjallisuusaiheisissa jutuissa ahkerasti.

Elitismiä ja yrityksiä murtaa sitä

Saksankielisen kirjallisuuden lukemiseen tarvitaan paitsi kielitaitoa myös valtava määrä saksalaisen kulttuurin tuntemusta. Kirjojen lukeminen takkuilee tämän tästä, sillä on paljon asioita, joita ei voi ymmärtää tai jotka ymmärtää helposti väärin, vaikka kielen pintatasolta ymmärtäisikin.

Kulttuuriohjelmat ovat Saksassa myös kovin valkoisia ja keskiluokkaisia. Ja voi hyvällä syyllä kysyä, ovatko ne elitistisiä linnakkeita, sillä vaikkapa turkkilaistaustaisten tekemä taide ei ole niissä lainkaan samanlaisen ihastelun kohteena kuin kahden saksalaisen kirjailijan loputon kirjeenvaihto. Turkkilaisia ei ole otettu vakavasti kulttuurielämässä niin pitkään aikaan, että vaikka nykyään heidät huomioidaan paremmin, vuosikymmenien laiminlyönnin satoa korjataan edelleen. Onneksi korjausliikkeitä on alettu tehdä yhä enemmän.

Saksalaiset kuitenkin auttavat mielellään muita osallistumaan kulttuuriinsa ja pyrkivät myös lisäämään ymmärrystä maahanmuuttajataustaisten tekijöiden kulttuurista. Aloittelijan apuna ovat kirjallisuusohjelmat ja netistä löytyvät ilmaiset kielikurssit, joissa usein selostetaan aivan uusinta saksankielistä sanastoa.

Maxim Gorki -teatterissa on vahva painotus maahanmuuttajataustaisiin taiteilijoihin. Lämpiössä otetaan kantaa iranilaisten taiteilijoiden puolesta.

Deutsche Welle tarjoaa erityisiä heikon kielitaidon omaaville tarkoitettuja juttuja, joiden avulla voi opetella sanastoa ja oikeaa ääntämistä. Saksan kieli myös muuttuu koko ajan ja siksi sanaselityksille on koko ajan tarvetta. Huomasin taannoin, että popbiisien top10-sanoituksista ei saa mitään selvää ilman saksa-arabia-sanaselityksiä. Onneksi näitäkin on tarjolla runsaasti. Muuten ei avautuisi, mitä arabiasta lähtevä sana ”fitna” tässä tapauksessa tarkoittaa. (Se tarkoittaa ”biiffiä”.)

Teatterin puolella maahanmuuttajataustaiset tekijät sen sijaan näkyvät Berliinissä enemmän kuin vaikkapa kirjallisuusilloissa. Etenkin Maxim Gorki -teatteri on panostanut siihen, että turkkilaistaustaiset ovat mukana. Pääohjelmistossa esitetäänkin mainiota Berlin Oranienplatz -teosta, jossa Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatz sijoittuu tähän paivään, turkkilaisten ja ukrainalaisten maahanmuuttajien elämään. Siinä missä Alexanderplatz kuvasi 1920-luvun levotonta Berliiniä, missä natsit alkoivat saada jalansijaa, kuvaa Oranienplatz pikkurikollisten unelmia äkkirikastumisista sekä noiden unelmien sortumista 2020-luvun Berliinissä. Englanninkielinen tekstitys auttaa myös muita kuin saksankielisiä pääsemään kärryille.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Stipendiaattivuoteni tärkeimmät: rehellisyys ja kauneudentaju - 21.08.2023
• Feuilleton-ajan loppu vai uusi alku? - 18.08.2023
• Sano se saksaksi! - 12.07.2023
• Saksa on muutakin kuin Berliini - 26.05.2023
• Berliinin mittakaavat - 06.04.2023
• Millainen paikka Berliini on Putinin sotaa pakeneville taiteilijoille? - 30.11.2022