Lokakuun lopussa ystäväni kävi Shanghaissa yhdeksän kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Vauva, suloinen kummipoikani Ilja, oli suuri tähti. Kun kävelimme kaupungilla, aikuiset hihkuivat hänet nähdessään. He polvistuivat rattaiden viereen, ojensivat selfiekepin ja hymyilivät vauvan kanssa räps räps.

Samaan aikaan Pekingissä kokoontui Kiinan kommunistisen puolueen eliitti, paristasadasta varsinaisesta jäsenestä koostuva keskuskomitea. Se oli paikalla käsittelemässä maan seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa, muun muassa valtion monopolien purkamista, armeijan uudistamista ja eläkeiän nostamista.

Kokouksen päätöspäivänä puolue antoi historiallisen ilmoituksen, joka sai maailman huomion. Se kertoi, että Kiinassa luovutaan yhden lapsen politiikasta ja korvataan se kahden lapsen politiikalla.

Ilmoitus noteerattiin myös pörsseissä: kondomivalmistajien kurssit sukelsivat ja vaippavalmistajien kohosivat. Tiedotusvälineissä spekuloitiin, mitä päätöksestä seuraa. Asiantuntijoiden yleinen konsensus tuntui olevan, että ei paljoakaan – ainakaan lähivuosikymmeninä. (Yhden lapsen politiikka on ylipäänsä koskenut vain osaa kansalaisista, koska siihen on sallittu vuosien varrella lukuisia poikkeuksia.)

Kiinan johto tietysti toivoo, että lakimuutos riittäisi torjumaan uhkaavan väestökriisin, työvoiman supistumisen ja väestön ikääntymisen. Alan tutkijat eivät siihen usko. He ajattelevat, että pikemminkin tarvittaisiin erilaisia kannustimia lastenhankintaan.

Kiina on nimittäin muuttunut valtavasti sittemmin kun sen väestönkasvua alettiin hillitä perhesuunnittelupolitiikalla 1970-luvun alussa. Kaava on tuttu Euroopasta ja Kiinan rikkaista naapureista, kuten Japanista ja Etelä-Koreasta: kun maan talous kohenee, syntyvyys laskee. Lapset hankitaan entistä myöhemmin, ja koska asuminen ja koulutus maksaa, lasten lukumäärän sijasta panostetaan laatuun.

Siispä yhden lapsen politiikka ei suinkaan ole ollut ainoa syy syntyvyyden laskuun Kiinassa. Itse asiassa syntyvyys laski dramaattisesti jo ennen kuin politiikka otettiin käyttöön vuonna 1979. Syynä oli paitsi kaupungistuminen myös valtion kampanja, joka ohjasi pariskuntia menemään naimisiin myöhemmällä iällä ja pitämään pitempiä taukoja lastenhankinnassa. Tämä heijastui kokonaishedelmällisyyslukuun, joka vuonna 1970 oli 5.8 ja kahdeksan vuotta myöhemmin enää 2.7.

Sen sijaan puuttumalla ihmisten yksityiselämään valtio on aiheuttanut paljon inhimillistä kärsimystä: häpeää, pakkoabortteja ja sterilaatioita, toisistaan erotettuja perheenjäseniä ja ”ylimääräisistä lapsista” aiheutuneita sakkoja sekä työpaikan menetyksiä.

Vaikka yhden lapsen politiikka jäi historiaan vuoden 2016 alussa, sillä tulee olemaan vaikutuksia vielä kauas tulevaisuuteen.

Ehkä ilahduttavampia seurauksia on kadulla ja ostoskeskuksissa näyttäytyvä lapsirakkaus. Se lienee osittain heijastumaa siitä, kun lasten lukumäärä on vähentynyt, lapsista on tullut koko maan napa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Heippa Shanghai - 13.06.2016
• Kysymyksiä vailla vastausta - 06.06.2016
• Tapaus Mao - 10.05.2016
• Sen kerran kun petyin - 11.04.2016
• Akseli, Kake, Topi ja Tassu - 08.03.2016
• Helppohan tässä on huudella - 13.01.2016
• Neljäs tequila - 03.12.2015
• Postikortin sisällä - 28.10.2015
• Äkillisen synnytyksen äärellä - 21.09.2015