Minusta on tullut Berliinissä kolikkomummo. Tiedättehän, se suomalaiskassojen kauhu, joka kippaa kukkaronsa tiskille eikä kursaile laskettaa lanteista tarvittavan summan. Suomessa olen se, joka huokailee kassajonossa, jos viisisenttisiä aletaan kaivaa lompsasta oikein pieteetillä. Siellä maksan kortilla ja karsin kaiken 50-senttistä pienemmän ”oikealta” rahalta tilaa viemästä, jos kukkarossa sattuu olemaan käteistä. Berliinissä olen tehnyt täyskäännöksen: myntit pienimmästäkin päästä ovat täällä yllättävän usein tarpeellisia.

Viisisenttisiä opin jemmaamaan uimahallia varten, kun jouduin ensikäynnillä poistumaan tukka märkänä. Omalle kuivaajalle ei löytynyt pistoketta. ”Jos kuivaatte, maksatte”, totesi pukuhuoneen Putzfrau – varmastikin saksalaisen ekologisuuden nimissä – ja viittasi maksullisiin fööniautomaatteihin. Kaksi minuuttia per viisisenttinen, vain ja ainoastaan viisisenttinen. Joita minulla ei tietysti ollut. Lähipukukaappilaisilla toki oli. Juuri oikea määrä oman pään kuivaamiseen.  

Olisin toki voinut tajuta vihjeen heti ensimmäisellä viikolla yliopistolla, kun kävin läpi ilmoittautumisprosessia. Käsin täytettyjen paperilomakepinojen kanssa tiskiltä toiselle ravaaminen huipentui loputtomaan jonoon yliopiston nähtävästi ainoalle maksuautomaatille, jonne lukukausimaksu suoritettiin käteisellä. 

Yleisin törmäys järkähtämättömään käteismuuriin sattunee takseissa. Niissä korttimaksumahdollisuus on Berliinissä yhä poikkeus. Eräs suomalainen avautui äskettäin Facebook-ryhmässä täkäläisistä epäonnisista taksimatkoistaan. Taksinkuljettaja oli heittänyt hänet autosta, kun maksuksi olisi ollut tarjolla vain korttia. Toisella kertaa hän tilasi vasiten korttipäätteellisen auton, mutta kortti ei ollut ilmeisesti kelvannut kuskille eikä laitteelle. Postaus keräsi nopeasti liudan kohtalotovereiden kokemuksia. Toukokuussa käteisvaateen lopun pitäisi olla lähellä, koska Berliner Zeitungin (13.1.) mukaan silloin korttipäätteet tulevat pakollisiksi Berliinin takseissa. 

EU on viime vuosina kannustanut sähköisen maksamisen lisäämiseen ja maksumenetelmien kehittämiseen. Suomalaiset maksavatkin jo sujuvasti kortilla, nettipankissa, kännykällä ja luoja ties millä pyyhkäisytekniikalla kaikkialla, missä se on mahdollista. Talouselämä uutisoi viime vuoden puolella, kuinka Suomi on korttimaksamisen kärkimaita. Käteismaksujen odotetaan yhä vähenevän Suomessa, koska meistä yli kolme neljästä maksaa jokapäiväiset hankintansa yleensä kortilla. 

Saksa on peilikuvamme. Bundesbankin muutama vuosi sitten julkaiseman selvityksen mukaan saksalaiset ovat käteismaksamisessa EU:n kärkipäätä, eikä nopeaa muutosta ole luvassa. Selvityksen mukaan saksalaiset käyttävät noin 80 prosentissa kaikista ostotapahtumista käteistä, koska arvostavat sen turvallisuutta ja anonyymiutta. Entä seteliväärennökset? Käteiselläkin tehdään toki rikoksia, mutta jos sähköiseen maksamiseen siirrytään, siirtyy rikollisuuskin sinne, puolusteli pankin asiantuntija. 

Entäpä anonyymius? Miksi monikymmenmiljoonaiselle kansalle on niin tärkeää hukuttautua massaan maksutavoillaan? Ymmärtääkseen saksalaisten rakkautta käteisen kasvottomuuteen pitää ensin ymmärtää saksalaista ajattelumallia. Umpirehellinen suomalainen kailottaa asioitaan, koska hänellähän ei ole mitään salattavaa. Ei välttämättä ole saksalaisellakaan, mutta hänestä asiat kuuluvat vain niille, joiden niistä tarvitsee tietää. Yksityisyys, sen ylläpito ja kunnioitus ovat tärkeitä arvoja. Saksalaistuttuni mukaan Facebookissa on aivan tavallista olla salanimellä, jotta saa olla pomolta tai asiakkailta rauhassa. ”Työkaveri- ja asiakassuhteet on tapana pitää erillään yksityiselämästä”, hän selitti. 

Saksalaiset karttavat rekistereitä, eivätkä toki vähiten menneiden vuosikymmenten perintönä. Kauppojen kanta-asiakaskorttejakin hankitaan niin nihkeästi, että Kaiser’s-ketju ilmoitti (Berliner Zeitung 2.12.) kehittäneensä rekisteripelkoisille varta vasten anonyymin kanta-asiakasohjelman. Der Freitag julkaisi joulukuussa artikkelin tukilehteä kadulla myyvistä ruotsalaisista kodittomista, jotka olivat saaneet käyttöönsä langattomat korttimaksupäätteet. Juttua seurannut nettikeskustelu kiteytti mielestäni hyvin täkäläistä asennetta sähköisiin maksuvälineisiin. Suurin haloo ei nimittäin noussut siitä, että kodittomat päivystävät kadulla maksupäätteen kanssa, tai että käteisettömänä paikalle osuvakin voisi helposti osallistua. Se nousi siitä, että ”lahjoituksestahan jäisi ikuinen sähköinen jälki, ja joku voisi halutessaan jäljittää sen minuun”. Käteinen on Saksassa kuningas.  

Berliiniläisessä uimahallissa korttimaksuja vastaanotetaan 30 euron summasta alkaen. Monessa ravintolassa ja pikkukaupassa kelpaa vain käteinen. Korttimaksamisen kustannusten välttelyä vai kuititonta ja harmaata hintatason säätelyä?

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• 304 päivän deadline - 27.07.2015
• Kuinka kissa pelastetaan puusta - 16.06.2015
• Ikisinuttelijan rouvavuosi - 25.05.2015
• Lähteminen kannattaa aina - 22.04.2015
• Not in my Prenzlauer Berg! - 01.04.2015
• Valtakunta lattiakaivosta - 02.03.2015
• Onneksi oli ruotsiakin - 02.01.2015
• Tältä suomalainen näytti tänään - 08.12.2014
• Yksi kartta Berliiniin, bitte! - 28.10.2014