Archives
Miksi jono ei liiku? Intensiivisen ensimmäisen opiskeluviikon päätteeksi olimme lähteneet porukalla Brooklyniin ulkoilmatapahtumaan Nowadays-nimiselle klubille. Ystäväni suosituksesta olimme tapahtumapaikan ulkopuolella helteisenä sunnuntai-iltapäivänä. Hiki valui selkää pitkin ja ihmisiä valui paikalle, mutta jono ei tuntunut etenevän lainkaan. Se tuntui erikoiselta, sillä olimme ostaneet liput etukäteen. Kun vihdoin pääsimme portille, syy jonon mateluun selvisi. Sisään otettiin kerralla …
New York valittiin kesäkuussa maailman toiseksi kalleimmaksi kaupungiksi. Ruoka, bensa ja muut elinkustannukset nousevat nyt nopeimmin 40 vuoteen. Kesäkurssin ensimmäisen viikon jälkeen osasin muun muassa selvittää, kuka omistaa Carrie Bradshaw’n talon. Tuijotan paikallisen alepan juustotiskin reunassa olevaa hintalappua epäuskoisesti. Pieni paketti valmiiksi siivutettua juustoa maksaa yli seitsemän dollaria eli käytännössä seitsemän euroa. Katse hakeutuu …
Palautin Columbian viimeisen kurssin lopputyöni runsas viikko sitten, kuusi päivää ennen valmistumista. Tämä oli viimeinen esimerkki amerikkalaisesta tehokkuudesta. Miksi ihmeessä kurssitöiden jättämisen ja valmistumisen väliin tarvittaisiin enemmän aikaa kuin yksi pitkä viikonloppu? Juuri nyt minun pitäisi kaataa napaan tequilaa pitkään haaveilemallani roadtripillä syvässä etelässä. Sen sijaan tarkkailen lokkeja Tampereen Laukontorilla. Mutta valmistuminen tuntuu silti yllättävän …
”Milloin tulet takaisin kotiin”, kysyi newyorkilainen opiskelukaverini, kun lähdin Suomeen joululomalle. Tuli hyvä mieli. On etuoikeutettua, että voi kutsua näin montaa paikkaa kodiksi. Muutaman viikon matkalaukkuelämän jälkeen oma huone viidennessä kerroksessa 112th streetillä (ei edelleenkään hissiä) tuntui todella kutsuvalta. Koska sanotaan, että aistit ovat tarkimmat lomalta tullessa, yritän lomatöhnäisin aivoin kertoa, miltä tänne tuntuu palata. …
Viikonloppu. Muualla se yleensä tarkoittaa vapaa-aikaa ja palautumista. Täällä se tarkoittaa, että on lopulta aikaa tehdä viikolla kertyneet tehtävät loppuun. Yksi Columbian ja suomalaisen yliopiston eroista on työrytmissä. Oman kokemukseni mukaan suomalaisessa yliopistossa tavoite on luoda käsitys isoista kokonaisuuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että luentosarjan ohella tehdään projekti, pitkä essee, tentti tai, luoja varjele, ryhmätyö. Täällä …