Archives
Britannia on kummallinen paikka. Sen on saanut suomalainen huomata muutaman kuukauden aikana. Saarivaltio on kuin vanhus, joka kuvittelee olevansa elämänsä kunnossa, vaikka lonkkia jo pakottaa ja kihti kivistää niveliä. Vanhus verhoaa arroganssinsa kohteliaaseen hymyyn, kun hän katselee nuorempiensa tempauksia. On parempi tehdä asiat niin kuin ennenkin. Eikä tarvitse auttaa, yksin tässä on aiemminkin pärjätty. Tietysti …
Edellisessä blogitekstissä arvuuttelin sitä, ovatko yliopiston kirjastot kovassa käytössä joulutauon aikana. Ajattelin, että ne ovat muutamia pyhäpäiviä lukuun ottamatta avoinna. Olin väärässä: kirjastot olivat kiinni lähes kaksi viikkoa. Syyn tietysti ymmärtää: kirjastovirkailijatkin tarvitsevat lomaa ja virkailijoiden apua useimmiten tarvitsee – avun tarvitsemisesta kohta lisää. Oxfordissa kirjastoihin törmää jatkuvasti: pikkukaupungissa niitä on yhteensä noin sata. Oxfordin …
Opiskelukaverini kaivaa lompakostaan käyntikortin. Läpyskään on painettu yliopiston logo, ja sen alla komeilee kaverini nimi. Valkoinen kartonki hohtaa iltapäiväauringon valossa. “Olivathan nämä aika kalliita”, hän myöntää ja ojentaa korttia, jotta voin tutkia sitä tarkemmin. “Kuinka kalliita?” kysyn, kun käännän kortin ympäri. “Nelisenkymmentä puntaa”, hän sanoo. Kauhistun: 40 puntaa! Siis lähes 50 euroa! Pahvinpaloista! Olemme olleet …
Tutkin Oxfordissa mobiilivideojournalismia. Aion selvittää, mitä etuja ja haittoja viime vuosina yleistynyt tapa tehdä videojournalismia tarjoaa. Samalla olen kuvannut itsekin muutamia videoita. Alla oleva video kertoo tyypillisestä päivästä Oxfordissa: Olen haastatellut tutkimukseeni mobiilijournalisteja Britanniasta, Hollannista ja Irlannista. Yksi haastateltavistani kuvaili mobiilijournalismia ”hakkeroinniksi”. Videoita tehdään välineellä, jota ei ole tarkoitettu journalismiin. Sen takia puhelimen vahvuudet ja …
Minun täytyy olla tyhmä. Tuijotan valkokankaalle heijastettua käppyrää. Se on kuvaavinaan maailman varallisuuden jakautumista eri vuosisatoina. Ehkä. En ole varma, sillä en ymmärrä, vaikka kuinka haluaisin. Luennoitsija läväyttää eteemme kaavion toisensa perään, selittää aalloista ja trendeistä. Sadat ihmiset kuuntelevat keskittyneinä, sillä luennoitsija on alansa huippu. Hän on julkaissut useita kirjoja ja kiertänyt puhumassa ympäri maailmaa. …