Archives
Oppintunti numero yksi huippuyliopistosta: Kun saat kutsun kiinnostavaan seminaariin,mene. Kahvitauolla saatat päätyä poseeraamaan samaan kuvaan Hillary Clintonin kanssa. Jo ennen Oxfordiin lähtöä olin saanut kutsun ihmisoikeuksia ja demokratiaa käsittelevään seminaariin, jossa olisi “mielenkiintoisia ja korkeatasoisia puhujia”. Suomessa tämä yleensä tarkoittaa suunnilleen sitä, että puhujankorokkeelle nousee jonkin ministeriön virkamies tai kansalaisjärjestön edustaja. Oxfordissa sama lause tarkoitti …
Viimeiset päivät Oxfordissa täyttyvät tapaamisilla, joiden päätteeksi hoetaan, että ”miten tämä nyt jo loppuu”. Viimeisen blogikirjoitukseni omistan ihmisille, jotka kuluneen yhdeksän viime kuukauden aikana tapasin. Heiltä oppimani on opintovuoteni parasta antia. Olin ainoa Instituutissa kokonaisen lukuvuoden viettänyt toimittajastipendiaatti, joten minulla oli etuoikeus tutustua kaikkiin vuoden 2017–2018 aikana ohjelmassa vierailleisiin journalisteihin. Ensimmäisellä lukukaudella meitä oli vain …
Tämän postauksen kansikuvassa näet sanapilven, jossa esiintyy tutkimushaastatteluissani useimmin esiintyneitä sanoja. Seuraavaksi muutama muu paljastus siitä, mitä haastatteluista opin. Tapasin kahdeksan visualistia tai visuaalisen toimituksen esimiestä BBC:ssä, NBC:llä, The Timesissa, Guardianissa, New York Timesissa, Washington Postissa, Quartzissa ja The Puddingissa. Mediatalojen skaala on laaja, mutta kaikilla haaste on sama. Olipa kyse maailman suurimmasta yleisradioyhtiöstä tai …
”Lumi alkaa pikku hiljaa menettää uutuusviehätyksensä”, puuskahtaa intialainen ystäväni ja potkii sohjoa märillä kengillään. Oxfordissa on juuri ollut talven kolmas iso lumimyräkkä, ja tarvomme opiskelijaryhmän kanssa eteenpäin lumisateessa. Nyt puhutaan säästä. Siitä taidetaan puhua Suomessakin parhaillaan aika kiivaasti. Materiaalia kun on. Mutta hoi te lumen keskellä kärvistelevät kansalaiset: Suomessa sentään on tietotaitoa, jonka avulla kinostenkin …
Washington Postin päätoimittaja Marty Baron on vierailulla Oxfordissa ja meneillään on luento, jossa hän puhuu Trumpin sodanjulistuksesta medialle. Baron luettelee sanoja, joilla presidentti pommittaa mediaa: ‘disgusting’, ‘scum’, ‘the lowest form of humanity’, ‘stain on America’, ’the enemy of American people’. Inhottava, saasta, alhaisin elämänmuoto. Tahra. Yhteiskunnan vihollinen. Syytöksien seuraus on kahtalainen: samalla kun Trump yrittää …