Olen nyt katsonut brittitelevisiota yli puoli vuotta, selannut kaikkia kanavia, jotka vuotuisella 139,50 punnan väri-tv-luvallani näkyvät. Näkökulmaa kotisohvalta on siis jo riittämiin blogin mittaiseen tv-kritiikkiin. Keskityn tässä yleisradioyhtiö BBC:n omaksuman tasapuolisuusajattelun ruotimiseen.  

Eräässä seminaarissa sain keskustelua aikaan. Sen verran kiivasta keskustelua, että seminaarin vetäjä kysyi, haluaisinko jäädä vielä jälkeenpäin juttelemaan vierailuluennoitsijan kanssa. En oikeastaan halunnut, mutta jäin kuitenkin, kun en pystynyt livahtamaan ohikaan. Olin perin hämmentynyt ja jopa nolo – tarkoitus ei ollut provosoida.

Britit jaksavat puhua säästä, kylmästä ja lämpimästä, paisteesta ja tuiskusta. Ja kun sattuu satamaan lunta, brittimedia menee aivan hurmokseen. Kunnon lumipyry ja talvikelit helmikuun alussa olivat etusivun uutinen, joka maalasi lehtien etusivut melkein viikon peräkkäin.  Uutinen ja yllätys? Talven tulo ja vielä pakkanenkin? 

Olen kuullut stipendiaattitovereilta ja seminaarien puhujilta monta hurjaa tarinaa toimittajan työstä eri puolilla maailmaa. Yksi niistä on kuitenkin uponnut mieleen syvemmälle kuin muut.  The Daily Telegraph -lehden entinen toimittaja Oliver Poole kävi kertomassa, millaista oli elää kaksi vuotta kirjeenvaihtajana Bagdadissa. Sen pahempaan paikkaan tässä ammatissa on vaikea hankkiutua, mutta jos yleisöllä on jokin mielikuva karaistuneesta …

Kultakalalaki on jonkun mediatutkijan keksintö, en muista kenen. Se on puolihumoristinen yhtälö, joka on mittaavinaan keskivertolukijan tai -katsojan mielenliikutuksen määrää hänen katsoessaan uutisia. Sen idea oli suunnilleen se, että katsojan mielenliikutuksen määrä on sama silloin, kun viisituhatta ihmistä kuolee kaukaisessa konfliktissa, tai laiva uppoaa ja surmaa 50 ihmistä naapurimaassa, tai kun yksi ihminen kuolee kolarissa …