Yliopisto on jälleen jättänyt meidät viikkokausiksi heitteille, joten mielessä on nyt päällimmäisenä vapaa-aika tutkimuksenteon sijaan. Oxfordin mystisen lukukausisysteemin vuoksi en nyt kirjoita juuri mitään opinnoistani, vaan aiheena on tällä kertaa ”mitä olen oppinut Englannista ja englantilaisista, osa 1”: 

Heti alkuun on myönnettävä, että tarkastelen brittiläistä ”ruokakulttuuria” täysin puolueellisin silmin. Olen 15:n viime vuoden aikana viettänyt valtaosan lyhyistä ja pidemmistä ulkomaanoleskeluistani Ranskassa. Ranskalaisesta suhteesta ruokaan ja kulinarismiin on kirjoitettu paljon – varmasti kaikki olennainen. Onneksi on – ja onneksi ihmisellä on makumuisti. Mutta edelleen brittikeittiön pistämätön kyky tuhota itse asiassa kaikki, mikä tuhottavissa on, …

Pitkät jäähyväiset ovat kamalia. Tuntuu kuin repisi laastaria irti karvaisesta kämmenestä. Siksi livahdan surutalosta mieluummin puolihuolimattomasti seinän viertä pitkin kuin niiskutan pitkään hyvästejä kyynelten kelluessa alaluomilla. Lukukauden päätyttyä olemme aloittaneet instituutilla jäähyväisten jätön. Minulle se tarkoittaa paluuta Suomeen ja arkeen. Hyvää kotimatkaa ja tavataan facebookissa, kuten nykyisin voi yhdessä lohduttautua. Tässä maistiaisia teille loputtoman kirjavasta …

Säätiön porukka kävi taannoin Oxfordissa. Esittivät oikein hyvän kysymyksen: Minkä luulet jäävän päällimmäisenä mieleen tästä vuodesta?  Jo nyt helmikuussa on helppo sanoa, mikä on stipendiaattivuoden mieleenpainuvin anti. Se on tämä ainutlaatuinen kansainvälinen tunnelma.

Saarivaltakuntaa on tällä viikolla keskusteluttanut Downing Street 10:n työilmapiiri. Pääministerin kabinetista on soiteltu kiusattujen palvelulinjalle. Julkisuuteen on vuotanut tietoja tai ainakin huhuja siitä, että pääministeri Gordon Brown  on alaisiaan ja työtovereitaan kohtaan vähintäänkin vaativa ellei jopa pirullinen. Brittiläinen kepeä lukemisto ”The Sun” osasi otsikoida asiasta kertovan jutun napakasti: ”The Prime Monster”.