Olen tottunut pitämään yliopistoa 60-lukulaisena laatikkona (Tampereen yliopiston päätalo) tai vaihtoehtoisesti 2000-lukulaisena, virtaviivaisena ja hopeanhohtoisena peilitalona (Pinni B ). Kumpaakin voi ajatella sekä ulkoisena että sisällöllisenä määritelmänä.  

Reuters-instituutin perjantai-illan seminaarit Nuffield Collegen arvokkaassa seminaarihuoneessa ovat tiukasti off the record, mutta kerron kuitenkin vähäsen. Eräänä perjantaina puhujana oli BBC:n legendaarisen tutkivan ohjelman Panoraman Jane Corbin puhumassa Lähi-Idästä. Corbin oli viimeisen päälle tyylikäs ja ladylike, melkein liian rypytön ja hohtavahampainen ollakseen pitkällä keski-iän huonommalla puolen. Tai sitten hänellä on Joan Collinsin ”geenit”.

Oxfordiin muutettuamme syksyllä 2008 huomasin, että naapurustossa ja brittituttavapiirissäni tuntui jokaisella olevan käsitys siitä, mikä koulu on hyvä ja minkä maine taas kyseenalainen. Puhutaan siis peruskoulun ala-asteesta ja yläasteesta.

Miksei vahtikoira haukkunut? Eli miksi toimittajat eivät nostaneet meteliä, kun pankit alkoivat käyttäytyä yhä päättömämmin ja lainata rahaa tavalla, joka johti rahoitusjärjestelmän kriisiin ja tähän lamaan.  Tällaista täällä tivattiin viimeisen lukukauden aluksi Thomson Reutersissa työskentelevältä arvostetulta talousjournalistilta Stella Dawsonilta. Kysymys tuntui aluksi kohtuuttomalta. Miten toimittajat olisivat osanneet puuttua sellaiseen, mitä eivät osanneet ennakoida akateemiset taloustietelijät …

Oxfordin yliopisto on miellyttävä paikka käyskennellä. Jokaisen collegen pihassa on hyvinhoidettu puutarha (omalla puutarhurilla), antiikkihuonekalut täyttävät yleiset tilat. Opiskelijat näyttävät kliseisen hyvinvoivilta atleetin vartaloineen ja valkoisine hampaineen. Oma collegemme, Green Templeton, on post-graduate college eli perustutkinto-opiskelijoita täällä ei tapaa. Sen sijaan täällä tapaa niitä, jotka esimerkiksi tekevät väitöskirjaa Oxfordiin saatuaan maisterinpaperit Harvardista. Voi kuvitella, että …