Archives

Poliisi pamputtaa taas

Occupy-liike valtaa alaa yliopistollamme. Kampuksen vilkkaimman aukion Sproul Plazan hallinnasta ja käytöstä on kamppailtu pian kahden viikon ajan. New Yorkin Wall Streetiltä alkanut protestiliike levisi länsirannikolla ensin väkevimmin Oaklandiin. Viranomaiset ja mielenosoittajat ottivat useasti yhteen murheellisista väkivaltatilastoistaan tunnetun työläiskaupungin keskusaukiolla. Irakin-veteraani Scott Olsen, 24, sai lokakuun lopulla päähänsä poliisin kumiluodin, joka mursi hänen kallonsa.

Te olette joukkue. Viidelle printtijournalistille tuodaan pöytään kaksi kameraa, kaksi radionauhuria ja kaksi videokameraa varusteineen ja annetaan lyhyt opastus kunkin välineen käytöstä. Annetaan juttuaihe, joka pitää jalostaa yksityiskohtaiseksi suunnitelmaksi kaikkia mahdollisia kerrontakeinoja hyödyntävästä multimediapaketista. Sitten on aika lähteä kentälle kuvaamaan ja haastattelemaan. Parissa päivässä joukkueen on editoitava ja koostettava sivusto, joka esitellään työviikon päätteeksi koko …

Obama jahtaa toimittajia

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Berkeleyn toimittajakoulun vierailijana (writer-in-residence) toimi New York Timesin toimittaja James Risen. Mies, jota Yhdysvaltain valtaapitävät ovat pitkään jahdanneet. Risenia uhkaa vankilatuomio lokakuun 17. päivänä alkavassa oikeudenkäynnissä. Yhdysvaltain hallituksen syyttäjät ovat yrittäneet pitkään murtaa Risenin lähdesuojaa. Käynnissä on jo kolmas yritys. Aiemmilla kerroilla Risenin lakimiehet ovat onnistuneet vakuuttamaan tuomarin siitä, että toimittajan lähdesuojan …

Ammattina moniosaaja

Välillä tuntuu, että journalistilta vaaditaan Yhdysvalloissa mahdottomia. Alalle koulutetaan ainakin Berkeleyssä todellisia moniosaajia. Iso osa Graduate Schoolin kursseista keskittyy erilaisten teknisten taitojen opiskeluun. Perusajatus on, että kaikkien pitää pystyä hallitsemaan mahdollisimman monta välinettä mahdollisimman hyvin. Vain näin journalistit voivat työllistyä jatkossa.

Viimeinen mahdollisuus

Pääsin tutustumaan vanhan ja arvostetun San Francisco Chroniclen toimitukseen. Monien mielestä vierailu tapahtui viime hetkellä: kuten koko sanomalehtiala, myös Chronicle käy epätoivoista viivytystaistelua olemassaolonsa puolesta. Tulevaisuus on synkkä. Kukaan ei tiedä, onko Chroniclea olemassa vuoden tai kahden päästä. Tilanne on ristiriitainen, sillä yhä syvenevien talousvaikeuksien keskellä lehdellä on lukijoita enemmän kuin koskaan.

1 5 6 7 8 9 10