Metaforien kuningatar. Sellaista lempinimeä kantaa K.C. Cole, yliopistoni USC:n tiedejournalismin professori. K.C. on 68-vuotias nainen, joka on tehnyt pitkän uran Los Angeles Timesin tiedetoimittajana ja palkittuna tietokirjailijana. Hän rakastaa fysiikkaa, editoi jutuista pois jokaisen löysän sanan ja jakaa luennoilla kuivattuja persimonin siivuja välipalaksi.

”Tällä alueella asuu hyvin toimeentulevia sinkkuja ja pariskuntia, jotka nauttivat suurkaupunkielämästä. He tekevät töitä asiantuntijoina bisnes-, laki-, it- ja viihdealalla. Asukkaat kuntoilevat säännöllisesti, tarkkailevat syömisiään ja ostavat luomua hyvin varustelluista ruokakaupoista. Arjessa rahaa kuluu vaateostoksiin, matkusteluun, Starbucks-kahviin ja hemmotteluhoitoihin. Keskimääräinen vuosiansio on 75 000 dollaria.”

Nukahdan täällä Kaliforniassa joka ilta noin minuutissa. Tunnen siitä syvää tyydytystä. Joskus – kuten viime keväänä Hesarin yt-neuvottelujen jälkeen – on mennyt huonommin. Nyt olen iltaisin totaalisen poikki, mutta en stressiunivelasta vaan siitä, että päässä vellovat uudet ajatukset ja kohtaamiset. Niitä täällä riittää.

We want you to feel possible. Haluamme, että tunnette olonne mahdolliseksi. Näin professorini tervehti minua ja 21 muuta maisteriohjelmani opiskelijaa sähköpostissaan alkukesällä. Alan vähitellen tajuta, että lauseeseen kiteytyy jotain olennaista yhdysvaltalaisen huippuyliopiston kulttuurista ja käytännöistä.

Eilinen luento oli viimeinen (Reporting decisions). Palautan tulevalla viikolla viimeiset tehtävät, minkä jälkeen minulla pitäisi olla hallussani tutkinto Master of Arts in Specialized Journalism. Jos olisin hakiessani tiennyt, miten paljon työtä tutkinnon suorittaminen vaatii, olisin silti lähtenyt – mutta huomattavasti stressaantuneempana. Joskus on vain parempi olla tietämätön siitä, mitä edessä on luvassa.