Datajournalismin opiskelijoiden tasan vuoden mittainen urakka päättyi – Muistoihin kuuluvat murmeli ja vaikertajakyyhkyt
Juhana Rossi
Columbian yliopiston journalismikoulun datajournalismin maisteriohjelman vuosikurssin 2023 valmistujaisjuhla pidettiin lauantaina 12.8. Juhlan jälkeen henkilökunta, opiskelijat ja opiskelijoiden vieraat kokoontuivat vastaanotolle. Tunnelma tilaisuudessa oli iloinen, vapautunut ja väsyneen helpottunut. Lopputyöt piti jättää perjantaina eli yhtä päivää ennen valmistujaisjuhlaa. Moni opiskelijatovereistani käytti kaiken tarjolla olleen ajan, eli jotkut työskentelivät juhlapäivää edeltäneen perjantain aamupäivään asti.
Sain oman lopputyöni valmiiksi hieman varhemmin eli valmistujaisjuhlaa edeltäneenä keskiviikkona. Se käsitteli lentoliikenteen muutoksia 354 suurimmalla lentoasemalla Manner-Yhdysvaltojen 48 osavaltiossa vuosina 2019–22. Tavoitteeni oli tarkastella, miten Covid-19-pandemia oli vaikuttanut lentoyhteyksien määrään eri lentoasemilla. Lopputyöni raakadatan muodostivat runsaat kaksi miljoonaa riviä tietoa.
Yksi rivi yksilöi sen, kuinka monta lentoa liikenneluvan saanut lentoyhtiö oli operoinut kahden eri lentoaseman välillä. Riviltä selvisi muun muassa se, kuinka monta matkustajaa näillä lennoilla oli kuljetettu ja millä konetyypillä lennot oli operoitu. Näitä tietoja käsittelin ja muokkasin, ja data-analyysini saantoa hyödynsin tiedonhankinnassa, kun haastattelin asiantuntijoita ja -osaisia.
Keskityin tarkastelemaan 89:ää lentoasemaa, jonne lentoyhtiöt ovat lentäneet pääosin 50-paikkaisilla pienillä suihkumatkustajakoneilla. Nämä pienimmät lentoasemat menettivät pandemian aikana lentovuoroja, ja monia uhkaa nyt lentoyhteyksien menetys kokonaan. Tilanne on samanlainen kuin Suomessa vuosia jatkunut kiistely ja huoli siitä, miten lentoyhteydet turvataan maakuntakentille.
Kävin reportaasimatkalla yhdellä tällaisella lentoasemalla Pennsylvanian Eriessä. Lentoasemalta oli lennetty vuonna 2019 seitsemän päivittäistä vuoroa kolmeen eri lentoliikenteen solmukohtaan. Nyt vuorojen määrä oli pudonnut kahteen eli kipurajalle, sillä nyrkkisäännön mukaan lentoasemalla pitää olla kolme päivittäistä lähtöä, jotta se on mielekkäällä tavalla reittiliikenteen piirissä.
Haastattelin Eriessä lentoaseman johtaja Derek Martinia. Hän kertoi käyneensä Suomessa vuonna 1998. Hän oli osallistunut tuomarina jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailuihin.
Käynti Pennsylvaniassa oli niitä harvoja kertoja, kun opintovuoteni aikana poistuin New Yorkista. Reitin varrelle osui Punxsutawneyn pikkukaupunki, johon sijoittuvat Päiväni murmelina -elokuvan tapahtumat. Elokuvasta on sittemmin tehty myös musikaali.
Elokuvaa ei itse asiassa kaupungissa kuvattu, mutta se teki kaupungista tunnetun. Matkailijoiden iloksi kaupungin kirjaston seinään on rakennettu murmelin pesä, jossa lasi-ikkunan takana elää murmelipariskunta. Toinen heistä oli kuulemma Phil-niminen murmeli, jonka tehtävä on joka vuosi ennustaa helmikuun 2. päivänä, jatkuuko talvi vai koittaako kevät. Pennsylvaniassa näin siis lentoaseman lisäksi murmelin.
Kesän opintoihin kuului digitaalisten karttojen tekemisen kurssi. Kurssin opettajana toiminut Larry Buchanan vei meidät kurssilaiset tutustumaan New York Timesin toimitukseen ja erityisesti siihen, miten toimituksessa tehdään kunnianhimoisia ja äärimmäisen laadukkaita digitaalisia karttoja.
Tutustumiskäyntiin kuului myös vierailu New York Timesin museossa. Journalismin historiasta kiinnostuneelle vierailijalle museo oli tietenkin aarreaitta. Vitriinissä oli esillä muun muassa ensimmäinen New York Timesissa julkaistu ristisanatehtävä.
Lehti julkaisi ensimmäisen ristisanatehtävänsä 15.2.1942. Päätöstä perusteltiin sillä, että sotaan joutuneen kansankunnan sanomalehdenlukijoille pitäisi tarjota ajanvietettä, joka veisi ajatukset pois sodasta.
Ensimmäisessä ristisanatehtävässä oli viisikirjaiminen sana, jonka vihje kuului: ”Saksan vastentahtoisia liittolaisia.” Englanniksi vihje kuului: ”Reluctant allies of Germany.” Museota meille esitellyt toimittaja totesi, että hän ei osannut alun perin keksiä, keitä heitä olivat. Keksisikö kukaan meistä?
Mietin, keitä Saksan liittolaisia tuolloin oli, ja vastasin: ”Finns.” Viisi kirjainta. ”Suomalaiset.” Vastaukseni oli oikea.
Opintoni Columbiassa kestivät kolmea päivää vaille tasan yhden vuoden. Kolmen viikon joulutaukoa ja paria muuta lyhyttä vajaan viikon mittaista taukoa lukuun ottamatta opinnot työllistivät minua koko vuoden ajan. Opin sauna oli autuuden lisäksi vaativa ja runsastöinen. Sain syvällisen johdatuksen datajournalismiin ja samalla yleinen journalistinen osaamiseni syveni merkittävästi. Tässä mielessä saamani koulutus täytti tavoitteensa kirkkaasti.
Lopuksi yksi muisto, joka mielessäni vastedes yhdistyy aina datajournalismiin. Vaikertajakyyhky (zenaida macroura) viihtyy Manhattanilla kerrostalojen sisäpihoilla erinomaisesti. Varsinkin keväällä kyyhkyt ääntelivät jatkuvasti ikkunani takana, ja kerran eräs viihtyi pitkän aikaan huoneeni ilmastointilaitteen päällä.
Nimensä mukaisesti vaikertajakyyhkyt kujertavat ja toistelevat ku-ku-kuu-ääntään melankolisesti. Tuosta ääntelystä tulee minulle aina tästä lähtien New York, Columbian yliopisto sekä erityisesti data-analyysiin ja -käsittelyyn suunniteltu Python-ohjelmointikielen Pandas-kirjasto.
Seuraajani Helsingin Sanomain Säätiön lähettämänä datajournalismin stipendiaattina on toimittaja Laura Kukkonen. Laura ja minä pidimme journalismikoulun edustalla lyhyen seremonian, jossa opintonsa päätökseen saanut ja opintonsa aloittava säätiön ja Suomen edustaja Columbian datajournalismin ohjelmassa löivät kättä.
Tähän kuvaan lopetan. Toivotan Lauralle antoisaa vuotta ja menestystä opinnoissa. Kiitän säätiötä mahdollisuudesta opiskella ja vahvistaa ammattitaitoani.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Columbian kevätlukukausi päättyi juhlahumuun – datajournalismin opinnot jatkuvat kesän ajan - 23.05.2023
- Se on sitten kevät – ja joukko muita havaintoja datajournalismin opiskelijan arjesta Columbian yliopistossa - 27.04.2023
- Datajournalismin konferenssissa selvisi, ketä pidetään datajournalismin perustajana - 07.03.2023
- Kaikki ankat ruodussa eli datajournalismin opinnot Columbiassa jatkuvat - 23.01.2023
- Arkielämää New Yorkissa verkkokauppojen ja maahanmuuton aikakaudella - 07.12.2022
- Laki on niin kuin se luetaan - 28.10.2022
- Niin alkoi vuosikurssi 2023:n opinnot Columbian yliopiston journalismikoulussa - 20.09.2022