Eroon harhaluuloista: Ensimmäiset opit + paras vinkki kolumnisteille
Moni ystävä ja tuttava on epäillen kysellyt, minkälaista opetusta täällä Venäjällä saan. Että mitä meille oikein ”syötetään”. Ei kai ihme, kun ottaa huomioon, miten Venäjän nykyjohto vierastaa vapaata ajattelua ja minkälaisiin ongelmiin Pietarin Eurooppalainen yliopisto on joutunut. Suomessakin on jo alettu puhua kylmän sodan paluusta.
Kirjoitin heti ensimmäisessä bloggauksessani, että ensivaikutelmani talouskorkeakoulun kursseista oli hyvä. Nyt, kolmisen kuukautta myöhemmin, olen edelleen aivan samaa mieltä. Moskovan talouskorkeakoulun Pietarin-kampus vaikuttaa vapaalta tilalta, jossa keskustelu on tieteellistä, kriittistä ja avointa. Siis aivan jotain muuta kuin propaganda, jota katson päivittäin telkkarista.
Olen opiskellut täällä Venäjän vaalitapaa, Venäjän nykypolitiikkaa, Euraasian energiapolitiikkaa ja poliittista journalismia. Loppukeväästä luvassa on vielä Itä-Aasian poliittisia järjestelmiä käsittelevä kurssi. Luennoitsijoista osa tulee ulkomailta. Opetus on voimakkaasti sidoksissa sekä venäläiseen että ulkomaiseen vertaisarvioituun tutkimukseen, jota luetaan paljon ja johon perustuvien käsitteiden kautta Venäjää ja sen historiaa arvioidaan.
Lukemista todella on valtavasti. Opetus koostuu luennoista ja seminaareista, joissa keskustellaan läksynä olleista teksteistä. Yhden viikon läksy voi sisältää tieteellisiä artikkeleita parikin sataa sivua tai kokonaisen kirjan. Kaukana ollaan omista opintovuosistani Tampereella, jolloin professorit luennoivat massoille ja kirjoja tentittiin niistä kenenkään kanssa keskustelematta. Laaja lukemisto pakottaa tarkastelemaan teemoja useista näkökulmista.
Teoriassa kaikki tietysti toimii paremmin kuin käytännössä. Koska loppu- ja kurssitöidensä kanssa painivilla opiskelijoilla tuntuu koko ajan olevan liikaa hommia, seminaareissa puoli luokkaa on usein jättänyt läksyt lukematta. Toinen puoli keskittyy räpelöimään kännykkäänsä. Englanninkielisillä kursseilla venäläiset ujostelevat puhumista, ja osalla onkin kielen kanssa hankaluuksia. Samaa ongelmaa ei tunnu olevan silloin, kun opetus on venäjäksi – silloin kaikilla on sanottavaa. Opiskelijat ovat itseäni 10-15 vuotta nuorempia, joten on hauskaa kuulla, mitä he ovat mieltä mistäkin.
Terrorismia käsittelevät toimintaohjeet yliopiston seinällä.
Opetuksen laatuun opiskelijat ottavat ärhäkästi kantaa. Viimeksi viime viikolla opettaja kertoi saaneensa palautetta vaikeaselkoisuudesta ja lupasi olla vastaisuudessa selkeämpi. Yliopiston sivuilla on myös niin sanottu punainen nappi, jonka avulla voi lähettää palautetta mistä tahansa aiheesta suoraan yliopiston johdolle Moskovaan.
Kurssien näkökulmat eroavat jossain määrin siitä, minkälaista opetusta olen saanut Venäjästä Suomessa. Ensiksikin Venäjän alueet ja niiden vuorovaikutus keskusvallan kanssa saavat täällä aivan erilaisen painoarvon. Suomessa nähdään harvoin Moskovaa ja Pietaria pitemmälle, jolloin Venäjän koko sisäinen dynamiikka jää hämäräksi. Toiseksi Aasialla on täällä vahva painotus, mikä on tietysti järkevää jo maantieteellisistäkin syistä. Eurooppa- ja Amerikka-keskeisyydestä irrottautuminen tekee hyvää.
Pidän myös siitä, että Venäjän historiaa ja yhteiskuntaa käydään läpi aivan eri tarkkuudella kuin suomalaisissa yliopistoissa. Esimerkiksi Venäjän nykypolitiikkaa käsittelevällä kurssilla kävimme viime viikolla läpi 1990-luvun puolueita ja sitä, miksi Venäjän perustuslaista tuli niin presidenttikeskeinen. Vihdoin tuntuu siltä, että Venäjän historia alkaa päässäni hioutua yhtenäiseksi jatkumoksi.
Politiikan journalismin kurssilla opiskelimme klassisia propagandateorioita, jotta oppisimme tunnistamaan propagandan vaikuttamiskeinot. Kirjoitusharjoituksissa painoarvoa sai argumentoinnin loogisuus, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain järkevän ohjeen kolumnin kirjoittamiseen. Se kuuluu näin: esitä argumentti ja kolme väitettä sen tueksi. Hyvät kollegat – mitään muuta ei oikeasti tarvita! Looginen teksti syntyy kuin itsestään, jos perusteita argumentille riittää.
