Godzillan ja hiiren kaksintaistelu
Jarkko Jokelainen
Haaste oli aivan mahdoton.
Kuinka ylittää esitelmä, joka kertoo talousvaikeuksiin uponneesta kansakunnasta ja tuhansista työttömiksi jääneistä toimittajista. Maasta, jossa koko yleisradioyhtiö lakkautettiin kertalaakilla ja yksityiset mediayhtiöt ovat velkoineen pankkien talutusnuorassa. Puhumattakaan siitä, että toimittajat joutuvat työssään pelkäämään fyysistä väkivaltaa sekä mielenosoittajien että poliisin suunnalta.
Tämän pelin olin hävinnyt jo lähtöviivalla.
Minun vuoroni oli seuraavana, mutta Suomen mediatilanteesta ei saisi mitenkään koottua yhtä dramaattista esitelmää. Onnittelin voittajaa pysäyttävästä tilannekuvasta.
Reuters Instituten ohjelmaan kuuluvat meidän kurssilaisten, journalist fellowsien, pitämät esitelmät, jotka useimmiten kertovat omasta kotimaasta ja tiedotusvälineiden asemasta. Ne ovat olleet lukuvuoden aivan kiinnostavimman annin joukossa, sillä harvoin pääsee mediamaailmaan tutustumaan yhtä monelta kulmalta.
Esitelmät ovat pääsääntöisesti olleet kylmää kuultavaa.
Bulgariassa oligarkit ovat kaapanneet keskeiset mediayhtiöt syleilyynsä. Palestiinassa toimittajat työskentelevät kuoleman varjossa. Kiinassa moniin polttaviin juttuaiheisiin ei voi edes koskea. Sodan keskellä olevassa Syyriassa on lähes mahdotonta, tai ainakin hengenvaarallista, päästä tapahtumien polttopisteeseen.
Kevään esitelmistä odotan suurimmalla mielenkiinnolla venäläiskollegan vuoroa. Jos mitään voin päätellä kahdenkeskisistä keskusteluistamme, kuva itänaapurin mediailmastosta ei tule olemaan ruusuinen.
Oman esitelmäni pidin valitettavasti heti kreikkalaisen kollegan jälkeen.
Kreikka vastaan Suomi. Se oli kuin Godzillan ja hiiren kaksintaistelu. Toisen jalkojen alla kaikki musertui murskaksi ja muuttui tulimereksi. Tuskin kukaan kuuli sen jälkeen vaimeaa vikinää siitä, että on meilläkin ongelmia.
Toki Suomen media kamppailee olemassaolostaan, ja itsekin olen käynyt talven aikana yt:t läpi. Sen keskellä unohtuu helposti, kuinka hyvin meidän asiamme lopulta ovat. Meillä on sananvapaus, työrauha ja monipuolinen media, joista monet maat voivat vain haaveilla. Lehdistövapautta mittaavan Press Freedom Indexin kärjessä olemme jo viidettä vuotta putkeen.
Näillä tarinoilla ei kuulijoita järkytetä, mutta juuri tätä sanomaa meidän pitää levittää. Mitä useampi nurkkaan ajettu kollega kuulee meidän etuoikeutetusta tilanteestamme, sitä todennäköisemmin joku heistä taistelee sananvapauden puolesta omassa kotimaassaan.
Tarina voi olla tylsänpuoleinen, mutta kerrankin voimme toimia esikuvina.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Myös rokkidiggarin taivaassa on arki - 09.06.2014
- Suomalaishäirikkö kansainvälisessä kuvayhteydessä - 28.02.2014
- Seksiä, päihteitä ja väkivaltaa - 05.12.2013
- Älä nyt ainakaan toimittajaksi opiskele - 22.11.2013