Nyökyttelin. Kyllä, juuri näin, ymmärrän. Professori on juuri kommentoinut tutkimussuunnitelmani sisältöä. Todellisuudessa, minulla on vain etäinen aavistus siitä, mitä hän on juuri sanonut. Kuten myös monilla muilla luokkahuoneessa olijoilla: professori on kovin mumisevaa sorttia. Ja minun saksankielentaitoni on vajavainen. Toki voisin myöntää, etten saanut kaikesta kiinni, mutta aina en jaksa. Tuntuu tyhmältä, kun ei tajua. Onneksi en ole ryhmässäni ainoa.

Kun on työskennellyt radiossa yhdeksän vuotta ja puhuminen on ollut ammatin päätyökalu, on todella hämmentävää kun yhtäkkiä ei osaa enää puhua. Vaikka pärjään saksallani peruselämässä ihan hyvin ja pystyn keskustelemaan opiskeluryhmäni kanssa, näitä nyökyttelyn hetkiä tulee. Tyhjä katse, nyökytys ja turhautuminen.

Ilmapiiri onneksi on kannustava ja motivaatio kova. Kun muuttaa vieraaseen maahan, on totaalisessa kielikyvyssä jatkuvasti. Sanoja tarttuu huomaamatta ja kielitaito paranee päivittäin. Olen jo nähnyt saksankielisen unen ja yllättänyt itseni kirjoittamasta merkillistä suomea, saksan lauserakenteiden mukaisesti. Hetket, jolloin huomaan ettei saksalainen keskustelukumppani havaitse etten ole saksalainen, ovat voitonriemullisia.

Myös koomisia tilanteita syntyy kun sanat sekoittuvat. Sadesäällä muistelen lämmöllä kollegaani joka meni ravintolaan hakemaan unohtunutta laskuvarjoaan. Hetken virnuiltuaan tarjoilija kertoi mistä unohdetut sateenvarjot löytyvät. Tai kun tajuaa ihmisen puhuvan kummistaan (der Pate) eikä maksapateesta.

Mutta ne hetket kun keskustelu käy vilkkaana, haluat osallistua, kertoa mielipiteesi ja suusta tuleekin ensimmäisen lauseen jälkeen takeltelua, taukoja, öö, ja vain laimea versio siitä mitä olet ajatellut sanovasi, ne ovat niitä hetkiä, jotka turhauttavat, mutta myös piiskaavat kieliopinnoissa eteenpäin. Ja joiden takia metrossa saksan oppikirjoja lukevat maahanmuuttajat saavat minulta myötätuntoisimman katseen, jonka osaan luoda.

Yksi kielellisistä tavoitteistani on, että osaisin kertoa vitsin. Ei sellaista “suomalainen, ruotsalainen ja saksalainen tekivät jotain “–vitsiä, vaan heittää jonkun hyvin ajoitetun, saksalaista yhteiskuntaa tai ajankohtaista paikallista aihetta kommentoivan letkautuksen, joka saisi kuulijat kenties naurahtamaan.

Yritin jo kerran. Ensimmäisen kuukauden Berliinissä vietin Goethe Instituten kielikurssilla. Opettaja kertoi suurista rakennushankkeista, joita kaupungissa on meneillään. Eräs oppilas kysyi valmistumisaikatauluista. Opettaja arveli, että varmaan ihan pian. “Wie der neue Flughafen?” kysähdin ja naurahdin. Opettaja ei. Ilmeisesti herkkä aihe.

Mikäli Berliinin uuden lentokentän vuosia jatkunut, farssiksi muodostunut rakennustyö on tuntematon, täältä ja täältä pääsee aiheeseen käsiksi.

Olen päättänyt että saksankielen haltuunottoni ei tule olemaan yhtä pitkittynyt hanke.

Opiskeluryhmän kanssa ihmettelemässä Tempelhofin lentokentän värikkäitä vaiheita. Berliinin lentokenttähistoria on tutustumisen arvoinen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Valheita ja totuuksia Berliinistä - 31.07.2015
• Uusi lempipäiväni, sunnuntai - 16.06.2015
• Torilla tavataan - 19.05.2015
• Tupakoin, siis olen vapaa - 16.04.2015
• Miten käy ravintolakriitikon? - 26.03.2015
• Mistä tietää asuvansa miljoonakaupungissa? - 18.02.2015
• Älkää lähettäkö minulle postia - 16.01.2015
• Milloin teillä vietetään joulua? - 18.12.2014
• Makkaroiden maassa - 20.11.2014