Happy news? 3 väärinkäsitystä ja keskeneräisyyden ylistys Århusista
Katja Boxberg
Kuka muistaa, kuinka Time-lehti vuonna 2008 esitteli vuoden henkilönä Mark Zuckerbergin, Facebookin perustajan?
Tuolloin uskottiin yleisesti, että sosiaalinen media tekisi maailmasta yhteisöllisemmän ja – todellakin – ystävällisemmän paikan. Sosiaalinen media antaisi äänen niin sanotuille tavallisille ihmisille ja panisi viestimet kuuntelemaan yleisöjään tarkemmin.
Odotukset olisivat tuskin voineet mennä pahemmin pieleen.
Sosiaalisesta mediasta tuli tunnetusti valtava likakaivo, jossa vallitsee sellaisen lait. Some antoi äänen vihaisille ja pettyneille. Samalla se poisti kaikki pidäkkeet ihmisten välisestä kommunikaatiosta.
Asiaa on tutkittu paljon, myös täällä Tanskan Århusissa. Yhteinen nimittäjä vihan, pettymyksen ja möykkäämisen takana on jonkinlainen kokemus statuksen kadottamisesta.
Työtä journalismin eteen
Århusin yliopiston yhteydessä toimiva Constructive Institute on tulkintani mukaan ottanut tehtäväkseen selvittää, mitä viestimet voivat tehdä toimivan demokraattisen järjestelmän ylläpitämiseksi.
Taustalla on täälläkin tehty havainto yhtäältä journalismin pinnallistumisesta ja toisaalta ihmisten, median kuluttajien, väsymisestä jatkuvaan huonojen uutisten tulvaan.
Myös me journalismin tekijät olemme kriisissä. Yleisön uskottujen mieltymisten ja klikkien perässä juokseminen on saanut monet kokeneet journalistit hakeutumaan toisiin töihin.
Instituutin vastaus on constructive journalism, jolle ei ole pätevää suomennosta. Lähimmäksi päässee ratkaisukeskeinen journalismi, joka ainakin omissa korvissani kuulostaa vähän oudolta. Tarkoituksenmukaisempaa olisi mielestäni puhua vain hyvästä journalismista.
Instituutin eräänlainen kantateos on edesmenneen ruotsalaistiedemiehen Hans Roslingin Faktojen maailma, joka todistaa vastaansanomattomasti, että vastoin yleistä uskomusta maailma on muuttunut aiempaa paremmaksi paikaksi muun muassa köyhyyden vähenemisen ja koulutuksen lisääntymisen ansiosta.
Toimittajakollegat reagoivat usein ymmärrettävän epäluuloisesti, kun kerron olevani Constructive Instituten fellows-ohjelmassa.
Kyse on siis jonkinlaisten ”happy newsien” tekemisestä? Ei varmasti ole. Nopeiden uutisten ja kriittisen tutkivan journalismin tarvetta ei kukaan täällä kiistä, päinvastoin. Ajatus on, että uutisten ja tutkivan journalismin lisäksi toimittajat kertoisivat myös toimivista ratkaisuista.
Journalismin tehtävä on tuoda ongelmia päivänvaloon. Tästä pitää siis luopua? Ei todellakaan. Oikeastaan kyse on vain laatujournalismin tekemisestä. Raportoidaan esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyydestä ja jatkojuttuna kerrotaan, kuinka Tanska on ratkonut työttömyysongelmaansa.
Koko paikka on epäilyttävä. Mitä tuloksia siellä on saatu aikaan? Ymmärrettävää epäilyä. Fellowship-ohjelma on ollut käynnissä vasta reilut kaksi vuotta. Ohjelma ei missään nimessä ole valmis, tuskin se koskaan valmistuukaan, vaan on meidän fellowsien tehtävä viedä sitä eteenpäin. Ei siis ole olemassa mitään opasta tai ohjelmaa, jonka mukaan tehtäisiin ”ratkaisukeskeistä” journalismia.
Kahden ja puolen kuukauden kokemuksella sanon, että homman hienous piilee juuri kaiken keskeneräisyydessä. Valmiista maailmasta tai olemassa olevasta journalismikonseptista ei olisi yhtä mielekästä keskustella.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Saako olla pettynyt? - 25.05.2020
- Kun Constructive-kurssi muuttui virtuaaliseksi - 06.04.2020
- Voiko huippu-urheilua valmentaa nätisti ja kirjoittaako media liikaa koronasta? - 13.03.2020
- Hajanaisia ajatuksia Silicon Valleysta, journalismista ja kapitalismista - 04.02.2020
- Stipendiaatin välitilinpäätös - 08.01.2020
- Kuka päättää median agendan, asiat joista kannattaa pitää kiinni sekä pari kysymystä Århusista - 15.11.2019
- Aikaa ajatella, sanoivat kaikki 12 - 26.09.2019