Huononeva lehdistönvapauden tila enteilee usein suuria tapahtumia
Ronja Koskinen
Wienin kesä alkaa pikkuhiljaa kääntyä syksyä kohti. Olen viime aikoina nauttinut erityisesti uskomattoman kauniista vaellusmaisemista Alpeilla ja innostunut pyöräilemään joka paikkaan. Arjen iloisia hetkiä ovat kuitenkin varjostaneet surun ja toivottomuuden tunteet Afganistanin kriisiä seuratessa.
Hyökkäykset lehdistönvapautta ja toimittajia kohtaan ovat usein merkkejä siitä, että maan poliittinen tilanne on kääntymässä pian huonompaan suuntaan. Uutiset kuvajournalisti Danish Siddiquin kuolemasta ja Afganistanista pakenevista naistoimittajista kiinnittivät huomioni, ja muutamaa viikkoa myöhemmin Taliban oli ottanut maan haltuunsa. Se, kuinka Taliban tulee kohtelemaan median edustajia on varmasti yksi tärkeimmistä vihjeistä siitä, millainen Talibanin hallinnosta todellisuudessa muodostuu seuraavien kuukausien aikana.
Nicaraguassa presidentti Ortega on pyrkinyt kaikin keinoin nujertamaan maan riippumattoman median ennen marraskuun vaaleja. Valko-Venäjällä lehdistö oli elokuussa kiihtyvällä tahdilla presidentti Lukashenkon autoritaarisen hallinnon iskujen kohteena. Ratsioiden ja pidätysten uusi aalto jätti ilmaan epämiellyttävän tunnelman, eivätkä uutiset Venäjän toimittamista aseista hälvennä huolta valkovenäläisten ja muidenkin eurooppalaisten turvallisuudesta. Onko Valko-Venäjällä pian tapahtumassa jotakin?
Haastattelemani burmalaistoimittajat antoivat hyvän muistutuksen siitä, ettei lehdistönvapautta kannata ottaa itsestäänselvyytenä missään maailman valtiossa. Toimittajiin ja mediaan kohdistuvat suorat hyökkäykset, oikeudelliset toimet, netissä tapahtuva häirintä tai piilevä rakenteellinen sensuuri ovat kaikki merkkejä siitä, että sananvapaus, turvallisuus ja ihmisoikeudet saattavat pian olla uhattuna.
Kaiken tapahtuneen keskellä olen myös ajoittain tuntenut perinteisen huijarisyndrooman oireita. Enhän ole taustaltani kirjoittava toimittaja vaan kuvajournalisti, kuinka minut on edes päästetty tähän työhön? Olen varmasti liian hidas kirjoittamaan, en tiedä haastattelemisesta mitään eikä minulla ole harjaantunutta uutisnenää.
Esihenkilöiden ja työkavereiden tuki, rakentava, lempeä ja opettavainen kritiikki sekä aidot kehut ovat helpottaneet huijarisyndroomaani, ja olen saanut valtavasti itseluottamusta toimittajana.
Aiemmin kuluneella viikolla Edward Snowden ja Wikileaks jakoivat sosiaalisessa mediassa artikkeliani Applen huolestuttavasta ohjelmistopäivityksestä. Tuntuu edelleen uskomattomalta, että nämä kauan ihailemani tahot, joiden vuoksi nuorempana innostuin kansainvälisestä politiikasta ja journalismista, ovat huomioineet jotakin kirjoittamaani. Tästä on hyvä aloittaa kolmas kuukauteni Kansainvälisessä lehdistöinstituutissa.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Ei jäähyväisiä vaan ”bis gleich”, nähdään pian! - 17.01.2022
- Helsingin Sanomien toimittajien syytteet kova isku Suomen maineelle lehdistönvapauden edelläkävijänä - 19.11.2021
- IPI:n maailmankongressiin osallistuminen oli unohtumaton kokemus - 19.10.2021
- Ensikosketukseni lehdistönvapaustyöhön ja kesäiseen Wieniin - 17.08.2021