Shanghai tunnetaan kansainvälisenä, globaalinakin kaupunkina. Maineelle on hyvät perusteet.

Mahtavan Jangtse-joen suulla sijaitseva satamakaupunki ehti elää aktiivista ulkomaansuhteiden aikaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla ennen Maon ajan sulkeutuneisuutta. Uusi kansainvälisen kaupan kukoistuksen kausi alkoi Kiinan viime vuosikymmenten avautumisen myötä.

Tänä päivänä ei tarvitse edes matkustaa Shanghaihin, kun jo saa mieleensä kuvan kiiltelevien pilvenpiirtäjien metropolista, joka kuuluu ainakin luksustuotteiden mainonnassa sellaisten nimien ketjuun kuten New York, Lontoo, Pariisi, Tokio. Mutta kun asuu täällä, huomaa aika usein ihmettelevänsä, että missä ne kaikki ulkomaalaiset luuraavat? Missä se kansainvälisyys tässä väkimäärältään Kiinan suurimmassa ja koko maailmankin suurimpien joukkoon lukeutuvassa jätticityssä piilottelee?

Kiinasta saa eniten irti se, joka osaa kieltä. Toinen meistä (minä ja tyttäreni) osaa.

Asun perheeni kanssa peri kiinalaisessa korttelistossa. Jos en kävisi yliopistolla tai keskustassa, menisi helposti viikkoja niin, että ainoat ulkomaalaiset näkisin peilissä ja sohvallamme.

Tilastot vahvistavat havainnon: Shanghaissa asuu alle parisataatuhatta ulkomaalaista. Se ei ole prosenttiakaan 26 miljoonan asukkaan joukosta. Ajatelkaa vain Helsinkiä, missä ulkomaalaistaustaisten osuus on 16 prosenttia, tai Berliiniä, missä osuus on 35 prosenttia.

Shanghain maineeseen kansainvälisenä metropolina liittyy toinenkin seikka, missä niin ikään mielikuvat voivat olla muuta kuin todellisuus. Nimittäin se, kuinka vähän shanghailaiset osaavat englantia. Aika harvoin on kaupassa tai pankkikonttorissa yhtäkään englannintaitoista. Enkä puhu pelkästään omasta taviskulmakunnastamme. Edes China Mobilen myymälässä kaupungin pääostoskadulla Nanjing Roadilla ei kannata odottaa, että myyjät osaisivat nykymaailman lingua francaa.

Kun ummikon kokemuksiinsa ynnää sen, että ei ymmärrä höykäsen pöläystä kirjoitetuista viesteistä, arki tuntuu toisinaan, tai no – usein – raskaalta.

*

Otetaan vaikka sähkölasku. En tajunnut, että sellainen oli tullut. Kaasu- ja vesilaskut huoltoyhtiön edustaja tuo oveen koputtaen, mutta nyt oli tullut lappu postin mukana, tämä näin:

Näyttihän siinä jokin summa olevan. Siispä viesti huoltoyhtiölle suositun kiinalaisen pikaviestipalvelun Wechatin käännöstoiminnon avulla.

Vastausta ei kuulunut. Asia unohtui. Sitten postin mukana tuli uusi lappu. Meni jälleen viikkoja. Nyt ilmestyi lappunen – en tiedä kenen kantamana – asuntomme oveen, tämä tässä:

Mutta kun sekin näyttäytyi minulle vain abstraktina piirroksena, oli helppo jättää se paikoilleen killumaan periaatteella ’hoituisi jossain välissä’.

Kun oveen jonkin ajan kuluttua liimattiin toinenkin lappu, täällä kertaa punaisella painettuna, älysin katsoa naapurin oveen. Tämä killui meidän ovessamme:

Naapurin ovessa ei ollut lappuja, ei minkään värisiä. Jonkin sortin hälytys oli siis nyt kyseessä.

Selvisi, ettemme olleet maksaneet sähkölaskujamme. Ja jos emme maksaisi kahden päivän sisällä, asunnostamme katkaistaisiin sähköt.

*

Ei muuta kuin pankkiin kiireen vilkkaa. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen hyväntahtoista naurua ja sormella osoitus ikkunasta ulos kadunkulman Family Martiin. Selvä. Sähkölaskuja ei makseta pankissa vaan paikallisen R-kioskin tiskillä. Siellä onnistui kuitenkin vain sen laskun maksaminen, josta oli mukana paperiversio. Pelkän summan perusteella ei edellisen kuukauden laskua voinut maksaa.

Tällä välin huoltoyhtiön väki oli aktivoitunut ja viestitteli erilaisin kuvakaappauksin, että maksakaa toki laskunne Wechatissa niin kuin järkevät ihmiset.

Muistin, että olin yrittänyt sitä Kiinan-oleskelumme alkuvaiheessa. Silloin Wechatin englanninkielisen version utilities-toiminto ei toiminut, eikä toiminut nytkään. Niin kuin ei toimi moni muukaan palvelu kiinalaisten edistyksellisten sovellusten englanninkielisissä versioissa.

Tällaiset harmistukset ovat toki pikku juttuja, ja aina niistä jotenkin selviytyy. Arjen tahmaisuus alkaa kuitenkin uuvuttaa ja lannistaa ennen pitkää.

*

Kuin varkain huomaa joutuneensa kielteisten ajatusten kehään, jossa ihmettelee, kuinka tyhmällä tavalla asioita tässä maassa hoidetaan. Kuinka täkäläiset kielenkääntäjäsovelluksetkin tuottavat niin naurettavia lauseita, että hekottelisi vain, jos ei olisi pakko ostaa niitä pussilakanoita ja tyynyliinoja. Tai jos ei olisi niin kova nälkä, niin ei kyllä tilaisi ruoka-annostaan pelkän fried-sanan perusteella (sillä usein kääntäjä kääntää vain sanat fried ja steamed). Että eivätkö ne tajua?

No, eivät he tajua, kun puhuu heille tuntematonta kieltä ja on kommunikoinnissa alkeellisen tekoälyn varassa. Katuvaisena ajattelen nyt, että olisi kannattanut panostaa pikkuisen enemmän Keravan opiston kiinan kurssiin viime kevättalvena. Ja kuinka tänä kuluneena syksynä olisin voinut nähdä vähän enemmän vaivaa ja oppia kiinaa enemmän kuin olen oppinut.

Kuinka moni tilanne täällä Shanghain syksyssä olisi näyttäytynyt minulle paljon järkevämmältä! Kuinka en itse olisi niin usein vaikuttanut jurpolta ja jäänyt paitsi uusista tuttavuuksista.

Onneksi shanghailaiset ovat avuliaita, ja heillä on pitkä pinna. Englantia osaava tuttava maksoi lopulta sähkölaskun puolestani, ja sekunnissa olin siirtänyt hänelle rahat Wechatin transfer-toiminnolla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Toimittaja, tämä kannattaa korona-aikoina tietää hyväksi tietopankiksi osoittautuneesta The South China Morning Postista - 12.05.2020
• Etäopiskelusta tuli uusi normaali - 31.03.2020
• ”Älä vain palaa Kiinaan vielä, se on vaarallista” - 14.02.2020
• Ei auta: maski naamalle - 22.01.2020
• Skannauta kasvosi, saat ilmaiset vessapaperit - 23.10.2019