Tuntuu uskomattomalta, että (vajaa) vuosi Oxfordissa alkaa olla viimeisiä vetoja vaille valmis. Vaikka kotiin on kiva palata, jo nyt tunnen palan kurkussa, kun mietin, mitä kaikkea olemme täällä saaneet nähdä, kokea ja oppia.

Viimeiset viikot olen mielessäni huomaamattani tehnyt listaa asioista ja ilmiöistä, joita tiedän kaipaavani koti-Suomessa. Jaan nyt näistä havainnoista muutamia.

1. Kohteliaat ihmiset

Brittiläinen huomaavaisuus näkyy myös liikenteessä. Vaikka autoja ja kaikenlaisia kulkijoita on paljon, suurin osa ottaa toisensa huomioon.

“Sorry”, “That’s all right”, “Cheers, my love”. Kuinka hyvältä pieni mutta samalla niin merkityksellinen lausahdus voikaan kuulostaa! On ihanaa, miten britit ottavat toiset ihmiset huomioon. Tuntuu, että tämä hyvätapaisuus tulee selkäytimestä ja tarttuu. Miten moukkamaista olisi olla kiittämättä, jos toinen väistää tai antaa tietä.

Sama näkyy liikenteessä. Britanniassa (kuten monessa muussakin Euroopan maassa) laki määrää ohittamaan pyöräilijän vähintään 1,5 metrin päästä, ja Englannissa tätä noudatetaan silmiinpistävän hienosti. Välillä letka voi pyöräilijän perässä maantiellä kasvaa pitkäksikin, mutta ohittamaan ei lähdetä ennen kuin se on turvallista.

Myös autoilijoiden kesken huomaavaisuus on arkipäivää: Rauhallisilla mutta ahtailla sivukaduilla tai ruuhkaisissa risteyksissä jokainen autoilija tuntuu tarkkailevan, kenen kannattaa antaa tietä toiselle – ei ajaen ajatuksella, että minun oikeuteni, minun vuoroni. Tilaa antanutta autoilijaa kiitetään aina pienellä käden heilautuksella.

Jälleen: mitätön asia, mutta miten mukava ele. Tulee väistämättä tunne, että haluankin antaa tietä, kun toinen sen näin huomioi.

2. Vanhat, kauniit talot

Vanhan vaaliminen tuntuu olevan monelle talon omistajalle ykkösasia.

Oxfordin keskusta on toki oma lukunsa brittiläisessäkin kaupunkiarkkitehtuurissa – aluksi tuntui, kun olisi liikkunut elokuvalavasteissa tai hypännyt suoraan 1800-luvulle kivilinnojen ja palatsien keskelle – mutta lähes kaikki muutkin brittiläiset kylät ja kaupungit saavat haukkomaan henkeä.

Mikä kauneuden ylistys tämä maa kaikkine vanhoine rakennuksineen onkaan. Tuntuu, että likipitäen jokaisen rakennuksen suunnittelussa on panostettu ensimmäisenä korulliseen ulkonäköön ja yksityiskohtiin. Pragmaattisen suomalaisen silmään saattaa pistää räystäiden ja rännien puute tai olemattoman matalat sokkelit, mutta ah, mitä arkkitehtuurin iloa tämä seutu tarjoilee: upeita torneja, valtavia pyöreitä erkkereitä, toinen toistaan komeampia kattoja, erilaisista luonnonkivistä tehtyjä seiniä, pyöreitä ikkunoita, kaarevia ovia…

Jos kotikaupungissani Joensuussa on lähinnä erikoistuttu vetämään vanha sileäksi ja rakentamaan toinen toistaan tylsempiä rakennuksia, tuntuu brittiläinen sielunelämä keskittyvän ennen kaikkea vanhan kauneuden vaalimiseen – välillä ränsistymisen hinnallakin.

3. Nimestä talon tuntee

Monella talolla on Englannissa nimi ja oma logo. Tässä yksi suosikeistani Oxfordin Botleysta.

Lenkkeillessäni Oxfordissa kuljen mieluiten nummilla tai asuinalueilla. Jälkimmäinen kiinnostaa äsken mainittujen kauniiden talojen vuoksi, mutta myös ihastuttavien talojen nimien vuoksi. Tuntuu kuin lähes jokaisella omakotitalolla tai pikkutilalla olisi täällä nimi. Ja koska kauneuden ihannointi on verissä, on nimi taottu, kirjailtu tai maalattu toinen toista somempiin kyltteihin. Osa nimistä on hyvinkin kekseliäitä, osa mahtipontisia tai hassuttelevia.

Kauneus asuu tosiaan yksityiskohdissa.

4. Jos et tarvitse sitä, jätä se kadulle

Kierrätys kunniaan: tästäpä kuntoilulaite tarvitsevalle. Lappu ”Free” kertoo, että tavara on poimittavissa talteen.

Eräs erikoisuus brittiläisessä elämäntyylissä pisti silmään heti ensimmäisinä päivinä. Miksi ihmeessä talojen edustalla, kadunvarressa on siellä täällä jotain tavaraa? Eivät kai ne sitä tuohon hylkää! No eivät varsinaisesti: kyse on järkevästä kierrätyksestä, joka totta tosiaan toimii.

Talojen edustoilla on usein vaatteita, astioita, lasten leluja, pieniä kodinkoneita tai vaikka kirjoja ja levyjä. Pari kertaa testasimme itsekin, kuinka tavara liikkuu. Asetimme kasan pieneksi jääneitä lastenvaatteita ja leluja talomme eteen lauantaiaamuna. Sunnuntaina koko keko oli hävinnyt viimeistä muovikanaa myöten. Kuinka käytännöllistä ja vaivatonta!

5. Eläinrakkauden tyyssija

Koirat ovat briteille hyvin rakkaita. Kuvan koirat osallistuivat keväällä laukkakilpailuissa järjestettyihin koiranäyttelyihin.

Britanniassa koiria on kaikkialla: puistoissa, ydinkeskustassa, pubeissa, nummilla, kauppojen ovilla. Äkkiseltään tuntuu, että täkäläiset koirat ovat myös merkittävän paremmin koulutettuja kuin suomalaiset sukulaisensa, valtaosa kulkee irti herättämättä sen enempää huomiota kenessäkään.

Viimeksi tänään laskin erään kahvilan terassilla ja sisätiloissa olleet koirat. Tulos: nelijalkaisia oli vain muutama vähemmän kuin ihmisiä.

Omituista on se, etten ole kertaakaan tavannut yhtään vihamielistä tai remmissä rähjäävää koiraa. Koirien yhdistävä vaikutus tuntuu täälläkin; kuinka monet hauskat keskustelut olenkaan saanut aikaan, kun olen tiedustellut koiran rotua (täällä todellakin sitä sietää kysyä! Maa on pullollaan mitä erikoisempia risteytyksiä, kuten beage-mopsi tai whippet-borderterrieri) ja jäänyt keskustelemaan omistajan kanssa koirallisesta elämästä.

Eikä brittien eläinrakkaus toki rajoitu vain koiriin. Kissoja vilistää asuinalueellamme Botleyssa siellä ja täällä. En ole kuullut kenenkään harmittelevan kissojen liikkumisesta pihalta toiselle, päinvastoin naapurin rouva juuri toivoi jotakuta seudun kissaa pihalleen rottia hätistelemään.

6. Maailman parhaat pubit

Maailman parhaiden pubien maa, se tämä on.

Vielä lähes vuodenkin jälkeen ihastelen brittiläistä tapakulttuuria pubien suhteen. Piskuisessakin kylässä on usein kolme pubia, jotka kaikki ovat omanlaisiaan, uniikkeja paikkoja – ja usein täynnä väkeä.

Ylikansallisten tai valtakunnallisten ketjuravintoloiden maailmassa tuntuu ihmeelliseltä, miten nämä koko kansan olohuoneet voivat aina vain porskuttaa täällä. Suurin osa pubeista on yksityisomisteisia ja vailla konseptia.

Ruokalista on samanlainen: sunnuntaisin tarjolla perinteinen roast, joka sisältää paahtopaistia, papuja, perunaa ja kastiketta, muulloin fish and chipsiä, muusia ja makkaraa tai tuhteja lihapiiraita. Ei ehkä kulinaristin taivas, mutta tunnelman puolesta jotain, mitä ei mistään muualta saa.

Brittipubeihin ovat aidosti tervetulleita asiakkaat vauvasta vaariin (muussakin kuin markkinointipuheessa), eikä tunnelma ainakaan ennen viikonlopun myöhäistunteja muistuta kännäysöyhötystä.

Usein viikonloppuisin pubeissa näkee kahden, kolmen tai jopa neljän sukupolven kokoontumisia yhteisen pitkän pöydän ääreen. Sateen kastelemista öljykangastakeista ja hiukan mutaisista pitkävartisista kumisaappaista päätellen seurue on ensin tehnyt nummilla pitkän päiväkävelyn, nyt tilataan takkatulen äärellä tuopit paikallista olutta, perunaa ja paistia, lapsille mehua ja ranskalaisia. Nauru ja puheensorina täyttävät ilman. Välillä joku vakavoituu, hetken päästä taas pistellään pikimustaa huumoria sekaan.

Hiukan kateellisena vilkuilen heitä sivusilmällä, ja mietin: tuossa siirtyy sukupolvelta toiselle jotain sellaista kulttuurista pääomaa, josta minulla ei ennen tätä ollut aavistustakaan.

Nyt on, kiitos Oxford.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Lapset kouluun vieraassa maassa - karmea kohtalo vai mieletön mahdollisuus? - 26.04.2024
• Kulttuurien sekamelskassa on vaalittava perinteitä - 20.03.2024
• Sää, tuo kaikkien keskustelujen alku - 31.01.2024
• Ne onnelliset - 14.12.2023
• Koti Oxfordista voi olla muutaman mutkan takana - 01.11.2023