Näin Suomen itsenäisyyspäivänä on hyvä pohtia mennyttä syksyä, sillä ensimmäinen Oxfordin kolmannes eli Michaelmas term on lähestulkoon takana. Jäljellä on enää yksi seminaari sekä jouluillallinen yhdessä muiden stipendiaattien kanssa.

Meitä stipendiaatteja on tällä hetkellä kymmenen. Minun lisäkseni Claudia Guatemalasta, Ton Alankomaista, Emily Hong Kongista, Monica Yhdysvalloista, Rhys Walesista, Gideon Ghanasta, Mehraj Kashmirista, Alex Englannista ja Klaus Itävallasta. Voitte vaan kuvitella niitä upeita keskusteluita, joita olemme syksyn aikana käyneet monipuolisista näkökulmista. Eivätkä kaikki keskustelut ole olleet helppoja vaan myös väittelyitä sekä liikutuksen kyyneleitä on nähty. Eikä kukaan pystynyt kätkemään järkytystään, kun yksi kertoi, ettei edes muista kuinka monta kertaa hänet on hakattu valtion toimesta. Nämä keskustelut, asiantuntijavierailut sekä hyppääminen Suomi-kuplan ulkopuolelle ovat tehneet hyvää, itse asiassa koko meidän perheellemme. Asiat näyttävät erilaiselta, kun kuulee uusia näkökulmia ja kun niitä katsoo välimatkan päästä. Myös Suomi.

Reuters-instituutin stipendiohjelmassa on osanottajia kaikista maanosista.

Syksyn aikana on tullut tunne, että Suomessa on kaikki hyvin. Ja tätä samaa ovat sanoneet muutkin näille blogisivuille kirjoittavat. Varsinkin muiden stipendiaattien silmin Suomi on Onnela tai Finntopia, kuten he Suomea nimittävät. Välillä saan yllätettyä heidät kuitenkin jollain faktalla, jota he eivät todellakaan osaisi Suomeen liittää, ja hetken Suomi näyttää taas tavalliselta maalta muiden joukossa. Kuitenkin suomalaiset uutiset ilmastomielenosoituksesta, liharuokavaliosta ja pääministerin sosiaalisen median päivityksistä, jotka Suomi-kuplassa tuntuisivat tärkeiltä, saavat stipendiaatit jälleen vaihtamaan Suomen Finntopiaksi, jossa huolenaiheet ovat pieniä. Itse luin mielenkiinnolla Helsingin Sanomien artikkelin kirjailija Jarkko Tontista, joka myöskin katselee Suomea välimatkan päästä, nimittäin Cambridgen suunnalta. Yhdyn hänen mielipiteeseensä sen osalta, että Britannian mediakirjo on laaja ja mielipiteiden monipuolisuus korostuu Suomea enemmän.

Keskusteluissa on pohdittu tasa-arvoa ja todettu, että naisten oikeudet ovat edelleen eri puolilla maailmaa huonot. Kovimmat väittelytkin olemme käyneet juuri tästä aiheesta. Arvattavaa on, että guatemalalaisen näkemys ja kokemus aiheesta poikkeaa paljonkin eurooppalaisesta. Jopa yhdysvaltalainen nainen kokee paljon sukupuoleen liittyvää syrjintää, vaikka on käynyt yhden maailman arvostetuimmista yliopistoista. Tutkimusten mukaan naisjournalistit saavat mieskollegoitaan enemmän loukkaavia kommentteja sosiaalisessa mediassa. Suomalaisten naisten asema näyttää Finntopia-kuplassa muita paremmalta, vaikka tunnustukseni siitä, että en uskalla kaikkialla pimeällä yksin kulkea, aiheutti hämmästystä. Huomaan, että minun pitäisikin tutkia Suomen tilannetta tarkemmin asian osalta. Oma kokemus ei aina ole sama kuin varsinainen tieto. Sen muistan, että Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille.

Journalisteja uhataan eri puolella maailmaa. He kokevat sekä fyysistä että psyykkistä väkivaltaa, ja heidän työskentelyään pyritään haittaamaan muun muassa viemällä työvälineet, sensuroimalla aiheita tai sulkemalla internet kokonaan. Journalisteja vangitaan, mediayhtiötä haastetaan oikeuteen ja niiden perustaminen voidaan kieltää. Moni journalisti joutuu olemaan maanpaossa, ja olemme kuulleet myös tarinoita siitä, kuinka valtio lähettää kanavallaan mustamaalaavaa materiaalia tietystä journalistista. Miten voimme auttaa? Sitä kysymme lähes aina näiden kertomusten jälkeen, ja vastaus on aina sama: uutisoikaa näistä maista. Raportoikaa esimerkiksi Hong Kongin, Kashmirin ja Afganistanin tilanteesta, jotta maailma tietää, mitä siellä tapahtuu, ja sitä kautta tulisi painetta muuttaa tilannetta.

Myös ilmastonmuutos on puhuttanut meitä, olihan Glasgow’n COP26 varsin raportoitu täällä. Olen itse käynyt ylimääräistä Energia-kurssia, jossa on pohdittu eri maiden energian tuotantoa ilmaston kannalta. Mutta ilmastonmuutoksesta riittää pohdittavaa kokonaisen blogikirjoituksen verran, joten siitä juttua myöhemmin.

Näillä pohdinnoilla suuntaan kohti tammikuussa alkavaa Hilary termiä, ja toivotan kaikille Suomeen oikein rauhallista joulua!

Lähteet:
Helsingin Sanomat 3.12.2021. Annamari Sipilä: Kaukaa katsova kriitikko. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008397964.html

LatAm Journalist Review 1.12.2021. Jamile Santana: In Brazil, women journalists receive more than twice as many insults on Twitter than male colleagues. https://latamjournalismreview.org/articles/women-journalists-receive-more-than-twice-as-many-insults-on-twitter-than-male-colleagues/ .

Columbia Journalism Review 1.12.2021. Sasha Chavkin: Exile, impunity, and covering Nicaragua’s environmental crisis. https://www.cjr.org/criticism/nicaragua-deforestation-ortega-press-freedom.php

Yle 21.1.2020. Anu Leena Koskinen: Suomi on Euroopan Unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, mutta väkivalta kirjataan vain harvoin sairaalassa ylös. https://yle.fi/uutiset/3-11167864

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Narniasta takaisin Suomeen - 21.06.2022
• On lottovoitto syntyä Suomeen - 20.05.2022
• Hymyily tarttuu - 27.04.2022
• Missä kuplassa sinä keskustelet ja kuuntelet? - 10.03.2022
• Ilmastonmuutos kansainvälisin silmin - 28.02.2022
• Halaus hongkongilaisille - 18.01.2022
• Kokemuksia Oxfordiin muutosta - 12.11.2021
• Onko teillä ruokaa? - 26.10.2021