Itsestäänselvyydet hittituoteeksi
jussijormanainen
Second screen watching eli netin selailu samalla kun seuraa livenä televisio- tai nettisarjaa on ollut toistuva teema läpi SXSW-ohjelmiston. Katsojan toivotaan kaivavan kaiken aikaa lisää tietoa, lisää elämyksiä. Ja ennen kaikkea ohjelman omien sivujen kautta, sähköpostin selailun sijaan.
South By Southwest (SXSW) –konferenssi on valtava laitos, valtaosa interaktiivisen median kehittäjistä on täällä Austinissa, Teksasissa. Monet vannovat aplikaatioiden eli sovellusten nimeen, iPadin voiman uskotaan olevan vahva kotisohvalla. Varmasti se lisääntyykin jatkuvasti, mutta miten sohvaselailu vaikuttaa ohjelman tekemiseen, kun kerran oletetaan etta itse ohjelman seuranta ei ole täysipainoista?
Onko ohjelmasta itsestään tehtävä hitaampi ja kertaukseen perustuva? Eli ykkösruudulla mennään askel taaksepäin, että kakkosruutu ehtii mukaan. Sitä eivät mobiililisukkeiden virittäjät murehtineet.
Kakkosruudun seuranta muodostaa porukoita, yhteisöjä joiden uskotaan ja toivotaan haluavan tietää mitä toiset ajattelevat ohjelman eri käänteistä. Heti, ei huomenna. Kakkosruudun uskotaan lisäävän myös ohjelman parissa kulutettavaa aikaa ja antavan samalla katsojalle tunteen, että hänellä on valtaa vaikuttaa ohjelman kulkuun. Yhtä videotarinaa seuraa entistä pienempi mutta asialleen vannoutuneempi yleisö.
Toinen iso teema oli eri versiot eri välineisiin. Versiointiahan on harrastettu jo monta vuotta, mutta nyt ei tyydytä saman materiaalin erilaiseen leikkelyyn, vaan internetin videotarinat menee palasiksi, juoni nivotaan pikkupalasista eri välineissä. Kukin poimii sen mikä kiinnostaa: eri polkuja voi seurata eri hahmoja, eri paikkoja. Ja palautteen mukaan “tapetaan” jokin hahmo tai ainakin sysätään syrjemmälle välittömästi jos viisarit niin värähtävät. Niin fiktiossa kuin dokumentissakin.
Juttujen palastelu järkeviksi paloiksi, niin että jonkin palan väliin jääminen ei pudota katsojaa karryiltä, on vaikeaa. Samalla kun ei saa jäädä jankkaamaan, ettei uskollinen seuraaja suutu.
Yllä olevat pointit internet videoista ei sinällään yllätä, ne ovat jonkinasteisia itsestäänselvyyksiä.
Mistä se kertoo? Siitä että internetvideot ovat vielä kovin nuori laji, varsinkin journalismissa, ja kaikki vasta hapuilevat oikeata suuntaa. Eikä varmasti ole vain yhtä tapaa tai formaattia käyttää pirstoutuvaa välineistöä. Monivempeleellisyys on vaikea laji.
South By Southwest on valtava interaktiivisen media, filmiteollisuuden ja musiikkialan kokoontumisajo. Pelkästään interaktiivisen median osuus keräsi noin 19 000 osallistujaa. Kasvua viime vuodesta liki 40 prosenttia. Kuvaa hyvin internetin uutta aaltoa.
Kaikki toistivat: tunne yleisösi – tiedä mitä he kuluttavat ja miten. Ota palautteesta heti kiinni ja tee uusi versio. Justin Bieber –dokumentti kerää isoja yleisöjä, ja sen ohjaaja Jon Chu kertoi heidän tehneen muutoksia sitä mukaa kun ovat (sosiaalisesta mediasta) palautetta saaneet.
Mitä isot edellä, pienten on pakkoa uskoa ja tehdä perassä. On jätettävä ovi auki nopeille muutoksille. On käytettävä katsojaa hyväksi, kun siihen on mahdollisuus internetin nopeiden palautekanavien ansiosta.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Pros & cons - 16.06.2011
- Sylttytehdas, robotti vai ihka aito toimittaja? - 01.02.2011
- Joukkohurmion areenalla - 17.01.2011
- Viisi askelta moderniin journalismiin - 15.12.2010
- Pelottelun ja mustamaalauksen aika - 01.11.2010
- Paikallisuus on uusi must(a) - 30.09.2010
- Kaupungin paras - 31.08.2010