Säätiön porukka kävi taannoin Oxfordissa. Esittivät oikein hyvän kysymyksen: Minkä luulet jäävän päällimmäisenä mieleen tästä vuodesta? 

Jo nyt helmikuussa on helppo sanoa, mikä on stipendiaattivuoden mieleenpainuvin anti. Se on tämä ainutlaatuinen kansainvälinen tunnelma.

 Meidän journalist fellow -ryhmässämme on tällä hetkellä 15 toimittajaa 12 eri maasta. Ainoastaan Suomesta on enemmän kuin yksi. Meitä kolmea valtakansan edustajaa onkin syystä kielletty puhumasta suomea Reuters-instituutin tiloissa. 

Fellowship-ohjelman 27-vuotisen toiminnan aikana instituutti on vastaanottanut noin 450 toimittajaa 85 maasta. 

Oman toimituksen automaattikahvin juomakelvottomuus tuntuu aika pieneltä ongelmalta, kun kuuntelee kollegojen juttuja toimittajantyöstä maissa, joissa ei ole lehdistönvapautta. Nyt tiedän aika paljon siitä, millaista on olla toimittaja, joka ei saa sanoa maansa hallinnosta mitään negatiivista, jonka tv-asema tai lehti on jatkuvan lakkautusuhan alla tai joka joutuu maanpakoon hallituksen etsimänä toisinajattelijana. Yksi kollega antaa säännöllisesti kansainvälisille toimistoille juttuja, joita ei voi itse julkaista. 

Olen nähnyt, että Britanniaan on vaikea saada viisumia, mutta täältä voi saada turvapaikan alle kahdessa viikossa, jos on hyvät todisteet. Tiedän myös, että minun tulee ikävä Zubairia, kun hän lähtee kuuden viikon kuluttua takaisin Kashmiriin. Lisäksi saatan olla melko huolissani hänestä, sillä Kashmir on räjähdysherkkä konfliktialue. 

Satun tietämään, että Samoalla on yhteensä 35 toimittajaa, ja uusi ystäväni Cherelle tuntee heidät kaikki. Tiedän, että Brasiliassa on lapsia, joiden nimi on Maikljackson ja Billgates. Olen oppinut, että japanilainen uutisankkuri saattaa tanssia vaikka ripaskaa, kunhan hiukan hellittää. 

Jokaiseen lukukauteen kuuluu kansainvälinen ilta, jonne fellow’t tuovat oman maansa ruokia. Viimeksi nautimme muun muassa italialaista lasagnea ja tiramisua, singaporelaisia nuudeleita, venäläisiä pelmenejä ja amerikkalaista omenapiirakkaa. Brittiläistä ruokaa syömme pubeissa, sillä tämän vuosikerran journalisteihin ei kuulu yhtäkään paikallista. BBC:stä tulee aina joku, mutta tällä kertaa BBC-fellow on vietnamilainen. 

Itselleni kansainvälinen ilta on tuottanut etukäteen lievää suoritusahdistusta. Mehän tiedämme, ettei suomalainen keittiö ole varsinaisesti maailmalla laajalti tunnettu. En halunnut tahrata kotimaani gastronomista mainetta, joten yritin keksiä jotakin perinteikästä, joka myös maistuisi hyvälle. Ensimmäinen kerta oli helppo: äitini sattui käymään kylässä juuri ennen bileitä, joten tilasin häneltä hyvän leipomon karjalanpiirakoita. Unohdimme tosin koordinoida keskenämme, ja myös Niemeläisen Jussi toi karjalanpiirakoita. Niitä oli paljon, mutta onneksi ne myös tekivät kauppansa. Liisa Vihmanen, kananmuna-allergikko, teki munavoin. 

Seuraava kerta osui laskiaisen tienoille, joten suunnittelin tekeväni hernesoppaa ja pullia. Tämä osoittautui niin eksoottiseksi menyyksi, ettei raaka-aineita löytynyt edes Oxfordin parhaasta ruokakaupasta. Jouduin luovuttamaan kuivattujen herneiden etsinnässä. Pullien olennaisin mauste, kardemumma, ei täällä esiinny pieninä mustina palleroina lainkaan. Opin, että ne löytyvät isojen vihreiden kardemummien sisuksista, kunhan ne rikkoo ensin morttelissa.

Pulla maistui ulkomaaneläville mainiosti. Ja mitä aina hauraaseen Suomi-kuvaan tulee, maamme maine ei täällä lepää jääkiekon varassa. Nyt yhä useampi tietää Suomesta ainakin nämä asiat: Nokia teki ennen kumisaappaita. Muumit ovat Suomesta. Me käytämme leivonnaisissa kardemummaa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Mitä on hyvä tietää ennen lähtöä Oxfordiin - 03.06.2010
• Nick, David, Gordon ja Morrismiehet - 05.05.2010
• Kohteliaat britit ja tylpät suomalaiset - 31.03.2010
• Puhutaanpa säästä - 07.01.2010
• Librofiilin tunnustukset - 01.12.2009
• Oma kirkko ja tenniskenttä - 16.10.2009