Journalistinen road trip
olavikoistinen
Terveisiä täältä Yhdysvalloista. Ei mistään tietystä kaupungista, vaan nimenomaan vähän joka puolelta. Jalkoja särkee, peffaa puuduttaa, väsymys kiristää pinnaa ja välillä laukeaa hysteerisenä nauruna ja ainoat mukana kulkevat farkut ovat jo melkein puhkikuluneet.
Mutta kokemus on kaiken piinan arvoinen.
Minulla oli kunnia lunastaa tänä vuonna World Press Instituten fellowship-stipendi, jonka puitteissa vietetään reilut kaksi kuukautta Yhdysvalloissa ja tutustutaan yhteiskuntaan sekä amerikkalaiseen journalismiin. (WPI on amerikkalainen säätiö, mutta kyseessä on oikeastaan HS Säätiön stipendi, sillä säätiöiden yhteistyösopimuksen perusteella HSS maksaa WPI:lle minun osuuteni kustannuksista.)
Nyt on menossa ohjelman kuudes viikko, ja on aika lähettää blogiterveisiä.
Aion kirjoittaa tähän HSS:n blogiin kaksi kirjoitusta fellowship-ohjelmasta. Tässä tekstissä kerron, mistä ohjelmassa on kysymys ja raotan lyhyesti ”matkapäiväkirjaani”. Toisessa tekstissä, jonka kirjoitan lokakuun alkupuolella, vedän yhteen kuulumisia yhdysvaltalaisen median tilasta sen perusteella, mitä olen täällä kuullut.
(Kaikki WPI-stipendiaatit kirjoittavat myös World Press Instituten omaan englanninkieliseen blogiin kokemuksistaan. Blogi löytyy täältä. Olen kirjoittanut siihen jo neljä postausta, joista uusin löytyy täältä.)
Fellowshipiin valitaan kymmenen toimittajaa eri puolilta maailmaa. Tänä vuonna mukana ovat Brasilia, Kolumbia, Australia, Intia, Etelä-Afrikka, Uganda, Bulgaria, Unkari, Itävalta ja Suomi.
Fellowship alkaa elokuun puolivälissä. Ensimmäiset kolme viikkoa vietetään Minnesotassa St Paulissa ja Minneapolisissa, jotka ovat ”kaksoiskaupunkeina” tunnettuja rajanaapureita. Ohjelmassa on asiantuntijaluentoja, kokeneiden amerikkalaisten toimittajien palopuheita journalismista, vierailuja erilaisten journalististen tahojen toimituksiin (sanomalehtiä, radioita, tv-kanavia, nettiportaaleita) sekä muita yritysvieraiuja. Ja todella paljon sosiaalista toimintaa – juhlia, cocktail-kutsuja, keskustelutilaisuuksia sekä erilaista vapaamuotoista, mutta hyvin intensiivistä pörräämistä.
Mutta todellinen prässi on vasta edessäpäin. Seuraavat viisi viikkoa kierretään ympäri Yhdysvaltoja ja jatketaan hommaa samassa hengessä, eli tehdään erilaisia vierailuja, tavataan ihmisiä ja koetaan erilaisia asioita, mutta reissaten. Tänä vuonna ohjelmassa on Charlotte, Washington, New York, Boston, Miami, Tampa, Atlanta, Austin, Chigago, Los Angeles ja Washington.
Lopuksi palataan vielä St Thomasin yliopiston kampukselle, jossa luvassa on viimeinen yhteenvetävä viikko. Täältä kampukselta koko homma siis käynnistyi.
Tähän mennessä kokemaani:
Pe 10.8. Lento Helsinki->Amsterdam->Minneapolis. Lennon ja jet lagin uuvuttamat stipendiaatit kuskataan St Thomasin yliopiston kampukselle, johon majoittuvat. Ilalla syövät pizzaa ja tutustuvat toisiinsa.
La 11.8. ”Ajokoe”. Kymmenestä stipendiaatista neljä nimitetään minibussin kuskeiksi. Minibussi on poppoon virallinen liikkumisväline Twin Citiesissä. Kuskitarjokkaat joutuvat todistamaan ajotaitonsa ennen kuin ohjelman johtaja julistaa heidät kelvollisiksi. Yleistä asettautumista.
Su 12.8. Tervetulopiknik. Stipendiaatit tapaavat WPI-säätiön väkeä ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Iltapäivä kuluu äärimmäisen intensiivisen small talkin merkeissä. Stipendiaatit pitävät myös esittäytymispuheen, jossa kertovat itsestään.
Ma 13.8. Fellowship alkaa virallisesti. Yleistä orientoitumista.
Ti 14.8. – To 16.8. Varsinainen ohjelma alkaa. Minneapolislaisen Star Tribune -lehden entinen päällikkötoimittaja John Ullman luennoi tutkivasta journalismista, journalismin etiikasta, toimittajan lähteistä ja monesta muusta aiheesta.
Pe 17.8. Vierailu Minneapolisissa sijaitsevassa peruskoulusssa, joka on saavuttanut hyviä oppimistuloksia köyhien lasten keskuudessa. Myöhemmin tavataan etnisen hmong-vähemmistön edustajia (suuri väestöryhmä Minneapolisissa, alun alkaen peräisin Laosista).
La 18.8. Vapaa-aikaa ”isäntäperheiden” seurassa. Minulle on osoitettu St Paulissa asuva ”isäntäperhe”, joka auttelee käytännön asioissa ja pitää minulle seuraa. He kutsuvat minut päivälliskutsuille. Steve ja Marcie ovat perin ystävällisiä. Seurustelen heidän ystäviensä kanssa ja saan tuntumaa minnesotalaisen keskiluokan ajatusmaailmaan.
Su 19.8. – Ti 21.8. Viikonloppuretki Kanadan rajalla sijaitsevaan Elyn pikkukylään järvimaisemiin. Ohjelmassa keskustelutilaisuus, jossa stipendiaatit kertovat elyläisille kuulijoille omasta maastaan ja journalismista, vierailu susitutkimuskeskukseen sekä melomista Boundary Watersin järvimaisemissa.
”Blogatkaa nyt siihen blogiin, hei tehkää se tänään”, fellowshipin johtaja jankuttaa (oikeutetusti). Tästä eteenpäin jankutus toistuu lähes päivittäin.
Ke 22.8. Vierailu Minnesota Public Radioon. Iltapäivällä kokenut Vietnamin-yms-sotakirjeenvaihtaja kertoo kokemuksistaan, ja Kennedyn murhatutkimuksia johtanut tuomari kertoo työstään.
To 23.8. Vierailu StarTribune-lehteen. Iltapäivällä politiikantutkijat luennoivat USA:n politiikan historiasta ja nykytilasta.
Pe 24.8. Vierailu 3M-yritykseen. Ilalla päivällinen WPI:n hallituksen kanssa kovat kaulassa.
La 25.8. Vapaapäivä.
Su 26.8.-Ti 28.8. Viikonloppuretki Iowaan Muscatinen kaupunkiin. Vierailu maatilalla, maatalouden asiantuntijoiden luentoja. Pitkä minibussimatka alkaa jo tuoda stipendiaattien todellisia luonteenpiirteitä esiin aitoon Big Brother -tyyliin.
Ke 29.8. Journalismiprofessori luennoi journalismin etiikasta. Asiantuntijaluento myös ympäristöjournalismista. Vierailu MinnPost-nettilehteen.
To 30.8. Vierailu Cargill-yritykseen. Maatalousjätin vice president -tason pomo jututtaa meitä. Illaksi katsomaan näytelmää Minneapolisiin Guthrie-teatteriin, jossa myös backstagekierros.
To 31.8. Päivän mittainen ”miniseminaari” homoavioliitoista. Minnesotassa on marraskuussa luvassa kansanäänestys, jossa esitetään homoliittojen kieltoa osavaltion perustuslakiin. Kannattajat ja vastustajat pitävät luentoa. Myös asiantuntijaluento konservatismista USA:ssa.
La 1.9. Vapaapäivä.
Su 2.9. – Pe 7.9. Charlottessa.
Suih matkaan lentokoneella! Ensimmäinen etappi Twin Citiesin jälkeen on demokraattien puoluekokous. Kuuntelemme paikan päällä Michelle Obaman, Blll Clintonin, Joe Bidenin, Barack Obaman ja ainakin sadan muun demokraatin puheet. Väsymys alkaa painaa, koska puheet ovat iltamyöhään.
Tästä eteenpäin asumme hotellissa kahden hengen huoneissa.
Pe 7.9. – Ke 12.9. Washingtonissa.
Vierailu Atlantic-aikakauslehteen, Washington Postiin, National Public Radioon, kaupalliseen WTOP-radioon sekä politiikkaan erikoistuneeseen Politico-lehteen/nettiportaaliin. Museokäyntejä. Vierailu USA:n parlamenttiin, jossa tapaamme kaksi kongressiedustajaa: yksi demokraatti, toinen republikaani.
Ke 12.9. – Ma 17.9. New Yorkissa.
Vierailu New York Timesiin, Bloombergiin ja Wall Street Journaliin sekä ProPublicaan, joka on uudehko tutkivaan journalismiin erikoistunut voittoa tavoittelematon organisaatio. Sen juttuja julkaistaan muissa lehdissä sekä ProPublican omilla nettisivuilla.
Käymme myös uudella 9/11-muistomerkillä sekä vierailemme julkisessa peruskoulussa Brooklynissa kuulemassa, millaista on kasvaa köyhissä oloissa New Yorkissa.
Stipendiaatit ovat innoissaan kuin lehmät laitumella päästessään New Yorkiin.
Ma 17.9. – To 20.9. Bostonissa.
Vierailu Boston Globe -lehteen sekä Christian Science Monitor -lehteen, sekä julkisrahoitteiseen WGBH-radioon ja televisioon. Käymme myös maineikkaassa MIT-yliopistossa kuulemassa, millä tavoin he tutkivat sosiaalisen median vaikutusta uutisiin ja tiedotusvälineisiin.
Bostonin yliopiston journalistiopiskelijat jututtavat meitä keskustelutilaisuudessa siitä, millaista on olla toimittaja eri maissa. Intia ja Kolumbia ovat huomion kohteena, Suomi ei kiinnosta kiviäkään.
Stipendiaatit alkavat olla väsyneitä ja toraisia.
To 20.9. – Pe 21.9. Miamissa
Puh huijaa! Vierailemme Miami Herald -lehdessä sekä espanjankielisen Univision-televisiokanavan väkeä tapaamassa.
Nyt on ohjelmassa vapaa viikonloppu, joka totisesti tulee tarpeeseen. Matkaa on vielä jäljellä kosolti ja koko keskilänsi ja länsirannikko koluamatta.
Päätän raporttini täältä tähän. Lisää luvassa muutaman viikon päästä.
Tarkempaa tietoa stipendiohjelmasta sekä valintakriteereistä löytyy tarkempaa tietoa säätiön nettisivuilta.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Selviytymistarinoita - 18.12.2012