Oppintunti numero yksi huippuyliopistosta: Kun saat kutsun kiinnostavaan seminaariin,mene.  Kahvitauolla saatat päätyä poseeraamaan samaan kuvaan Hillary Clintonin kanssa.

Jo ennen Oxfordiin lähtöä olin saanut kutsun ihmisoikeuksia ja demokratiaa käsittelevään seminaariin, jossa olisi “mielenkiintoisia ja korkeatasoisia puhujia”. Suomessa tämä yleensä tarkoittaa  suunnilleen sitä, että puhujankorokkeelle nousee jonkin ministeriön virkamies tai kansalaisjärjestön edustaja.

Oxfordissa sama lause tarkoitti sitä, että ensimmäisen puheenvuoron ihmisoikeuksia käsittelevässä seminaarissa piti Yhdysvaltain  vuoden 2016 presidentinvaalin täpärästi hävinnyt, maan entinen ulkoministeri Hillary Rodham Clinton.

Reuters-instituutin toimittajastipendiaatteja yhteiskuvassa Hillary Clintonin kanssa.

Lokakuisena aamuna lähdin matkaan kohti Mansfield-collegea taskussani kutsu ja kuvallinen henkilöllisyystodistus. Collegen sisäänkäynnit ja rakennusten vierustat kuhisivat mustaan pukuun pukeutuneita ja korvanapilla varustettuja turvamiehiä. Täydessä luentosalissa sain paikan takarivistä. Edessäni istui yksi Oxfordin yliopiston nykyisistä opiskelijoista, Malala Yousafsai, jonka saapumista ja poistumista luentosaliin varjosti turvamiesten joukko.

Seminaari käsitteli YK:n 70 vuotta täyttävän ihmisoikeussopimuksen kunniaksi ihmisoikeuksia ja demokratian häilyvää tilaa eri valtioissa.

Sali sähköistyi, kun Clinton nousi puhujanpönttöön sinisessä jakkupuvussaan. Ilman muistiinpanoja pitämässään tunnin puheenvuorossa hän kävi läpi eri maiden ihmisoikeustilanteita Puolasta Kiinaan. Clinton kommentoi myös Donald Trumpin aikakautta ja hallintoa omassa maassaan. Clinton korosti, että vaikka Washingtonin ja New Yorkin kaduilla ei ole tankkeja, demokraattiset instituutiot ja perinteet ovat monella tapaa vaarassa myös Yhdysvalloissa – sekä Euroopassa.

Myös intialainen toimittajakollegani Reuters-instituutista oli kutsuttu mukaan yhteen päivän paneelikeskusteluista, joissa käsiteltiin vapaan demokratian ja journalismin välistä suhdetta Ongelmiksi ei tässä yhteydessä lasketa kotitoimituksestani tuttuuja laihaa kahvia ja oikuttelevaa printteriä. Tutkivana toimittajana työskentelevä intialainen Soma kertoi puheenvuoronsa aluksi jättävänsä juttukeikalle lähtiessään ohjeet perheelleen, kuinka hänen ruumiinsa saa takaisin, jos Soma ei selviä hengissä kotiin.

Turvamiehet vartioivat Mansfield-collegen pihaa.

Tätä puheenvuoroa olen miettinyt kuluneen kuukauden aikana monesti. Suomalaisena toimittajana on vaikea olla tuntematta jonkinlaista kummallista häpeää oman maansa tilanteesta kansainvälisessä vertailussa. Meillä on kaikki niin hyvin, että hävettää kertoa siitä egyptiläiselle kollegalle, joka ei voi tehdä hallitusta kritisoivaa juttua kotimaastaan käsin. Palestiinasta saapunut toimittaja taas pääsi ylipäätään aloittamaan Oxfordin-opiskelunsa yli viikon myöhässä, koska ei saanut monista yrityksistä huolimatta rajanylityslupaa päästäkseen lennolleen.

Näiden keskustelujen jälkeen oman toimituksen päivittäiset murheet  tuntuvat aika pieniltä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Oxfordista, haikeudella - 01.07.2019
• Näin matkailet kuin paikallinen Oxfordissa: 5+1 vinkkiä - 22.05.2019
• Sadan kirjaston kaupunki - 22.03.2019
• Brexit: kun kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu - 05.02.2019
• Huijarisyndrooma Oxfordissa ja kuinka siitä selvitään - 10.12.2018