Kaliforniassa kahtia jakautunut kansa äänesti marraskuun alussa tunteita kuumentavissa vaaleissa. Kyse ei ollut presidentinvaaleista: Kalifornia on niin selvästi Obaman, ettei osavaltio juuri kiinnostanut kumpaakaan ehdokasta. Eivätkä äänestäjät ainakaan Berkeleyssä olleet sen innostuneempia. Yhden naapurimme etupihan nurmikolla sentään sojotti vaatimaton Obama-kyltti. Romneyn olemassaoloa ei kaupungissa edes huomannut. “Berkeleyssä on vain demokraatteja ja radikaaleja”, selvensi lapseni päiväkotiystävän äiti paikallisia jakolinjoja.

Presidenttikisan sijaan Berkeleyn katukuvassa näkyivät ihan muut vaalit. Presidentin lisäksi äänestäjien oli löydettävä ehdokkaansa muun muassa kaupunginvaltuustoon ja koululautakuntaan. Lisäksi oli valittava puolensa suuressa määrässä kansanäänestyksiä, erilaisia kansalaisten ehdottamia aloitteita. Jos tahtoi ymmärtää, mistä kaikesta vaaleissa päätettiin, oli kahlattava läpi virallinen vaaliopas: 144 sivua pienellä präntättyä tekstiä. Se postitettiin jokaiseen kotitalouteen, jossa oli rekisteröitynyt äänestäjä.

Yksi eniten keskustelua herättäneistä kansanäänestyksistä oli aloite 37. Se koski geenimuunneltua ruokaa. Jos aloite olisi mennyt läpi, geenimuuntelun käyttö elintarvikkeessa tai sen osassa olisi pitänyt jatkossa merkitä erikseen, eikä sitä olisi saanut markkinoida “luonnollisena”. Väännöstä tuli tiukka: lopulta aloitetta kannatti 47 prosenttia ja vastusti 53 prosenttia äänestäjistä.

Kamppailu oli voitto Monsanton, Coca Colan, DuPontin, Nestlen ja Kraftin kaltaisille elintarvikejäteille, jotka käyttivät ehdotuksen vastustukseen kymmeniä miljoonia dollareita. Mutta eivät geenimuuntelun merkitsemistä ajaneet tahot olleet nekään täysin voimattomia. Aloite 37 oli saanut taakseen koko kalifornialaisen ruokaliikkeen.

Kaliforniassa ruoka on kovaa politiikkaa. Maatalous on osavaltiossa miljardibisnes: täällä tuotetaan yli puolet Yhdysvalloissa tuotetuista vihanneksista ja hedelmistä ja miltei kaikki viinit. Juuri täällä markkinoille tuli maailman ensimmäinen geenimuunneltu elintarvike, kalifornialainen tomaatti – ja toisaalta taas tämä ristiriitaisuudessaan loputtoman kiehtova osavaltio on ollut koti liikehdinnälle, jota kutsutaan kansainväliseksi food movementiksi eli ruokaliikeeksi. Tällä kertaa se joutui kokemaan tappion.

Ruokaliikkeen tavoite on kunnianhimoinen: uudistaa koko elintarviketeollisuus. Liike haluaa eroon niin farmien halpatyövoiman hyväksikäytöstä, roskaruuasta, elimistöön kulkeutuvista kemikaaleista kuin maatalouden saasteistakin. Lisäksi se haluaa luoda ruokajättien dominoimille elintarvikemarkkinoille kokonaan uusia, vaihtoehtoisia ruokaketjuja.

Ruokaliike on kuitenkin ennen kaikkea ruohonjuuritason toimintaa.

Berkeleyssä se näkyy kaikkialla arjessa. Takapihavilljelyä harrastaville on viikonloppuisin tapahtumia, joissa perunoitaan voi vaihtaa sitruunoihin. Tuhannen oppilaan lähikoulumme nuhjuisesta asfalttipihasta on tehty pieni maatila, jossa oppilaat hoitavat kasvimaata ja syöttävät kanoja. Kaupungin eivät maatilatorit ole marginaalisia luksusliikkeitä: kapeiden hyllyrivien välissä törmäilee perheenisiä ja -äitejä, jotka kasaavat ostoskärryihinsä arkiruokaa.

Mutkattomien luomusupermarkettien lisäksi San Franciscon Bay Arealla on oma, vaihtoehtoinen mutta kallis supermarketketjunsa, luomuun ja hienoihin leipomotuotteisiin keskittynyt Andronico’s.

Myös kaksi ruokaliikkeen gurua asua Berkeleyssä. Toinen heistä on oman journalismin laitokseni professori, ruokaketjuun erikoistunut tiede- ja ympäristötoimittaja Michael Pollan, jonka kirjasta Oikean ruoan puolesta tuli kansainvälinen menestys. Toinen on uuden kalifornialaisen keittiön pioneeri ja amerikkalainen ruokavaikuttaja Alice Waters, jonka vuonna 1971 perustama lähiruokaan ja luomuun erikoistunut Chez Panisse valitaan vuosi toisensa jälkeen yhdeksi Yhdysvaltain parhaaksi ravintolaksi.

Kuten Suomessa, myös Yhdysvalloissa ruokaliike joutuu vastaamaan elitismisyytöksiin. Arvostelijoiden mielestä liikehdintä on hyvinvoivien yliopistokaupunkilaisten marginaalista puuhastelua. Ehkä juuri siksi ehdotus 37:ään ladattiin suuria odotuksia. Michael Pollanin mielestä aloitteen voitto olisi merkinnyt ruokaliikkeen nousua varteenotettavaksi poliittiseksi voimaksi koko Yhdysvalloissa.

“Onko tämä vuosi, jolloin ruokaliike viimein astuu politiikkaan”, kysyi Pollan New York Times Magazinessa lokakuussa. “Jos ruokaliike ei onnistu demokratisoimaan mahdollisuuksia hyvään ruokaan, se ansaitseekin elitistileimansa.”

Kuviani Edible Schoolyard-projektista Berkeleyssä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tältä näyttää J-School - 21.05.2013
• Opeta itseäsi - 04.04.2013
• Vaihtoehtokulttuurien sulatusuuni - 15.03.2013
• Tohtori teki hiekkakakun - 08.10.2012
• Stipendiblogi: Journalismia älypuhelimella - 14.09.2012
• Kahden kerroksen väkeä - 29.08.2012