Kännykkätoimittaja päihitti TV-kuvausryhmän – testi paljasti yhden puutteen mobiilijournalismissa

14.07.2017
In: Oxford
Avatar photo

Panu Karhunen

Panu Karhunen opiskelee lukuvuoden 2016-2017 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.

Tutkin Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa mobiilivideojournalismia. Tavoitteenani oli selvittää, pääsevätkö toimittajat lähemmäs kohdetta ja tarinaa mobiilijournalismin keinoin.

Haastattelin yhtätoista mobiilijournalistia Hollannista, Englannista, Irlannista, Saksasta, Australiasta, Qatarista ja Italiasta. Haastateltavat kertoivat, että mobiilijournalisteina he ovat pystyneet kertomaan tarinoita, jotka olisivat olleet mahdottomia perinteisille monen hengen TV-kuvausryhmille. Toimittajat muistelivat, kuinka he olivat voittaneet ihmisten luottamuksen työskentelemällä yksin kompaktin ja arkisen kaluston kanssa.

Osa arveli lisäksi, että tavalliset ihmiset antavat mieluummin haastatteluita kännykän kanssa työskentelevälle yksittäiselle mobiilitoimittajalle kuin suurella TV-kameralla kuvaavalle kuvausryhmälle.

Väite oli sen verran mielenkiintoinen, että se piti testata. Päätin järjestää kenttäkokeen.

Testipaikaksi valikoitui Kampin kauppakeskus Helsingissä. Kokeilimme, kumpi saa enemmän niin sanottuja katugalluphaastatteluja (eng. vox pop interviews): mobiilitoimittaja, joka työskentelee yksin ja kuvaa kännykällä, vai kahden hengen TV-kuvausryhmä, joka käyttää perinteistä, suurempaa televisiokameraa.

Kahden hengen TV-kuvausryhmä käytti kenttäkokeessa Sony PDW-530P -kameraa, suurehkoa jalustaa ja perinteistä reportterimikrofonia. Mobiilitoimittajan varusteisiin kuuluivat iPhone 6S Plus -puhelin, käsituki puhelimelle, nappimikrofoni ja laajakulmalinssi.

Yritimme pysäytellä ohikulkijoita Kampissa kahden päivän aikana hiihtolomien aikaan helmikuussa. Sekä mobiilitoimittaja että kuvausryhmä lähestyivät kumpikin 200:a ohikulkijaa. Yhteensä yrityksiä kertyi 400.

Tilanne eteni seuraavalla tavalla:

1. Ihmiset kulkivat haastattelupaikan ohi.

2. Toimittaja yritti saada katsekontaktia mahdolliseen haastateltavaan. Hän liikkui enintään kolmen metrin säteellä haastattelupaikasta.

3. Toimittaja kysyi: ”Anteeksi, voisinko esittää kysymyksen?”

4. Jos ohikulkija pysähtyi, toimittaja jatkoi: ”Olen Ilta-Sanomista. Teen katugallupia lomien vietosta. Mikä on paras tapa viettää loma?”

5. Kun haastateltava oli vastannut kysymykseen, toimittaja paljasti, ettei hän tee haastattelua Ilta-Sanomille, vaan kyse on Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin tutkimuksesta. Haastateltaville kerrottiin, että videomateriaalia saatetaan käyttää tutkimuksen julkaisemisen yhteydessä. Meillä oli Ilta-Sanomien lupa käyttää lehden nimeä kenttäkokeessa.

Alla olevalta videolta voit katsoa, kuinka haastattelutilanne eteni ja mitä mieltä ihmiset olivat kuvauskeinoista:

Kuten katugallupeja tehneet toimittajat tietävät, moni seikka vaikuttaa siihen, antaako ihminen haastattelua vai tallustaako hän ohi. Kenttäkokeessa tavoitteena oli luoda mahdollisimman tasapuoliset olosuhteet sekä mobiilitoimittajalle että kuvausryhmälle.

Toimittajan olemus saattaa vaikuttaa ihmisten haluun pysähtyä. Työskentelin itse sekä mobiilitoimittajana että toimittajana kuvausryhmässä.

Ei ole myöskään yhdentekevää, milloin haastateltavia lähestyy. Ihmiset saattavat olla kiireisempiä tiettynä viikonpäivänä tai tiettyinä kellonaikoina. Sen vuoksi jaoimme kenttäkokeen kahdelle päivälle:

Torstai, 23. helmikuuta: klo 10.25-12.20: TV-kuvausryhmä lähestyi sataa ihmistä

Torstai, 23. helmikuuta: klo 14.05-16.20: Mobiilitoimittaja lähestyi sataa ihmistä

Perjantai, 24. helmikuuta: klo 10.32-12.30: Mobiilitoimittaja lähestyi sataa ihmistä

Perjantai, 24. helmikuuta: klo 14.05-15.35: TV-kuvausryhmä lähestyi sataa ihmistä

Mobiilitoimittaja sai enemmän haastatteluita

Testin tulokset puhuvat mobiilijournalismin puolesta. Kun mobiilitoimittaja lähestyi ihmisiä, 33,5 prosenttia pysähtyi ja antoi haastattelun. Vain 21 prosenttia pysähtyi ja antoi haastattelun TV-kuvausryhmälle. Virhemarginaali oli 6,93 prosenttiyksikköä.

”Jos olisi ollut iso kamera, en olisi varmaan pysähtynyt ollenkaan tähän”, 72-vuotias nainen kertoi.

”Tämä on parempi (mobiilitoimittaja). Jos kyseessä on iso kamera, saattaisit tuntea antavasi jotain suurta tai sitten sinulta kysyttäisiin todella vaikeita kysymyksiä. Tämä tuntuu tutulta. Olemme luontevia kännyköiden kanssa. Käytämme niitä päivittäin, joten se on hyvä ja se on hauskaa”, 23-vuotias mies sanoi.

Jaoin otoksen ikäryhmiin saadakseni selville, vaikuttaako ikä. Ja näyttäähän se vaikuttavan.

Kun mobiilitoimittaja lähestyi alle 40-vuotiaita, 39,81 prosenttia antoi haastattelun. 40-vuotiaista ja vanhemmista 26,8 prosenttia antoi haastattelun mobiilitoimittajalle.

Vaikka nuoremmat antoivat hanakammin haastatteluita mobiilitoimittajalle, mobiilijournalismi oli tehokkaampi tapa molemmissa ikäryhmissä. TV-kuvausryhmälle haastattelun antoi 22,99 prosenttia nuoremmista ohikulkijoista ja 19,47 prosenttia vanhemmista ohikulkijoista.

Tulokset saattavat kertoa siitä, että nuoremmat ovat tottuneempia kuvaamaan kännyköillä. Heille kännykkävideot ovat luonteva tapa ilmaista itseään.

En tietysti pystynyt kysymään ikää niiltä, jotka luikkivat karkuun. Heidän ikänsä on arvioitu. Aiempien tutkimusten mukaan iän arvioiminen kasvojen perusteella on yllättävänkin tarkkaa, vaikka hutejakin tulee.

Eroja löytyi myös sukupuolten väliltä. Naiset olivat ylipäätään halukkaampia osallistumaan katugallupiin – oli lähestymistapa kumpi tahansa.

Kun mobiilitoimittaja lähestyi naisia, 38,89 prosenttia pysähtyi ja antoi haastattelun. Miehistä mobiilitoimittajalle antoi haastattelun 27,17 prosenttia.

TV-kuvausryhmä jäi jalkoihin. Naisista 25,47 prosenttia ja miehistä vain 15,96 prosenttia antoi haastattelun kahden hengen kuvausryhmälle ja suurelle kameralle.

Ikäryhmä- ja sukupuolikohtaisiin tuloksiin kannattaa suhtautua kuitenkin varauksella. Kun otos pilkotaan pienempiin osiin, virhemarginaali ja tilastollisen vääristymän riski kasvavat.

Uskottavuus ajoittain koetuksella

Vaikka Kamppi tarjosi hyvän paikan tavoittaa erilaisia suomalaisia, on hyvin mahdollista, että lukemat olisivat olleet toisenlaiset eri puolilla Suomea – puhumattakaan maista, joissa ihmiset eivät ole tottuneet käyttämään älypuhelimia. Myös haastattelutilanteet vaihtelevat – toisenlaisissa haastatteluissa kunnon kamera ja kuvausryhmä olisivat voineet toimia paremmin.

Mobiilijournalistien haastatteluissa ja kenttäkokeessa nousi esille muutama ongelma. Teknisten vajavaisuuksien lisäksi mobiilijournalisti saattaa kärsiä uskottavuuden puutteesta: välillä TV-kuvausryhmä herättää enemmän luottamusta kuin kännykkätoimittaja.

”Kunnon kamera on vakuuttavampi. Kuka tahansa voi kuvata puhelimella”, 26-vuotias nainen sanoi Kampissa.

Muutama haastattelemani kokenut mobiilijournalisti oli huomannut saman.

”Joskus ihmiset ajattelevat, että mojo (mobiilijournalismi) on ainoastaan amatöörien kansalaisjournalismia. Uskon, että käsitys on muuttumassa, kun mojosta tulee hallitsevampi uutisten muoto ja printtijournalistit oppivat enemmän videosta”, australialainen TV-tuottaja, journalisti ja mobiilijournalismikouluttaja Ivo Burum kertoi.

Yksi haastateltavistani, mobiilijournalisti Nick Garnett BBC Radio 5:stä, matkusti viime vuonna Irakin Kurdistaniin. Garnett kertoi Journalism.co.uk:lle, kuinka paikalliset olivat tottuneet ajatukseen perinteisestä TV-kuvausryhmästä. He halusivat kertoa tarinansa maailmalla, joten kännykän kanssa liikkunut toimittaja ei vakuuttanut.

Ajoittain esiin nousevasta uskottavuusongelmasta huolimatta mobiilijournalistien haastattelut ja kenttäkoe osoittivat, että monessa tilanteessa mobiilijournalismi voi tarjota ”esteettömämmän” pääsyn tarinan äärelle kuin perinteinen TV-journalismi. Usein toimittajat pääsevät lähemmäs kohdetta tai haastateltavaa, kun he työskentelevät yksin älypuhelinten kanssa.

Kohti aidompaa tarinankerrontaa?

Haastattelemieni toimittajien mukaan tarinankerronta mobiilijournalismin aikakaudella on ”aidompaa”, ”autenttisempaa”, ”intiimimpää”, ”nopeampaa” ja ”epävirallisempaa”.

”En usko, että käytämme kännyköitä luodaksemme TV-tyylistä journalismia. Me luomme sosiaalista videota, joka on jotain täysin toisenlaista”, sosiaalisen median toimittajana CNN:llä työskentelevä Yusuf Omar kertoi.

Monissa mediataloissa mobiilijournalismia on käytetty säästökeinona. Aiempi tutkimus on osoittanut, että yksin työskentelevillä journalisteilla voi olla vaikeuksia monimutkaisten tarinoiden kanssa. Deadline puskee päälle, eikä yhdellä toimittajalla ole kuin yhdet aivot ja kahdet kädet. Siksi on tärkeää, että toimituksista löytyy monenlaista osaamista. Yhdelle keikalle voi lähettää mobiilitoimittajan, toisella keikalla työt luonnistuvat paremmin kuvaaja-toimittaja-parilla.

Joiltakin keikoilta ei kannata tehdä videota ollenkaan – tarinan voi kertoa luontevammin ja tehokkaammin esimerkiksi tekstin, stillikuvien tai grafiikan keinoin. Uskon, että mobiilivideojournalismi on yksi – joskin melko tärkeä – lisä journalistiseen työkalupakkiin.

Istuin toukokuussa mobiilijournalistien konferenssissa MoJoConissa Irlannin Galwayssa. Kesken virtuaalitodellisuuskeskustelun seinälle heijastettiin teksti, johon kiteytyi mielestäni kaikista olennaisin:

”Hyvä tarina on hyvä tarina – riippumatta median formaatista tai teknologiasta.”

Näinhän se on. Kerromme yhä tarinoita nuotion ääressä. Jotkut meistä tosin näppäilevät samaan aikaan älypuhelinta.

Tutkimukseni Closer to the Story? Accessibility and Mobile Journalism on luettavissa kokonaisuudessaan Reuters-instituutin nettisivuilla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment