Katoavaa kansanperinnettä

21.06.2010
In: Stanford

jukkaperttu

Jukka Perttu osallistui lukuvuonna 2009 - 2010 Yhdysvalloissa Stanfordin yliopiston innovaatiojournalismin ohjelmaan.

Kun saavuin helmikuun alussa innovaatiojournalismin oppiin Kalifornian Palo Altoon, huomioni kiinnittyi kahvilakulttuuriin, joka erosi suomalaisesta melkoisesti.

Kahviloissa istui keskittyneen näköisiä ihmisiä, jotka tuijottivat hiljaisesti kannettavien tietokoneidensa ruutuja. Kun siirryin keväällä Bostonin seudulle, totesin, että sama ilmiö oli vallalla myös valtakunnan itärannikolla.

Eräänä iltana innovaatiokurssimme kansainvälinen ryhmä sattui ruokailemaan Palo Altoa halkovan kauppakadun, University Avenuen varrella sijaitsevaan kahvilaravintolaan. Suomalaisella asteikolla mitaten tavanomaisella äänitasolla käyty illalliskeskustelumme herätti selvästi närkästystä. Lähellä istuva nörtti siirtyi ärsyyntyneen oloisesti kauemmas rakkaan tietokoneistonsa kera.

Tavallinen keskustelu näytti olevan häiritsevää.

Itse en ollut Suomessa käyttänyt kannettavaa tietokonettani kahvilassa kuin kerran eläissäni, Helsingin Kappeli-ravintolassa. Silloinkin syynä oli vain se, että halusin kokeilla, miten yhteys muodostetaan ja miten se toimii.

Kalifornian tantereilla omaksuin täkäläisen kahvilakulttuurin perusteet nopeasti. Astelin tämän tästä Peet’s Coffeen tiloihin koneineni ruutua tuijottelemaan.

Syynä oli se, että oli tehtävä innovaatiojournalismin ohjelmaan liittyviä töitä (ohessa luin toki myös verkkolehtiä) eikä minulla ollut tilapäisasunnossani kunnon nettiyhteyttä. Sain käyttää talon asukkaiden tietokonetta, jossa oli kiinteä yhteys, mutta ei se täysin korvannut yhteyttä omalla koneella.

Muutettuani kevään tullen Bostonin seudulle siirryin asuntoni lähellä olevan Starbucksin kanta-asiakkaaksi. Työpäivän päätyttyä kannoin koneeni sinne ja jatkoin aherrustani sulkemisaikaan asti. Se oli viihtyisämpi paikka työskennellä kuin asuntoni.

Kun kesä saapui, työpaine hellitti eikä konetta tarvinnut enää raahata kahvilaan. Tyytyväisenä jätin sen kotiin ja aloin lukea kahvilassa lehtiä. Paperilehtiä.

Lähistön Starbuckseissa on myynnissä New York Times, USA Today ja Boston Globe. Mitään massiivisia lukupaketteja nämä lehdet eivät ole, sillä paperilehdet ovat tässä maassa kutistuneet melkoisesti.

Kahvilassa olen yleensä ainoa lehden lukija. Muut tuijottavat läppärinsä ruutua. Tämä herätti mielessäni kysymyksen, siirtyvätkö paperilehdet tässä maassa pian historian sivuille.

Hämmästelin amerikkalaiselle työtoverilleni, miksi ihmiset kahvilassa näpräävät tietokoneitaan sen sijaan että lukisivat paperilehtiä. Kollega totesi, että jos hän menee kahvilaan, hänen on tehtävä siellä töitä koneellaan.

Siinä on ehkä keskeinen selitys ilmiölle. Ainakin tuntemani amerikkalaistoimittajat näyttävät olevan töissä lähes koko ajan.

Valtaavatko kannettavat tietokoneet myös suomalaiskahvilat? Itseni on vaikea kuvitella, että alkaisin raahata kotimaassa masiinaa mukanani vapaa-ajallani.

Mutta entä sitten, kun markkinoille tulee keveitä, helposti mukana kulkevia lukijaystävällisiä lukulaitteita? Alkaisinko kantaa sellaista mukanani? Entä muut suomalaiset?

Ryhdytäänkö uutisia lukemaan myös kotioloissa pääasiallisesti jonkinlaiselta näytöltä? Suuntaus näyttää olevan sitä kohti, etenkin täällä Yhdysvalloissa.

Kun nautinnollisesti istun kahvilan nojatuoliin, otan rennon asennon, nautin höyryävää kahvia ja avaan uutisia vilisevän paperilehden, katson ympärilläni tietokoneiden ääressä kyhjöttäviä, niskasäryistä kärsiviä ihmisiä kummastellen.

Olenko nautinnollisine lehdenlukutapoineni kuitenkin vain häivähdys katoavaa kansanperinnettä?

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

1 COMMENT

  1. Janne Lähteenmäki

    Hyvä kolumni, se hymyilytti. Olen itsekin asunut ja viettänyt paljon aikaani ulkomailla. Kysyit valtaavatko tietokoneet myös suomalaiskahvilat?
    Olen sitä mieltä että laatujournalismi tai paperilehdet eivät häviä minnekään ja niitä tarvitaan edelleen vaikka ovatkin ehkä enemmän perinteitä kunnioittavien, laatutietoisten ja ilmeisesti muodissa olevan hitaamman elämäntavan status symboleita.
    Eivätkä ne kahviloissa näkemäsi ruutua tuijottavat ihmiset sieltä mitään perinteisiä lehtiartikkeleita lue. Tutustu vaan aiheeseen paremmin ja käy katsomassa. Useimmat tuijottavat ruutua koska heidän oma tuottamansa sisältö on kommentoitavana ja ylläpidettävänä, aivan kuten sinä joudut nyt lukemaan tätä palautettani sieltä pieneltä ruudulta. Tätä kun ei ole mahdollista saada interaktiivisesti siihen perinteiseen lehteen. Heillä on valokuvia, runoja, kolumneja, keskusteluja, facebook/twitter statukset päivitettävänään oman henkilökohtaisen verkostonsa kesken. Ei se tarkalleen ottaen ole työntekoa välttämättä, vaan nykyaikaista kanssakäymistä samaan aikaan kuitenkin nauttien kahvilassa fyysisen läsnäolon ohella. Mainio tapa yhdistää molemmat todellisuudet.
    Niskasärkyihin en usko tässä yhteydessä, niitä saa aikaiseksi luonnottomalla jännittämisellä, jota väärä ergonomia tukee myös lehteä lukiessa, ellei asiaan suhtaudu vakavasti.
    PS. Minulla on aina henkilökohtainen iPhone surffilauta mukanani paidan taskussa josta vilkaisen satunnaisesti tämän toisen verkostoni jäsenten viestit, mielipiteet, valokuvat ja videot. Arvostan kovasti jos kahvikupin hintaan saa käyttää nopeita laajakaistayhteyksiä hetken ja olen valmis maksamaan sen kahvin hinnassa.

Leave a Comment