On kai makuasia, katsooko vuoden vaihtuessa elämäänsä enemmän taaksepäin vai eteenpäin. Kun takana on neljä ja edessä vielä seitsemän kuukautta Berliiniä, on varmaankin syytä tehdä molempia. 

Ainakin syksy kului todella nopeasti. Koska opetus alkoi käytännössä vasta lokakuun puolivälissä ja joululoma viikkoa ennen joulua, tehokasta opiskeluaikaa oli oikeastaan vain pari kuukautta. Paluu yliopisto-opiskelijaksi melkein vuosikymmenen työelämäjakson jälkeen sujui mukavasti. Alussa akateemisen maailman byrokraattisuus ja siitä johtuva jahkailu huvittivat, joskus ärsyttivätkin, mutta niihinkin on jo tottunut. Nyt on aika tarttua toden teolla hommiin. 

Meillä EJF:läisillä hommat tarkoittavat ennen kaikkea suunnilleen suomalaisen gradun laajuista projektityötä tai tutkimusta. Talvilukukauden luennot ja seminaarit loppuvat helmikuun puolivälissä, ja kahden kuukauden luentotauolla on mahdollisuus keskittyä täysipainoisesti tutkimustyöhön. Koko luentotauon ajan jatkuvat myös keskiviikkoiset jour fixé -tapaamisemme eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Tapaamiset ovat projektityön ja myöhemmin keväällä tehtävän opintomatkan ohella stipendiohjelman ”pakollista” osuutta. 

Vierailijoiden taso on vaihdellut, mutta enemmistö on ollut todella mielenkiintoisia. Olemme tavanneet muun muassa ansioituneita journalisteja, tutkijoita ja ay-johtajan. Itselleni on parhaiten jäänyt mieleen Stasin valtavaa aineistoa hallinnoimaan 1990-luvun alussa perustetun viranomaisen ensimmäisen johtajan, Joachin Gauckin, vierailu. Gauck oli DDR:ssä pastori ja kansalaisaktivisti, ja myös hänestä itsestään oli Stasin arkistoihin kertynyt kilokaupalla materiaalia. Hän oli aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että arkistoja ei salattu 20 vuodeksi, kuten yleensä on tapana, vaan ne avattiin heti erityislain nojalla tutkijoille, toimittajille ja Stasin vakoilun uhreille itselleen. 

Gauck kertoi, että hänen omista papereistaan paljastui vain vähän yllätyksiä siitä, ketkä hänen lähipiiristään olivat olleet Stasin urkkijoita. Toisaalta hän kertoi tuttavastaan, joka oli vasta tänä syksynä, kaikkialta puskevan muurin murtumisen 20-vuotisjuhlinnan seurauksena, kysynyt Gauckilta neuvoa, pitäisikö hänen mennä lukemaan oma kansionsa. Moni ei ole vieläkään uskaltanut sitä tehdä, koska tieto voisi muuttaa koko elämän. Entä jos urkkija olikin joku perheenjäsen tai paras ystävä? 

Karmeiden ja kiinnostavien historian tapahtuminen jatkuva läsnäolo on yksi syistä, jotka tekevät Berliinistä niin hienon kaupungin. Suurkaupungeissa on tietysti aina omat rasittavuutensa, kuten turistilaumat, pitkät välimatkat ja ihmisten ajoittainen tylyys. Mutta niistä huolimatta (ja joululomalla Suomessa tyydytetyn ruisleipävajeen ansiosta) olen edelleen sitä mieltä, etten juuri nyt haluaisi olla missään muualla! Siispä kohti uusia seikkailuja.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Rouva D tahtoo takaisin Turkkiin - 18.06.2010
• Yhteinen euroarki ja oman elämänsä kreikkalaiset - 11.05.2010
• Terassille vaikka väkisin - 09.04.2010
• Punk ei koskaan kuole – paitsi jos naapuri valittaa - 02.03.2010
• Köyhä mutta seksikäs - 03.02.2010
• Hei me lakkoillaan - 03.12.2009
• Muurin murtumista odotellessa - 14.10.2009